Tietoja minusta

Oma kuva
Ikuisesti leikkivä, alati yllättyvä, vieläkin hämmästyvä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pullopostia




 Kaiken voi ja saa, kaikkea pitää, kyseenalaistaa. 
Kaikesta voi ja saa ja pitää puhua. 
Se on ainakin yhtä Korsolaista, kuin korsolainen kotiruoka. Mahdollisesti jopa enemmän. ;)


   Tässä tulee postia pullossa. Keikkuen yli harmaan itämeren. Yli auringon- ja kuunsillan, Raukeasti rullaten. Kuinkas muuten merenelävän viesti voisi rantaan tulla?

   Jos sinulle tulee tunne, että puhun juuri sinulle, vain sinulle, niin luota siihen, ja ota se omaksesi, varsinkin jos olet yksinäinen tai surullinen. Sillä sinulle juuri minä viestiäni raapustelen. Olethan sinä minun muusani, ja minä sinun Irvikissasi, valkoinen kanisi, joka yrittää tavoittaa aikaa.
Sillä hitaassa odotuksessanikin minulla on jo kiire.
Olen ehtinyt elää niin kauan. Nähnyt niin monta myrskyä, nukkunut läpi täysikuun kuvajaisia. Juossut itseni kanssa kilpaa suuren osan elämääni, niin että olen miltei hukkunut toisinaan.
Levollisuudessanikin iskevät kaviot kipinää liukkaille nupukiville kaivamaansa uraan, ja minä joudun keräämään kaiken tietämykseni, saadakseni ne vaiennettua.
Sillä aina kun nauran, sataa sisälläni jossain kohtaa vettä. Aina kun  nostat tämän pullon vedestä, on sen viesti toinen.

Elämä on yllätyksellistä.
Siinä määrin, että toisinaan ennalta arvattavuus puree ikävänä yllätyksenä. Usein.
Minun olisi piänyt tietää sitä ajattelee, ja se ärsyttävä ääni sisälläsi sanoo, että kyllähän sinä tiesitkin, mutta halusit teeskennellä muuta. Halusit uskoa, että voisit sen porkkanan tavoittaa. Halusit kuunnella ihmeisiin uskovaa lasta sisälläsi, etkä sitä vanhaa sotaratsua, joka jo oikeasti olet ;) Ihmeisiin, ei tietenkään, pidäkään lakata uskomasta milloinkaan! Eli porkkanaa pitää jaksaa tavoitella aina. Vaikka todellisuus toisinaan onkin lattian pesuvettä Napolilaisesta ikkunasta suoraan avonaisena taivaita tutkailevaan haaviisi. Ei auta kuin sylkeä, ja kirota, ja koota olemattomat arvokkuutensa rippeet. Typerä arvokkuus! Kuka sitä tarvitsee ja mihin?! A fanculo!

" Jos koiran rukous kuultaisiin, taivaalta sataisi luita "sanoo itämainen sananparsi. Sen voisi kai tulkita niin että,  jotta kaikki voivat saada kaiken, edellyttäisi se omissa maailmoissamme elämistä. Niinhän me lopultakin elämmekin. Joka mies ja nainen on saari, mutta onneksi on olemassa
yhteysaluksia poistamassa ikäväämme!

   Anna ihmisille se lahja, että he saavat todella tuntea sinut. Pelastautua saarellesi, tai tullakseen sinne juhlimaan kanssasi. Että annat heidän rantautua, tarkoittaa avautumista, paljastumista. Se tarkoittaa sitä, ettet ole ihan hirmu kiva kaikkien mielestä koko ajan, mutta se tarkoittaa myös sitä, että opittuaan sinut, he tietävät raivotessasikin, että olet herkkä ja onnellinen ihminen. Eikä huonontuulenpuuska olekaan enää asia, johon tarvitsee jäädä vellomaan. Suutahdus on kuin vesipisaran sihahdus kuumalle liedelle: meni jo, kuin ei sitä koskaan olisi ollutkaan. Kun et teeskentele, valuu lopulta tyhjiin myös muiden tarve teeskennellä seurassasi. Eikä sinunkaan tarvitse enää pahastua pienestä sähähdyksestä tai satunnaisesta raapaisustakaan. Ainakaan ihan niin täysillä.

Jotta voisit paremmin tyhjennä toisinaan pullo hyvässä seurassa. Ihan vaan, jotta sinulla olisi jotain mihin laittaa kirjeesi, kun sen lähettämisen aika koittaa, ja olet kaukana ulapalla.

