Sunday katsoo peiliin

   Mitä ihanin, lämmin sunnuntain aamu! Kahvia ja hyvä kirja vielä kukkivalla parveekkeella. Ajatuksissa retki metsään, sekä kyläilemään saapuva Alma- kissa. Hieno päivä. Kaikki on helppoa ja hyvää ja keveää Korsossa.
Mutta niin herää se, lukuisissa sekä täysin asiallisissa- että huuhaa ammatinvalinta- ja soveltuvuustesteissä todettu, Sundayssa alati pinnan alla kupliva Saarnaaja.
Se joka ei pelkästään katso peiliin, vaan tahtoo toisten katsovan samaan peiliin kanssaan. Se joka haluaa tarttua sarvista jokaista härkää, pyyhkiä pöytää kaikilla kateilla!
Se jonka mielestä on oltava valmis aloittamaan alusta. Joka kerta kun herää. Joka kerta kun hengittää. Elämä on tuli, jossa pitää tanssia, palaa, ei maata!


" En vaan jaksaisi aloittaa enää alusta..." maailman ehkä laimein lauseen tynkä.
Toki se voi sisältä ripauksen uskoa ja toivoa asioiden muuttumisesta paremmiksi, kuin taikaiskusta, ja silkalla sinnikkäällä jääräpäisyydellä. Enimmäkseen se huokuu pyyhkeen heittämistä kehään, ja negatiivista  " aivan sama"- menttaliteettiä, sitä että on lakannut välittämästä ja alistuu.
Ei jaksa aloittaa alusta l. pysyy epätyydyttävässä ihmissuhteessa, pannuun ottavassa duunissa, asunnossa, jossa ei ole koskaan viihtynyt. Sen sijaan on valmis käyttämään valtavasti hyvää mielikuvitusta ja loistavaa energiaa sen perustelemiseen, miksi muutos ei oikeastaan kannata. Miksi kannattaa kääntää kasvot kohti nurkkaa, pysähtyä, vaipua horrokseen ja odottaa ihmettä.
Kyllähän ihme voi osua kohdalle, sitä en kiellä, mutta väitän kuitenkin, että sitä elämä juuri on: alusta aloittamista. Joka ikinen päivä. Tosiasioiden hyväksymistä, omien erehdysten ja virheiden myöntämistä, kurssin korjaamista; sitä se elämä, kun sitä eletään, eikä olla vain elävinään.
Voi olla koko liuta aivan järkeviä, hienoja perusteita jatkaa vielä hetki, kokeilla omaa kykyään ( sekä todellista tahtoaan ) muuttaa tilanne mielekkäämmäksi, ennen kuin huutaa ovelta hyvästinsä.
Mutta alusta on jaksettava aloittaa. Vaikka sitten päivä murmelina taas vaihteeksi.
Sillä meidän on itse luotava elämämme sellaiseksi, että voimme olla läsnä, kasvot valoon käännettyinä, hetkessä. Tässä ja nyt.

   Kaikkeen elolliseen on sisään rakennettu jotain, mikä toisinaan johtaa käytökseen, jonka miellämme  usein itsekkyydeksi.
Kun sitä oikein ajattelee, niin onhan se hiton itsekäs, pyrkimys säilyä hengissä!                           Siinä onkin sitten jo aika paljon eroja, mihin itse kukakin on valmis, säilyttääkseen henkiriepunsa...Moraaleja on monia nimittäin.

Tervettä itsekkyyttä edustaa mielestäni myös pyrkimys säilyä järjissään, sekä nauttia tästä ainutlaatuisesta elämästä miten parhaiten osaa.
Tuottaa iloa itselle ja muille.
Tämäkin pyrkimys aiheuttaa joskus vastakkainasettelua. Sinun ja kanssaihmistesi ilo ei aina kohtaa. Joskus voit joutua tuottamaan surua, sekä ottamaan vastaan sitä.
Mutta elämä ei siihen lopu. Juuri silloin otetaan taas ensimmäinen askel ja aloitetaan alusta. Tervettä itsekkyyttä on hoitaa ja vaalia pyrkimystään onneen, sillä vain onnellinen ihminen on paras mahdollinen äiti, isä, ystävä, kumppani, työntekijä, naapuri etc. muille.
Tervettä itsekyyttä on vaalia leikkiä elämässään, ottaa aikaa itselleen ja tehdä aina välillä vain ja ainoastaan ihan mitä sillä hetkellä sattuu huvittamaan.
Ei kuitenkaan, toisten mahdollisuuksista täyttää välittömiä tarpeitaan, tinkien. Saatikka muiden koko olemassaolon oikeutusta epäillen!
  Epäterve itsekkyys on ahneutta, kummallista käsitystä, jonka mukaan on oikeutettu enempään ja parempaan, kuin muut. Itsekeskeisyyttä se on. Että oma hyvinvointi on oikeutetumpaa, kuin toisten.
Harhaista käsitystä, että omat tunteet ovat arvokkaampia, kuin jonkun toisen. Kärsimys ei ole ihan niin subjektiivista, kuin jotkut tahtovat omaa toimintaansa oikeuttaessaan uskotella!
 Kuvitellessaan, ettei tarvitse välittää toisten nälästä, kylmästä tai pelosta. Ettei se minulle kuulu, eikä minua liikuta, että jossain nähdään nälkää, eikä saada puhtaita vaatteita kuukausiin, tai saada nukkua turvassa yhtäkään yötä. Että on oikein ja kohtuullista tuijottaa vain omaa elämäänsä. Elää sitä välittämättä tallotuista varpaista, valehdella, varastaa ja kylvää riitaa, keinoja kaihtamatta etsiä  omaa etuaan. Eikä koskaan antaa mitään odottamatta vastalahjaa.
Unohtaen, että vastalahjasi olet jo saanut: sinähän elät.
Ahneuden tyydyttäminen ei ole tarkoitus, joka pyhittää keinot. Se likaa kauneimmatkin teot, ja sinä kyllä tiedät motiivisi, vaikka voisit ne muilta piilottaa.
Onnellisuus ei verso itsekeskeisyydestä. Katkeruus, pettymys, epäluuloisuus ja luotaantyöntävä itsensä surkuttelu kylläkin.
Älä koskaan alennu sanomaan, ettei yksi ihminen voi mitään. Se on typerin tekosyy, johon koskaan voi turvautua. Sillä jos se olisi totta, metsästäisimme yhä mammutteja tai olisimme aikaa sitten kadonneet maan päältä. Voidaan toki ajatella, että kumpi tahansa em. vaihtoehto olisi parempi kuin tämä nykyinen... :P
Jokaisen teon, jokaisen ajatuksen on kuitenkin oltava yhden, jotta se voi olla olemassa.
Ole siis sinä minun peilini, niin minä olen sinun. Voiko kuvajaista olla ilman kuvaa?
Mitä näet? Kannattaako antaa periksi, vai aloittaa alusta?

Pin it up on your map

Durres, Albania

“Why it's simply impassible!
Alice: Why, don't you mean impossible?
Door: No, I do mean impassible. (chuckles) Nothing's impossible!” 
― Lewis Carroll, Alice's Adventures in Wonderland & Through the Looking-Glass

Melankolinen maanantai - mitä jos?

Tietenkin tänäänhän on kyllä mitä sateisimman harmain, loputtoman syksyinen, nopeasti kohti loppuaan laahaten venyvä maanantai, eikä sunnuntai ollenkaan... ja vaikka jokaiseen päivään ja pilveen pitäisi saada ripaus sunnuntaista kastetta, ja urhoollisesti odottaa sateenkaaren piirtymistä taivaan ylle ja Pegasoksen nousua siivilleen, niin että sulkakynäsi lentää halki paperin kuin itsestään ja kaikki on helppoa ja keveää; joinakin päivinä niin ei vain ota käydäkseen.
Voi Sunday, Sunday... niinpä istut aloillasi hartiat epäpukevassa lytyssä. Juot loputonta mustaa kahviasi, olet katsovinasi loputtomia elokuviasi, sillä lukemiseen on turha edes kuvitella voivansa keskittyä, kun ajatukset ovat hajanaista surkuttelun ja itsesäälin, epäonnistumisten ja menneisyyden kurkkuun takertuvaa puuroa, joka lataa kyyneleitä patojasi vasten, kunnes et enää voi mitään. Tekee mieli antaa periksi ja luovuttaa.
Antaa periksi mille? Luovuttaa missä asiassa?
Olet pudonnut ansaan, jossa ryvetytään aivan turhaan.
Mietit miten olisit voinut elämäsi paremmin käyttää; olet langeennut miettimään mitä jos.... Jos olisitkin sanonut kyllä aivan toisenlaisille asioille elämäsi varrella... Kääntynyt oikeaan, etkä vasempaan, kuunnellut muita etkä itseäsi, piiloutunut kun päätit paeta, pakottautunut uimaan vielä muutaman metrin, kun tunsit, ettet jaksa enää muuta kuin kellua, laittanut päällesi valkoisen mekon etkä sitä mustaa, syönyt viinirypäleitä etkä viikunoita??????
 Jos. Toisinaan JOS kasvaa hirveän isoksi, sanaksi joka miltei tukahduttaa meidät, vaikka sen arvo on oikeasti vain nimellinen. Mitä jos? Ei mitään jos. Pelkkä ajatusharjoitus. Mielikuvituksen lentoon saava sana toki toisinaan. Ei voi kysyä itseltään, omasta elämästään Mitä Jos, kyseenalaistamatta kaikkea. Sillä se on kuin perhosen kosketus toden totta. Muuta yksi asia, ja saattaa olla, että olisit muuttanut kaiken. Tuntisitko silloin enää itseäsi, Sunday? Oletko varma, että tahtoisit olla joku toinen? Oikeasti? Jos olisit kokonaan toinen, etkö silloin istuisi milloinkaan katsomassa ikkunastasi toista maisemaa, naputtelemassa vähän toisenlaista näppistä, ja miettimässä JOS olisit sen yhden kerran sanonutkin kyllä, ja sen toisen ei, eikä toisinpäin....

Mitä jos menisit metsään? Voisit saada marjoja!

Ja että luovuttaa. Mille? Antaa periksi iälleen, lopettaa leikkiminen ja haaveilu?  Alkaa uskoa vain ja ainoastaan loppuun, joka vääjäämättä tulee? Järkeäkö sitä sitten olisi jäädä odottelemaan? Mitä sitten ajattelit tehdä? Jäädä peilin eteen katselemaan kasvojasi, jotka muuttuvat mielestäsi rumemmiksi jokaisen uuden rypyn myötä? Liikutella raajojasi vain, jotta voisit todeta taas uuden säryn ja kivistyksen? Olla elossa elämättä? Vain koska jonain päivänä väsyttää, ja ponnistelusi tuntuvat turhanpäiväisiltä?
Kyllä sinä se tiedät, Sunday, että juuri näin se kuuluu ollakin. On oikein epäillä, jotta voi taas alkaa uskoa oikeisiin asioihin. On oikein tunnustaa eletyn elämänsä paino ja jäljet itsessään, tietääkseen kuka on ja minne on menossa. Tai edes aavistellakseen. Sillä seikkailu jatkuu vielä.

Mitä jos pukisit päällesi värikkäät vaatteet?

Opetus? No se, että vaikka kuinka ajattelisi viisi positiivista asiaa heti aamulla herätessään, niin aina ei vaan paista aurinko, ja joskus sitä on vain kertakaikkiaan väsynyt, eikä mitenkään hirveän onnellinen. Väsyneeseen, periksi antaneeseen, luovuttamiseen valmistautuvaan itseensä on kuitenkin mahdollista vaikuttaa. Voi purkaa tunteeensa sanoiksi, ja luottaa siihen, että jossain joku ymmärtää. Voi kuunnella musiikkia, joka pakottaa tanssimaan. Voi laulaa kurkku mutkalla paatostaan. Voi katsella kuvaa, joka antaa mahdollisuuden vain hymylle. Voi hakeutua omaan salaiseen puutarhaansa, sisällään, missä ruusut tuoksuvat, ja lähellä meri huokuu kevyenä rantaan; katsella hiekalle jättämiään jälkiä, ja niiden katoamista. Kaikki on puhdasta taas. Ja vielä se aurinko jossain soittaa, vaikka tänään ei meille esirippu nousekaan!

“He said he would come in,' the White Queen went on, `because he was looking for a hippopotamus. Now, as it happened, there wasn't such a thing in the house, that morning.'
Is there generally?' Alice asked in an astonished tone.
Well, only on Thursdays,' said the Queen.” 
― Lewis Carroll, Through the Looking-Glass, and What Alice Found There

Pin it up on your map

When all else fails consider Crete!

MUISTAKAA VÄRIEN TERAPEUTTINEN VOIMA!

Sunday ja Laura riemuitsevat: yli 10 000 käyntiä blogissamme!

Sunday au naturel

Nonni, nyt te tietysti luulette, että Sunday on ollut hirveän laiska, koska hänestä ei ole vähään aikaan kuulunut. Asia on kuitenkin aivan päin vastoin! Sundayn päivät ovat kuluneet niin tiukasti työntouhussa, ettei ole auennut telkkari eikä tietokone pariin viikkoon! Mutta nyt ovat auki molemmat, sillä seilori on tullut kotisatamaan!
   Siinä on muuten sellainen onnentunne, jonka voivat ymmärtää vain ihmiset, jotka viettävät paljon aikaa, työn vuoksi, poissa omasta pesästään.
Kotiin paluu on sellaista juhlaa, ja silkkaa riemua siitä, että mä olen juuri mä ja saan vihdoin tulla kotiin, että pelkästään sen vuoksi niitä reissuhommia jaksaa jatkaa!

   On ihana laittaa ruokaa pitkästä aikaa ( ja vahingossa muuten teinkin aivan älyttömän hyvää pastaa! ) ja juoda jo lounasaikaan lasillinen viiniä, koska ei ole pakko tehdä loppu päivänä mitään järkevää.
Ja toisaalta taas ne kaikki kodin askareet, imurointi ja pyykin pesukin, tuntuvat suorastaan etuoikeudelta kaiken sen poissa vietetyn ajan jälkeen.
Kaikella on puolensa, niin arjella kuin juhlallakin, lähtemisellä ja paluulla; matkatyöläiselle ne muiden puuduttavat perusarkipuuhat ovat monesti mieluisaa vaihtelua.


   Parasta tietysti on katsoa ja koskettaa niitä itselleen kaikkein rakkaimpia ihmisiä ja eläimiä, puhua mitä höpöä ikinä haluaakin. Olla au naturel ihan viimeisen päälle.
- Sillä niin avoimia, rehellisiä ja luontevan luonnollisia kuin ikänä olemmekin, kuuluu ihmisluontoon roolien otto. Kuin huomaamattamme alamme puhua, elehtiä, ja muutenkin käyttäytyä hieman eri tavoin eri tilanteissa ja yhteyksissä, eri ihmisten seurassa.
 Niin kuuluukin olla. Se on jossain määrin kaikkien etu. Ongelmiin joudutaan vasta, kun roolit jäävät päälle, emmekä enää itse muista minkä varjon takana se kaikkein aidoin minämme lymyääkään. Eksymme ydinminästämme.

   Minä esimerkiksi olen niin sanotusti perusonnellinen ihminen.
Niin kauan kuin muistan, olen ollut huvittava ja helposti huvittuva, kiitollinen ja tietoinen kaikesta hyvästä elämässäni, vaikkakikn myös syntyjä syviä pohtiva, oikeudenmukaisuutta etsivä, lapsi, nuori ja nainen.
Sen tyytyväisen ja onnellisen, omiin kykyihinsä luottavan ihmisen minä melkein kadotin.
En saanut sitä takaisin, ennen kuin luovuin muutamista rooleista, joita olin kantaakseni ottanut. Se tarkoitti myös luopumista muutamista ihmissuhteista.
Prosessi oli pitkä, ja kivunloinenkin, mutta nyt olen tässä. Sunday au naturel!
Ja hei, hahhaaa, NIIN VAPAALLA! <3
“Well, now that we have seen each other," said the unicorn, "if you'll believe in me, I'll believe in you.” 
― Lewis Carroll, Through the Looking-Glass, and What Alice Found There

Värikuvat Laura Lyytikäinen