Tietoja minusta

Oma kuva
Ikuisesti leikkivä, alati yllättyvä, vieläkin hämmästyvä.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Sunday kapuaa Pirunkuruun


Liisa Ihmemaassa- raamatun jälkeen lainatuin teos maailmassa?
   Olen mä kyllä vähän huno bloginpitäjä, kun jälleen kerran on vettä Vantaassa virrannut aivan tolkuttomia määriä, sitten viime postaukseni! Mutta sellaista se vaan on, että toisinaan elämäää on niin paljon elettävänä, ettei ehdi sitä hirveästi kirjoittamisen kautta miettimään. En halua olla turisti, joka katsoo kaikkea vain kameransa läpi, eikä ehdi nähdä suurta kokonaisuutta ollenkaan. En tahdo olla muistikirjaansa uppoutuva mietiskelijä, kun ympärilläni on ihmisiä, joille puhua, joita kuunnella.    Yritän elää hetkessä, olla analysoimatta liikaa- ja hups! on vierähtänyt pari viikkoa, eikä Sunday ole saanut näppistään auki, vaikka ajatukset ovatkin tasaisin väliajoin leijuneet luoksenne.


   Nyt kuitenkin istun tässä, oman budoaariini rauhassa, sillkisenkostean syysilman leijuessa sisään ikkunastani.
Kynnet hiukan lipsahtelevat, ja virheitä tulee paljon, mutta mikäs se sellainen Sunday olisi, joka ei heti Lapinreissun jälkeen olisi hypännyt fillarinsa - Karin- satulaan ja polkaissut laitattamaan kynsiään ja ripsiään Annan taitavissa käsissä, ja mielenkiintoisessa seurassa! ( Nyt silmät kiinni, jos ette tahdo joutua mainonnan kataliin käsiin. Suosittelen nimittäin lämpimästi Annails Beautya Koivukylässä ). 
   Yritän kuitenkin saada valmista aikaisesti vauhdilla; hetkenä minä hyvänsä säntäävät nimittäin salskeat työmiehet repimään keittiökaapistojani irti, rikkoen kenties mielenrauhani, mutta taatusti ainakin kirjoituskuplani! ;)


   Asiaan siis. Olin retkellä Lapissa.
Toisen kerran elämässäni.
Tutustuin uusiin ihmisiin, tapasin vanhoja tuttuja ( ihan sattumaltakin: vanha työkaveri kaukaisilta vesiltä, käveli vastaan Jounin Kaupalla! ), ihailin maisemia, kiroilin pitkospuita, opin tuntemaan kuukkelin, shoppailemaankin onnistuin, ja juomaan olutta kokkotulen loimussa. Kiipesin myös Pirunkuruun.
   En ole koskaan ollut mitenkään kovin urheilullinen bööna. Kaikenlaisia suorituksia on kuitenkin tullut tehtyä. Maailman eri kolkissa, osana kokonaiskokemusta.
Rapsakan kiroilun saattelemana on lähiölady aina maaliin tullut. Lappi- elämykseen kuului kivikossa kömpinen, ja kömmittävä siis oli. Empiä Sundayn ei koskaan tarvitse, ei vesiputouksissa vastavirtaan, ei koskissa myötävirtaan, ei airot kainalossa 17 kilsaa 28 asteen helteessä, ei pillastuneen humman hurjassa laukassa, ei viidakon köysiradalla, ei telttaillessa liikenneympyrässä, ei loputtomissa rappusissa Andeilla.
 Kaikki kyllä hoidetaan, jos kokemuslohko aivoissa sitä vaatii, sillä tekemätöntä ei ole aikaa katua, eikä siitä voi mitään oppia, mutta tehtyä on aikaa muistella, ja jotain siitä yleensä opiksikin asti on. Vähintään varmuus: EI KOSKAAN ENÄÄ!
Ja itseni tunnen.
Hitaasti, mutta aivan saatanan varmasti, teen loppuun, mitä ikinä aloittaneeksi satunkin. En ehkä voimalla, en usein taidolla, mutta sisulla, ja ankarasti kiroillen, eteenpäin mennään.
En siis epäröinyt pakata reppuani, enkä nyörittää kenkiäni, sinäkään aamuna, kun Pirunkuruun lähdettiin.
Tiesin, että en tulisi pitämään kapuamisesta.
Tiesin, ettei mua palkitsisi suuri itseniylittämisen tunne lopussa. Itsenihän ei ylittyisi mitenkään. Tulinhan vain hoitamaan homman, joka hoidettava oli, osana, kuten jo totesin Lapland experienceä.
   Minä siis kiipesin, kiroilin, hikoilin ja huohotin.
Pääni yläpuolella leijaili sarjakuvien synkeän musta pilvi, sillä kivaa ei todellakaan ollut, minkäänlaista nautintoa en kivikossa kalhuilusta saanut.
   Mutta lopulta olin kiivennyt loppuun asti.
  Kivikkoisen maiseman peitti sankka sumu, ja iloiten muistelin Islantia. Ei kiroiluttanut enää yhtään!  Taianomaisessa udussa häämöttävät käkkyräiset kelot, hitaasti, hitaasti, hitaasti sammaloituvat kivet, varpujen ja jäkälän lukemattomat värisävyt vähitellen paljastuen hälvenevän usvan uumenista... Kaunista, ihmisen lyhyellä mielelle ikiaikaista.
   Ihanaa, kuin kestävä ystävyys.
Tiesin siis, että kiipeäisin uudelleen, jos sikseen tulisi.
En pitäisi siitä yhtään sen enempää sittenkään, mutta voi olla, että kiroilisin hiukan vähemmän. Ja kiipeäisin, kyllä vain, minä kiipeäisin.
Kiivetkää tekin, silloin kun sen aika on!
Meistä kaikista on just niin moneksi, kuin tahdomme! :)

Pin it up on your map


Lappi



Kyllä ne siellä on, porot :)
“In a Wonderland they lie, Dreaming as the days go by, Dreaming as the summers die: 

Ever drifting down the stream- Lingering in the golden gleam- Life, what is it but a dream?” 
― Lewis CarrollThrough the Looking Glass



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti