Sunday tunnustaa rakkautensa

   Onhan tää nyt aivan hillitöntä! Kuinka mulla voi olla näin paljon asiaa autoilusta?!
   Mutta taas vaan joudun kertomaan toilailustani liikenteessä. Tai en niinkään. Mun ongelmanihan ei ole koskaan ollut maantieraivo, vaan parkkiraivo, joka on muuttunut parkkeeraamisen sietämättömäksi kauheudeksi sitä mukaan, kun kotteroni käsittely on muuttunut haastavammaksi.
   Lyhyesti sanottuna jouduin pari päivää sitten marketin monikerroksisessa parkkihallissa tilanteeseen, jonka joku olisi voinut kokea piinalliseksi nolouden huipentumaksi.
Joku olisi tosiaan ehkä tuntenut palavan häpeänpunan kasvoillaan, ja halunut sulaa olemattomiin.         Tapahtui nimittäin niin, että en olisi koskaan ikinä päässyt omin voimin pois parkkiruudustani, ilman että olisin kolhinut viereistä autoa.
Epätoivoisen yrityksen tuoksinassa, pysäytin myös koko parkkitalon liikenteen. - Juu, luonnollisesti, ja kyllä vain, pahimpaan ruuhka-aikaan...
   Varmasti siinä moni mua maniali ja kiroili, ja ehkä tulee ilmoittamaan mut suomen surkein kuski- kilpailuun... :D
   Enkä voi sitä kiistää, että tunsin olevani lievässä ahdingossa. Lupaus siitä, että kaikki järjestyy on kuitenkin niin vahva mun elämässäni, etten suuremmin ehtinyt panikoitua, kun jo eräs vanhempi herrasmies riensi apuun. Hänen vanavedessää omasta autostaan hyppäsi sitten nuorempi herrasmies, ja paikalle ehti myös riuskaotteinen nuori nainen.
   Autoni oli työnnetty pois muiden jaloista, ja viereinen auto todettu  vaurioitumattomaksi, alle minuutissa.
   Kiittelin ylitsevuotavasti, hyppäsin pinkkiin rattiini, ja ajelin tieheni.
   Ja arvatkaa mitä? Mä hymyilin koko matkan himaan. En pelkästään raivoisaa tilannekomiikkaa hykerrellen, vaan koska ihminen ei ole aina ja ainoastaan susi.

   Sellainen tämä tässä on, yours truly, Sunday, universumin aavalta. Hän tekee paljon virheitä- ja virhearviointeja. On tehnyt niitä koko ikänsä, ja tehnee hamaan hautaansa. Mutta jotain hän ei enää tee.
   Hän ei kanna häpeää, nolostele, eikä pyri ( ainakaan ihan kokonaan ;) ) kieltämään virheitään.
Se juuri tekee joka päivästä sunnuntain, että erehdyksensä voi myöntää. Voi olla nöyrä, tai voi jättää nöyrtymättä, mutta myöntää voi puutteensa ja heikkoutensa. Niin voi tehdä, kun tietää olevansa rakastettu. Hyväksytty. Haluttu. Kun tietää olevansa vähän dingeling, mutta kuitenkin aika helvetin hyvä ihmisekseen.

   Sunday rakastaa Suttista, Suttis rakastaa Sundayta, eli mä rakastan mua itseäni ihan ylös alas ja ympäri!

   On aivan mahtavaa, loistavaa, ihanaa, sateenkaarta ja vaahtokarkkia, kentaurit tanssimassa balettia kukkaseppeleet hännissään, tietää, että on ihmisiä, jotka rakastaa sua!
Mutta jos et rakasta itseäs, ei siitä jää jäljelle kuin läjä sontaa. Niinhän ne aina sanoo, ja ne on kerrankin aivan oikeessa jossain. Kentaurit ja yksisarviset. ;)
Sun pitää itseäs rakastaa, ilman häpeää ja katumusta. Kaikkea itsessäs. Sun on oltava vapaa rakastamaan itseäs: et ole "syntinen saatana kurja". Mitä ikinä oletkaan tehnyt, mitä ikinä sinulle onkaan tehty, olet oikeutus jo itsessäsi ja sinulla on paikkasi kaikkeudessa.

Sinun kuuluu olla vapaa ja rakastaa itseäsi!

   Mutta joo, kyllä mä sen tiedän, että niitäkin on, jotka rakastaa mua. Tai ainakin pitää musta tosi paljon. Sen ajatteleminen saa mut vähän punastumaan, hyrähtelemään. Se on paljon suurempaa kuin pikku insidetti parkkihallissa. Tai mikään, mikään.

Kyllä voin senkin itselleni myöntää, että rakastaa ne. Sillä tuntea toinen ihminen niin piinallisen hyvin, ja haluta tuntea vieläkin paremmin, vaikka kaapeista voi tulla lisää mörköjä, ja tuleekin, niin onhan se rakkautta. Tai jos ei ole, ei Sunday tiedä, mikä on. Sillä sellaista Sundayn rakkaus on. Omaan itseesä, ja muutamaan muuhun <3


Jotta voisit paremmin paista raparperipiirakkaa, ja syö sitä rakkaidesi kanssa.

Klisee sanonta " oma apu, paras apu " sisältää kyllä viisauden sikäli, että kannustaa oma-aloitteisuuteen ja eteenpäin pyrkimiseen, mutta ei. Oma apu ei ole aina paras ollenkaan!

Pin it up on your map goes nostalgic

Pari kiveä jouduttiin uhraamaan rotkolle, ennen matkan jatkumista tällä tiellä. Nämä kaukaiset matkakuvat on ottanut Taina

Kuvaaja Laura, not so much Viikatemies, 1998 Teneriffa

Sunday 29v. " Crazy cat lady since forever ", Teneriffa

“Then you should say what you mean,” the March Hare went on.
“I do,” Alice hastily replied; “at least–at least I mean what I say–that’s the same thing, you know.”
“Not the same thing a bit!” said the Hatter. “You might just as well say that ‘I see what I eat’ is the same thing as ‘I eat what I see’!”
“You might just as well say,” added the March Hare, “that ‘I like what I get’ is the same thing as ‘I get what I like’!”
“You might just as well say,” added the Dormouse, who seemed to be talking in his sleep, “that ‘I breathe when I sleep’ is the same thing as ‘I sleep when I breathe’!”
(Alice’s Adventures in Wonderland, Lewis Carroll