Sunday katsoo peiliin

   Mitä ihanin, lämmin sunnuntain aamu! Kahvia ja hyvä kirja vielä kukkivalla parveekkeella. Ajatuksissa retki metsään, sekä kyläilemään saapuva Alma- kissa. Hieno päivä. Kaikki on helppoa ja hyvää ja keveää Korsossa.
Mutta niin herää se, lukuisissa sekä täysin asiallisissa- että huuhaa ammatinvalinta- ja soveltuvuustesteissä todettu, Sundayssa alati pinnan alla kupliva Saarnaaja.
Se joka ei pelkästään katso peiliin, vaan tahtoo toisten katsovan samaan peiliin kanssaan. Se joka haluaa tarttua sarvista jokaista härkää, pyyhkiä pöytää kaikilla kateilla!
Se jonka mielestä on oltava valmis aloittamaan alusta. Joka kerta kun herää. Joka kerta kun hengittää. Elämä on tuli, jossa pitää tanssia, palaa, ei maata!


" En vaan jaksaisi aloittaa enää alusta..." maailman ehkä laimein lauseen tynkä.
Toki se voi sisältä ripauksen uskoa ja toivoa asioiden muuttumisesta paremmiksi, kuin taikaiskusta, ja silkalla sinnikkäällä jääräpäisyydellä. Enimmäkseen se huokuu pyyhkeen heittämistä kehään, ja negatiivista  " aivan sama"- menttaliteettiä, sitä että on lakannut välittämästä ja alistuu.
Ei jaksa aloittaa alusta l. pysyy epätyydyttävässä ihmissuhteessa, pannuun ottavassa duunissa, asunnossa, jossa ei ole koskaan viihtynyt. Sen sijaan on valmis käyttämään valtavasti hyvää mielikuvitusta ja loistavaa energiaa sen perustelemiseen, miksi muutos ei oikeastaan kannata. Miksi kannattaa kääntää kasvot kohti nurkkaa, pysähtyä, vaipua horrokseen ja odottaa ihmettä.
Kyllähän ihme voi osua kohdalle, sitä en kiellä, mutta väitän kuitenkin, että sitä elämä juuri on: alusta aloittamista. Joka ikinen päivä. Tosiasioiden hyväksymistä, omien erehdysten ja virheiden myöntämistä, kurssin korjaamista; sitä se elämä, kun sitä eletään, eikä olla vain elävinään.
Voi olla koko liuta aivan järkeviä, hienoja perusteita jatkaa vielä hetki, kokeilla omaa kykyään ( sekä todellista tahtoaan ) muuttaa tilanne mielekkäämmäksi, ennen kuin huutaa ovelta hyvästinsä.
Mutta alusta on jaksettava aloittaa. Vaikka sitten päivä murmelina taas vaihteeksi.
Sillä meidän on itse luotava elämämme sellaiseksi, että voimme olla läsnä, kasvot valoon käännettyinä, hetkessä. Tässä ja nyt.

   Kaikkeen elolliseen on sisään rakennettu jotain, mikä toisinaan johtaa käytökseen, jonka miellämme  usein itsekkyydeksi.
Kun sitä oikein ajattelee, niin onhan se hiton itsekäs, pyrkimys säilyä hengissä!                           Siinä onkin sitten jo aika paljon eroja, mihin itse kukakin on valmis, säilyttääkseen henkiriepunsa...Moraaleja on monia nimittäin.

Tervettä itsekkyyttä edustaa mielestäni myös pyrkimys säilyä järjissään, sekä nauttia tästä ainutlaatuisesta elämästä miten parhaiten osaa.
Tuottaa iloa itselle ja muille.
Tämäkin pyrkimys aiheuttaa joskus vastakkainasettelua. Sinun ja kanssaihmistesi ilo ei aina kohtaa. Joskus voit joutua tuottamaan surua, sekä ottamaan vastaan sitä.
Mutta elämä ei siihen lopu. Juuri silloin otetaan taas ensimmäinen askel ja aloitetaan alusta. Tervettä itsekkyyttä on hoitaa ja vaalia pyrkimystään onneen, sillä vain onnellinen ihminen on paras mahdollinen äiti, isä, ystävä, kumppani, työntekijä, naapuri etc. muille.
Tervettä itsekyyttä on vaalia leikkiä elämässään, ottaa aikaa itselleen ja tehdä aina välillä vain ja ainoastaan ihan mitä sillä hetkellä sattuu huvittamaan.
Ei kuitenkaan, toisten mahdollisuuksista täyttää välittömiä tarpeitaan, tinkien. Saatikka muiden koko olemassaolon oikeutusta epäillen!
  Epäterve itsekkyys on ahneutta, kummallista käsitystä, jonka mukaan on oikeutettu enempään ja parempaan, kuin muut. Itsekeskeisyyttä se on. Että oma hyvinvointi on oikeutetumpaa, kuin toisten.
Harhaista käsitystä, että omat tunteet ovat arvokkaampia, kuin jonkun toisen. Kärsimys ei ole ihan niin subjektiivista, kuin jotkut tahtovat omaa toimintaansa oikeuttaessaan uskotella!
 Kuvitellessaan, ettei tarvitse välittää toisten nälästä, kylmästä tai pelosta. Ettei se minulle kuulu, eikä minua liikuta, että jossain nähdään nälkää, eikä saada puhtaita vaatteita kuukausiin, tai saada nukkua turvassa yhtäkään yötä. Että on oikein ja kohtuullista tuijottaa vain omaa elämäänsä. Elää sitä välittämättä tallotuista varpaista, valehdella, varastaa ja kylvää riitaa, keinoja kaihtamatta etsiä  omaa etuaan. Eikä koskaan antaa mitään odottamatta vastalahjaa.
Unohtaen, että vastalahjasi olet jo saanut: sinähän elät.
Ahneuden tyydyttäminen ei ole tarkoitus, joka pyhittää keinot. Se likaa kauneimmatkin teot, ja sinä kyllä tiedät motiivisi, vaikka voisit ne muilta piilottaa.
Onnellisuus ei verso itsekeskeisyydestä. Katkeruus, pettymys, epäluuloisuus ja luotaantyöntävä itsensä surkuttelu kylläkin.
Älä koskaan alennu sanomaan, ettei yksi ihminen voi mitään. Se on typerin tekosyy, johon koskaan voi turvautua. Sillä jos se olisi totta, metsästäisimme yhä mammutteja tai olisimme aikaa sitten kadonneet maan päältä. Voidaan toki ajatella, että kumpi tahansa em. vaihtoehto olisi parempi kuin tämä nykyinen... :P
Jokaisen teon, jokaisen ajatuksen on kuitenkin oltava yhden, jotta se voi olla olemassa.
Ole siis sinä minun peilini, niin minä olen sinun. Voiko kuvajaista olla ilman kuvaa?
Mitä näet? Kannattaako antaa periksi, vai aloittaa alusta?

Pin it up on your map

Durres, Albania

“Why it's simply impassible!
Alice: Why, don't you mean impossible?
Door: No, I do mean impassible. (chuckles) Nothing's impossible!” 
― Lewis Carroll, Alice's Adventures in Wonderland & Through the Looking-Glass