Tietoja minusta

Oma kuva
Ikuisesti leikkivä, alati yllättyvä, vieläkin hämmästyvä.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Suttura tulee taas - ja menee!







   Sundaylla on paria astetta kuumeisempi peilisisko, Suttura Sandelsson ( tuttavallisesti ihan vaan Suttis ). Välillä Suttis astuu näyttämölle hiukan vaivihkaa, toisinaan Sunday kutsuu hänet paikalle hypättyään villiys -pyttyyn.
   Suttis unohtelee, sekoilee, nauraa vieläkin kovempaa, itkee, karjuu ja kuopii jalkaa kuin raivo härkää. Siinä piirakat höyryää ja kiisselit pyyhitään seiniin ;). Suttis on omien suttura-ajatustensa viemä, ja sille voi uskotella melkein mitä vain, eikä sen kiiluvat silmät edes värähdä, ja vaikka sille sanoisi, että huomenna ruohottuneet rauniot lentävät pölynä ilmaan, sanoo Suttis " Ai jaa, ihan kiva hei." Sillä Suttis ei kiittele, pyytele anteeksi, kysele, eikä kaipaile. Suttis on pahanilkinen resiina, ja sen raiteet on kuin vuoristorata. Sunday uskoo, että Suttis on myös ihan kiltti ihminen, mutta enemmän toisenlainen kuin monet. Jotkut sanoo sellaisia tempperamenttisiksi, toiset joksikin muuksi, vähemmän hienolta kuulostavaksi.

   Tällä kertaa Suttura suhahti paikalle auttamaan Sundayta, joka toden totta, vain väsyi väsymistään.
Enää sitä eivät nukuttaneet mitkään tuutulaulut, ja se pelkäsi jo kaikenlaista pahaa. Vihaiset mörököllit ryömivät esiin sen kaapeista ja sängyn alta, kurkistelivat olan yli peilistä, kun Sunday yritti saada kasvojaan kohdilleen.
Suttura istui pari iltaa hiljaisena sohvannurkassa, mutta sitten hän ymmärsi, että nuutunut sisar tarvitsi apua. Siihen Suttura oli tottunut. Sundayn normaalitila on jatkuva muutos, ja toisinaan eskimokäännöksissä avuksi tarvittiin Sutturaa.
Sillä, erään viisaan naisen sanoja lainatakseni    " kaikki oli ihan hyvin, kunnes ei enää ollut. " Sellaistahan elämä on. Yhtenä hetkenä heiluttelet jalkojasi keinussa, ja seuraavassa sätkit selälläsi sorassa.
Ja niin tapahtui jotain sangen ennen kuulumatonta: Suttis meni töihin vapaapäivänään!!
Eikä sitä huomattu ollenkaan, ennen kuin Suttura meni seuraavana päivänä väärään aikaan töihin.

   Hän oli hirveän vihainen, sillä Sunday oli taas nukkunut vain pari tuntia edellisenä yönä, joten Sutturakin oli joutunut valvomaan, ja oli aivan kauheaa olla töissä väärän aikaan, liian aikaisin nimittäin!
Nyrpeä ja vihainen Suttura Sandelsson oli, mutta ei vieläkään osannut aavistaa, että oli itse aiheuttanut ongelmansa sekoittamalla päivät.
Niin käytiin monitahoista keskustelua, jossa puhuttiin koko ajan kovempaa, jotta toinen ymmärtäisi paremmin ( samahan pätee keskusteltaessa henkilön kanssa, joka ei ymmärrä kieltä, jota yrität hänelle puhua: volyymi kohoaa, aivan kuin siitä mitään hyötyä olisi. Tähän totesi taas eräs toinen viisas nainen keskuudessamme, että " se on vähän sama, kuin jos kaukosäätimestä on patterit loppu: sitä nappia painaa aina vain lujempaa " ).
Lopulta asioiden tola kuitenkin selvisi. Sutturaa alkoi heti naurattaa, huolimatta siitä, että sekoilu tiesi vielä yhtä ennen kukon pieraisun herätystä lisää. Ensimmäiset hymyt oli pakko kuitenkin nipistää kireälle nutturaan. Tuolla tavoin mokanneena ei kuulu nauraa. Saman tien iski myös ilmeinen oivallus: silloin kun on veden alla, hapen saanti heikkenee. :D
" Tajusin kyllä heti, että olet jossain määrin arvaamaton" oli eräässäkin satunnaisessa kohtaamisessa Suttikselle viimeksi eilen sanottu. Mutta niin se vain on, että kun on hypännyt, ilmalennon aikana siis, täytyy olla jo keskittynyt laskeutumiseen; ponnistaessa jalkojen alla ollut maa on jo täyttänyt tehtävänsä, ja niin tukeva kuin se hetken olisikin ollut, aallot tai muu, jo odottaa.
Ja vielä jotain ja vielä, ja vieläkin jotain, mikä auttaa pitämään pään pinnalla.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille,jotka olen hetken saanut työkavereinani tuntea! 
Suttis suuntaa skönelle!

   Jotta voisit paremmin mene yllätäen nurkan takaa ilmestyneen veljesi kanssa kahville Johan&Nyströmmille, ja syö yllättävä patonki ( avokado, maapähkinävoi, aurinkokuivattu tommaatti, sipuli sekä sinappi/ vasabi ), samalla voit kirota elämän epäreiluutta, vain joutuaksesi myöhemmin myöntämään, että olitkin itse väärässä.... vaikka jotenkin kuitenkin melkein oikeassa ;)

   Klisee Aina ei voi voittaa. Vaikka se on kyllä yksi turkasen valhe, samaa settiä kuin se, ettei kaikkea voi saada. Aina voi voittaa. Aina ei kuitenkaa voita, tai ihan heti tajua voittaneensa.

Pin it up on your map
It never is, really, is it now?


Isle of Scilly

“If I had a world of my own, everything would be nonsense. Nothing would be what it is, because everything would be what it isn't. And contrary wise, what is, it wouldn't be. And what it wouldn't be, it would. You see?” 
― Lewis CarrollAlice's Adventures in Wonderland & Through the Looking-Glass
Kuvat Laura Lyytikäinen. Matkakuvat Suttiksen albumista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti