Joka päivä sunnuntai! Avec Sunday St. Sin: Melankolinen maanantai

Tietenkin tänäänhän on kyllä mitä sateisimman harmain, loputtoman syksyinen, nopeasti kohti loppuaan laahaten venyvä maanantai, eikä sunnuntai ollenkaan... ja vaikka jokaiseen päivään ja pilveen pitäisi saada ripaus sunnuntaista kastetta, ja urhoollisesti odottaa sateenkaaren piirtymistä taivaan ylle ja Pegasoksen nousua siivilleen, niin että sulkakynäsi lentää halki paperin kuin itsestään ja kaikki on helppoa ja keveää; joinakin päivinä niin ei vain ota käydäkseen.

Voi Sunday, Sunday... niinpä istut aloillasi hartiat epäpukevassa lytyssä. Juot loputonta mustaa kahviasi, olet katsovinasi loputtomia elokuviasi, sillä lukemiseen on turha edes kuvitella voivansa keskittyä, kun ajatukset ovat hajanaista surkuttelun ja itsesäälin, epäonnistumisten ja menneisyyden kurkkuun takertuvaa puuroa, joka lataa kyyneleitä patojasi vasten, kunnes et enää voi mitään. Tekee mieli antaa periksi ja luovuttaa.
Antaa periksi mille? Luovuttaa missä asiassa?

Olet pudonnut ansaan, jossa ryvetytään aivan turhaan.
Mietit miten olisit voinut elämäsi paremmin käyttää; olet langeennut miettimään mitä jos.... Jos olisitkin sanonut kyllä aivan toisenlaisille asioille elämäsi varrella... Kääntynyt oikeaan, etkä vasempaan, kuunnellut muita etkä itseäsi, piiloutunut kun päätit paeta, pakottautunut uimaan vielä muutaman metrin, kun tunsit, ettet jaksa enää muuta kuin kellua, laittanut päällesi valkoisen mekon etkä sitä mustaa, syönyt viinirypäleitä etkä viikunoita??????
Jos. Toisinaan JOS kasvaa hirveän isoksi, sanaksi joka miltei tukahduttaa meidät, vaikka sen arvo on oikeasti vain nimellinen. Mitä jos? Ei mitään jos. Pelkkä ajatusharjoitus. Mielikuvituksen lentoon saava sana toki toisinaan. Ei voi kysyä itseltään, omasta elämästään Mitä Jos, kyseenalaistamatta kaikkea. Sillä se on kuin perhosen kosketus toden totta. Muuta yksi asia, ja saattaa olla, että olisit muuttanut kaiken. Tuntisitko silloin enää itseäsi, Sunday? Oletko varma, että tahtoisit olla joku toinen? Oikeasti? Jos olisit kokonaan toinen, etkö silloin istuisi milloinkaan katsomassa ikkunastasi toista maisemaa, naputtelemassa vähän toisenlaista näppistä, ja miettimässä JOS olisit sen yhden kerran sanonutkin kyllä, ja sen toisen ei, eikä toisinpäin....

Mitä jos menisit metsään? Voisit saada marjoja!

Ja että luovuttaa. Mille? Antaa periksi iälleen, lopettaa leikkiminen ja haaveilu? Alkaa uskoa vain ja ainoastaan loppuun, joka vääjäämättä tulee? Järkeäkö sitä sitten olisi jäädä odottelemaan? Mitä sitten ajattelit tehdä? Jäädä peilin eteen katselemaan kasvojasi, jotka muuttuvat mielestäsi rumemmiksi jokaisen uuden rypyn myötä? Liikutella raajojasi vain, jotta voisit todeta taas uuden säryn ja kivistyksen? Olla elossa elämättä? Vain koska jonain päivänä väsyttää, ja ponnistelusi tuntuvat turhanpäiväisiltä?
Kyllä sinä se tiedät, Sunday, että juuri näin se kuuluu ollakin. On oikein epäillä, jotta voi taas alkaa uskoa oikeisiin asioihin. On oikein tunnustaa eletyn elämänsä paino ja jäljet itsessään, tietääkseen kuka on ja minne on menossa. Tai edes aavistellakseen. Sillä seikkailu jatkuu vielä.

Mitä jos pukisit päällesi värikkäät vaatteet?

Opetus? No se, että vaikka kuinka ajattelisi viisi positiivista asiaa heti aamulla herätessään, niin aina ei vaan paista aurinko, ja joskus sitä on vain kertakaikkiaan väsynyt, eikä mitenkään hirveän onnellinen. Väsyneeseen, periksi antaneeseen, luovuttamiseen valmistautuvaan itseensä on kuitenkin mahdollista vaikuttaa. Voi purkaa tunteeensa sanoiksi, ja luottaa siihen, että jossain joku ymmärtää. Voi kuunnella musiikkia, joka pakottaa tanssimaan. Voi laulaa kurkku mutkalla paatostaan. Voi katsella kuvaa, joka antaa mahdollisuuden vain hymylle. Voi hakeutua omaan salaiseen puutarhaansa, sisällään, missä ruusut tuoksuvat, ja lähellä meri huokuu kevyenä rantaan; katsella hiekalle jättämiään jälkiä, ja niiden katoamista. Kaikki on puhdasta taas. Ja vielä se aurinko jossain soittaa, vaikka tänään ei meille esirippu nousekaan!

“He said he would come in,' the White Queen went on, `because he was looking for a hippopotamus. Now, as it happened, there wasn't such a thing in the house, that morning.'
Is there generally?' Alice asked in an astonished tone.
Well, only on Thursdays,' said the Queen.”
― Lewis Carroll, Through the Looking-Glass, and What Alice Found There

Pin it up on your map