Klisee että ihminen ei ole saari. Sillä kyllä me saaria olemme, koska milloinkaan emme voi toistemme vuorovesiä oppia laskemaan. Yrittää voi ja vähän onnistuakin, mutta jokainen uimme toisemme saarelle hiukset yllätyksiä ja salaisuuksia, ennalta arvaamattomia, ja niitä ennalta arvattaviakin  pisaroita putoillen. ;) Ja niin on hyvä. Niin on oikein.

Pin it up on your map


Panzano

“I don't like the looks of it,' said the King: 'however, it may kiss my hand, if it likes.'
'I'd rather not,' the Cat remarked.” 
― Lewis CarrollAlice's Adventures in Wonderland & Through the Looking-Glass



Kuvat Laura Lyytikäinen. Matkakuvat Sundayn arkistoista.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sundaykin pohtii onko koolla väliä?

 



   Yleensä kysymys siitä, että onko koolla mitään väliä, liittyy miehen sukupuolielimeen l. penikseen, joka monilla muillakin nimillä kielessämme tunnetaan ( terkkuja myös sille yhdelle ihanalle ystävälleni, joka toilettiin mennessään toisinaan sanoo vieraalla kielellä, että "voy al  exposicion de serpientes " ;) ).

   Sivumennen sanottuna, jos em. kysymys minulle esitettäisiin, ja on toki esitettykin kohtalaisen monesti ja erilaisissa yhteyksissä, niin ihan 100 rehellinen vastukseni tänään ja tässä olisi, että on sillä hiukan merkitystä. Viittaan tässä lähinnä äärimmäiseen suuruuteen. 
Sori: merkitys on negatiivinen. 
Tämä on siis vain Sundayn nöyrä mielipide, joten älkööt kukaan pahastuko! :) Makuja on maailma pullollaan! Eikä se astetta turhan kookas elinkään haittaa, jos järki on samaa paria! :) Eikä siinä siis mitään muuta vikaa ole, kundit hei, kuin se ettei oikein tiedä, mihin sen panis! 

   Standardi vastaus koko- kysymykseen,  taitaa  olla sievä ja kaino " ei koolla ole merkitystä, vaan sillä, miten sitä käyttää ". 
Ja nyt päästään siihen asiaan, mitä oikeastaa lähdin tässä pohtimaan. 
Mun mielestä älystä puhuttaessa voitaisiin esittää sama kysymys koon merkityksestä. 

Vastauksena " ei koolla ole merkitystä, vaan sillä kunka sitä käyttää " olisi mielestäni osuvaakin osuvampi ällistä keskusteltaessa. Eli sitä vähän snadimpaakin järjen valoa, voi näyttää synkimmässä pimeässä, ja sitä suurta voi olla käyttämättä runnomiseen ja riistämiseen, sieluttomaan omaneduntavoitteluun. 
   Suurin osa meistä ihmisistä on kohtalaisen fiksuja. Jotkut vaan eivät ole aivojaan juurikaan jumpanneet, vaan laahustaneet ja limbonneet toisten jälkiä paljoakaan fundeeraamatta, että kannattaako niin toimia. Halu päästä helpolla on syvällä meissä. Samoin kuin haluttomuus myöntää omia virheitämme. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa aivojumppa. Ryhtyä pohtimaan asioita ihan itse. Tehdä omia johtopäätöksiä saadusta tiedosta aivan omin aivoin.                                   
Valitettavasti monet niistä, joiden aivot on jumpattu tikkiinsä, suonet pullistellen ajatusten tikitystä, eivät ole ihan hirveä hyviä ajattelemaan meidän yhteistä hyväämme. He näkevät maailman toisin. Usein heidän aivonsa toimivat terävästi laskelmoiden, jatkuvasti tykyttäen, he ovat nopeita ja ketteriä. Vahvemman oikeudella he sitten polkevat jalkoihinsa tielleen osuneet, seurauksista välittämättä. Hetken hurmiossa, oman ylivertaisuutensa sokaisemina, he unohtavat täysin, että maapallo ei ole yksin heidän, Tulevat  syöneiksi leivän lastensa suista, imeneiksi veren syntymättömien suonista... Sillä heidän älynsä niin suuri ja loistava, että sellaisiin bagatelleihin, kuin tekojensa pitkäntähtäimen seurauksiin, ei oman egonsa auringossa paistattelevalla ole aikaa.  
Koolla on väliä, ja toisinaan oikein iso, on tuhoava kapistus kertakaikkiaan. 
Miljoonan taalan kyssäri tietty on, että onko äly ilman viisautta älyä ollenkaan? Meinaan vaan, että eikös ne psykot ole yleensä just tosi fiksuja?


