Sunday heittäytyy arkaluontoiseksi

 Samean liikkumattomina syyspäivinä, on Sundayn mieli ollut täynnä yhteiskunnallista raivoa ja pahaamieltä. Ahneus ja itsekkyys kukkivat päivän sanoina ja tekoina, kuin myrkyllinen muratti, siinä lannassa, jota ihmiset joihin olemme niin luottaneet, että olemme heidät luottamustehtäviin nostaneet, meidän päällemme täysin häpeämättä syytävät.
   Harhaisissa mielissään he luulevat olevansa oikeutettuja kaikkeen, ja riistävät toisilta oikeuden mihinkään. Uskovat olevansa enemmän ja parempia, vaikka jokainen on täällä tasan yhtä arvokas, huolimatta siitä, mille jalustalle kapuaa tai itsensä häpeämättömyydessään nostattaa.

   Niin kuin meillä ihmisillä on jokaisella aivan omat erityiset piirteemme ulkoisesti, on meillä jokaisella aivan omat erityiset mielemme, aivomme. Samaan tapaan, kuin jokainen ylittää puron omalla tyylillään, jokainen myös käsittää ympäröivän maailman omalla tavallaan. Osa tuosta omasta tavastamme ylittää esteitä, on opittua, osa myötäsyntyistä.
   Olemme vaikutuksille alttiita ikämme kaiken, mutta lunnollisesti varsinkin lapsina. Yksi suuren suuri vaikuttaja on media. Sen vaikutuksista jonkin verran kekustellaankin, ja sietäisi keskustella enemmän- ja useammin! sen moraalista ( = moraalinpuutteesta, oman edun tavoittelusta, tarkoitushakuisesta viesinnästä, maksetuista totuuksista... ), mutta tässä ei nyt osallistuta kummemmin tuohon keskusteluun. Vaan kysytään teiltä, rakkaat ystäväni, mikä oli ensimmäinen juttu, jonka muistatte lehdestä lukeneenne? Artikkeli, joka olisi jotenkin mullistanut sen hetkisen maailmanne, tehnyt lopullisen vaikutuksen, muokannut maailmaanne peruuttamattomasti ( tai ehkä vain avannut      silmänne )?
   Sunday muistaa erään lehtiaukeaman ylitse muiden. Siinä oli suttuisen näköiset kuvat Ulrike Meinhofista ja Andreas Baderista. Suurennokset jostain pidätyskuvista kai. Tekstikin oli jotenkin ihan ylimustaa, niin väriltään, kuin sävyltäänkin, luonnollisesti terroristeja sopivasti paheksuvaa.
Lehti oli Seura. Yleensä olin aina vain selannut sen nopeasti läpi, ja lukenut sarjakuvat ja lastensivut. Nyt jäin tuijottamaan Ulriken kuvaa. Mustaa poolopaitaa, ja nuorennäköistä otsatukkaa.
 Andreas oli minulle merkityksetön. Olin jo oppinut, että miehiltä oli lupa odottaa yhtä jos toista, niin sopivaa kuin sopimatontakin. Mutta tyttöjen ja naisten piti olla kilttejä ja tylsiä ( onneksi oli sentään edes Peppi Pitkätossu! ).
Ulrike oli nainen. Kuollut kylläkin. Terroristi, nainen.
Olin kai 8 tai 9 vuotias, ja huomasin olevani surullinen, koska hän oli tappanut itsensä, sillä hän oli ollut yksin ja varmasti peloissaankin. Olin myös vaikuttunut niin suuresta vakaumuksesta, että sitä oli ollut pakko kuunnella, vaikka oli tiennyt, että voi käydä huonosti. Vaikka tiesi, etteivät useimmat ymmärtäneet... eivätkä voisi koskaan antaa anteeksi... Ja niin, kyllä vain, yksi ensimmäisistä todellisista henkilöistä, joihin Sunday- tyttö kiinnitti median välityksellä huomionsa, oli saksalainen terroristi ( Elvis taisi olla ihan ensimmäinen ).
 

Vastentahtoinen kuvattava Alma, kuvat ottanut Laura Lyytikäinen

Minusta, kummallisesta pikkutytöstä, tuli muotteihin sopimaton nainen.
En perehtynyt tuohon pommien räjäyttelyasiaan sen kummemmin silloin ( sitähän terroristit tekivät, räjäyttivät pommeja ?). Aloin lukea satunnaiset jutut myös Punaisesta Prikaatista, kun kohdille osuivat. En  kuitenkaan unohtanut Ulrikea. Tässä   muistettakoon, että eurooppalainen terrorismi ei ole kovinkaan muinaista historiaa ollenkaan.

   Aikuisena luin kaikki kirjat, katsoin kaikki elokuvat, jotka hänen elämäänsä sivusivat.
   Halusin ymmärtää ja ymmärsinkin.
Vieläkin hänen elämänsä, ja sen loppu, tekevät minut surulliseksi. Nyt ehkä eniten siksi, että varmasti hän on kyseenalaistanut valintojaan, ehkä katunutkin monia asioita, sairastanut niin häpeää kuin syyllisyyttäkin, ennen loppuaan. Ehkä aiheestakin...
Kuitenkin, saattaa olla, että  katsoin kaleidoskooppiseenpeiliin, silloin pikkutyttönä imeytyessäni Ulriken kuvaan.
Ehkä sain vahvistuksen ajatukselleni siitä, että vääryyttä kohdatessaan, on velvoitettu toimimaan.
    - Vaan kun, kuten jo aiemmin totesin, meidän aivomme eivät ymmärrä asioita samoin tavoin. Sen lisäksi meille jatkuvasti syötetään vaihtelevaa totuutta oikeasta ja väärästä. Oikeudenmukaisuudesta.

   Pelästyittekö? ;) Ei, Sunday ei ole lähtemässä terrorimin tielle, vaikka vanha sanonta, että kirveellä olisi töitä, tulee kyllä nykyään melko usein mieleen uutisia katsellessaan! ;)

   Mielenterveyttämme suojellaksemme, meillä on tapana ajatella maailma kauniimmaksi kuin se onkaan. Toisinaan vaarassa ei kuitenkaan ole pelkästään mielenterveytemme, vaan kaikki olemassaolomme edellytykset.
 Silloin on uskallettava katsoa totuutta iljettävää pärstääsä, ja tehtävä itselleen selväksi onko
a) se joka hautaa päänä hiekkaan, kuin sarjakuvien strutsi
b) se joka pakenee korvat luimussa ja uikuttaen ( tästä maailmastahan voi paeeta tasan yhtä reittiä )
c) se, joka taistelee.
Ja ennen kaikkea, onko valmis elämään toimintansa tai toimimattomuutensa kanssa, kantamaan vastuun, joka meillä kaikilla uusiin sukupolviin nähden on?



Pin it up on your map

El Hierro

Mad Hatter: When the day becomes the night and the sky becomes the see, then the clock strikes heavy and there’s no time for tea. And in our darkest hour, before my final rhyme, she will come back home to Wonderland and turns back the hands of time. - Alice Through the looking glass- film


Plus je vois l'homme, plus j'aime mon chien.

• "Mitä enemmän ihmisiä tapaan, sitä enemmän pidän koirastani."
• Blaise Pascal ( Muitakin osuvia aforismeja tarjolla :) )