   Pippelin ja älyn koon lisäksi yleismaailmallista ja elämää suurempaa merkitystä on myös naisvartalon koolla. Kokonaisuutena, sekä osiksi pilkottuna. Vallalla tuntuu olevan käsitys, että pitäisi olla hillittömät bosat, ja suunnaton ahteri, mutta muuten saisi mielellään olla lähempänä luurankoa, kuin elävää ihmistä. Harvinaista, rakkaat kyyhkyseni, erittäin harvinaislaatuinen on sellainen naisvartalo luonnon muokkaamana! 
Jos haluaa suuret daisarit ja mielettömän ison perseen, ilman kirurgian kosketusta, niin siinä kyllä tulee sitten vähän sitä laardia mukana muihinkin paikkoihin. ;) Onneksi saa valita. 
Mitä kokoon tulee on naisvartalo niin tabu kuin palvonnan kohde, häpeän, nöyrytysten ja vihan kohde, loputtoman nautinnon lähde- niin naiselle itsellen kuin häntä haluavillekin. 
Naisen kehoa välineellistetään ja esineellistetään vähän joka lähtöön vielä tänäkin päivänä. Mutta vain jos me naiset suostumme siihen, että se on mielestämme riippumaton väline, enemmän muita kuin itseämme varten, niin voidaan tehdä.
 Siksi jätän tältä osin kunkin itse päätettäväksi, että onko koolla väliä, ja jos on niin mitä. 
Vai olisiko naisenkin kohdalla tärkeintä se järjen koko? Ihan oikeesti niinku.

Jotta voisit paremmin harjoita älyäsi. Ajattele. Kyseenalaista. Opettele erottamaan informaation jyvät akanoista.

Klisee koolla ei ole väliä. On sillä, jos rehellisiä olla halutaan- ja mehän halutaan, eiks jeh? Melkein asiassa kuin asiassa koolla on väliä. Se on sitten aivan eri juttu, ja vastaajasta riippuvainenkin, että milloin sillä minkin sortin merkitystä on!

Pin it up on your map 
Matkakuvat Sunday, muut Laura Lyytikäinen



Ærøskøbing

“Mad Hatter: “Why is a raven like a writing-desk?”
“Have you guessed the riddle
yet?” the Hatter said, turning to Alice again.

“No, I give it up,” Alice replied: “What’s the answer?”
“I haven’t the slightest idea,” said the Hatter” 
― Lewis CarrollAlice in Wonderland

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Sunday tunnustaa rakkautensa




   Onhan tää nyt aivan hillitöntä! Kuinka mulla voi olla näin paljon asiaa autoilusta?!
   Mutta taas vaan joudun kertomaan toilailustani liikenteessä. Tai en niinkään. Mun ongelmanihan ei ole koskaan ollut maantieraivo, vaan parkkiraivo, joka on muuttunut parkkeeraamisen sietämättömäksi kauheudeksi sitä mukaan, kun kotteroni käsittely on muuttunut haastavammaksi.
   Lyhyesti sanottuna jouduin pari päivää sitten marketin monikerroksisessa parkkihallissa tilanteeseen, jonka joku olisi voinut kokea piinalliseksi nolouden huipentumaksi.
Joku olisi tosiaan ehkä tuntenut palavan häpeänpunan kasvoillaan, ja halunut sulaa olemattomiin.         Tapahtui nimittäin niin, että en olisi koskaan ikinä päässyt omin voimin pois parkkiruudustani, ilman että olisin kolhinut viereistä autoa.
Epätoivoisen yrityksen tuoksinassa, pysäytin myös koko parkkitalon liikenteen. - Juu, luonnollisesti, ja kyllä vain, pahimpaan ruuhka-aikaan...
   Varmasti siinä moni mua maniali ja kiroili, ja ehkä tulee ilmoittamaan mut suomen surkein kuski- kilpailuun... :D
   Enkä voi sitä kiistää, että tunsin olevani lievässä ahdingossa. Lupaus siitä, että kaikki järjestyy on kuitenkin niin vahva mun elämässäni, etten suuremmin ehtinyt panikoitua, kun jo eräs vanhempi herrasmies riensi apuun. Hänen vanavedessää omasta autostaan hyppäsi sitten nuorempi herrasmies, ja paikalle ehti myös riuskaotteinen nuori nainen.
   Autoni oli työnnetty pois muiden jaloista, ja viereinen auto todettu  vaurioitumattomaksi, alle minuutissa.
   Kiittelin ylitsevuotavasti, hyppäsin pinkkiin rattiini, ja ajelin tieheni.
   Ja arvatkaa mitä? Mä hymyilin koko matkan himaan. En pelkästään raivoisaa tilannekomiikkaa hykerrellen, vaan koska ihminen ei ole aina ja ainoastaan susi.

   Sellainen tämä tässä on, yours truly, Sunday, universumin aavalta. Hän tekee paljon virheitä- ja virhearviointeja. On tehnyt niitä koko ikänsä, ja tehnee hamaan hautaansa. Mutta jotain hän ei enää tee.
   Hän ei kanna häpeää, nolostele, eikä pyri ( ainakaan ihan kokonaan ;) ) kieltämään virheitään.
Se juuri tekee joka päivästä sunnuntain, että erehdyksensä voi myöntää. Voi olla nöyrä, tai voi jättää nöyrtymättä, mutta myöntää voi puutteensa ja heikkoutensa. Niin voi tehdä, kun tietää olevansa rakastettu. Hyväksytty. Haluttu. Kun tietää olevansa vähän dingeling, mutta kuitenkin aika helvetin hyvä ihmisekseen.

   Sunday rakastaa Suttista, Suttis rakastaa Sundayta, eli mä rakastan mua itseäni ihan ylös alas ja ympäri!

   On aivan mahtavaa, loistavaa, ihanaa, sateenkaarta ja vaahtokarkkia, kentaurit tanssimassa balettia kukkaseppeleet hännissään, tietää, että on ihmisiä, jotka rakastaa sua!
Mutta jos et rakasta itseäs, ei siitä jää jäljelle kuin läjä sontaa. Niinhän ne aina sanoo, ja ne on kerrankin aivan oikeessa jossain. Kentaurit ja yksisarviset. ;)
Sun pitää itseäs rakastaa, ilman häpeää ja katumusta. Kaikkea itsessäs. Sun on oltava vapaa rakastamaan itseäs: et ole "syntinen saatana kurja". Mitä ikinä oletkaan tehnyt, mitä ikinä sinulle onkaan tehty, olet oikeutus jo itsessäsi ja sinulla on paikkasi kaikkeudessa.

Sinun kuuluu olla vapaa ja rakastaa itseäsi!

   Mutta joo, kyllä mä sen tiedän, että niitäkin on, jotka rakastaa mua. Tai ainakin pitää musta tosi paljon. Sen ajatteleminen saa mut vähän punastumaan, hyrähtelemään. Se on paljon suurempaa kuin pikku insidetti parkkihallissa. Tai mikään, mikään.
Kyllä voin senkin itselleni myöntää, että rakastaa ne. Sillä tuntea toinen ihminen niin piinallisen hyvin, ja haluta tuntea vieläkin paremmin, vaikka kaapeista voi tulla lisää mörköjä, ja tuleekin, niin onhan se rakkautta. Tai jos ei ole, ei Sunday tiedä, mikä on. Sillä sellaista Sundayn rakkaus on. Omaan itseesä, ja muutamaan muuhun <3


Jotta voisit paremmin paista raparperipiirakkaa, ja syö sitä rakkaidesi kanssa.

Klisee sanonta " oma apu, paras apu " sisältää kyllä viisauden sikäli, että kannustaa oma-aloitteisuuteen ja eteenpäin pyrkimiseen, mutta ei. Oma apu ei ole aina paras ollenkaan!

Pin it up on your map goes nostalgic


Pari kiveä jouduttiin uhraamaan rotkolle, ennen matkan jatkumista tällä tiellä. Nämä kaukaiset matkakuvat on ottanut Taina

Kuvaaja Laura, not so much Viikatemies, 1998 Teneriffa

Sunday 29v. " Crazy cat lady since forever ", Teneriffa
“Then you should say what you mean,” the March Hare went on.
“I do,” Alice hastily replied; “at least–at least I mean what I say–that’s the same thing, you know.”
“Not the same thing a bit!” said the Hatter. “You might just as well say that ‘I see what I eat’ is the same thing as ‘I eat what I see’!”
“You might just as well say,” added the March Hare, “that ‘I like what I get’ is the same thing as ‘I get what I like’!”
“You might just as well say,” added the Dormouse, who seemed to be talking in his sleep, “that ‘I breathe when I sleep’ is the same thing as ‘I sleep when I breathe’!”
(Alice’s Adventures in Wonderland, Lewis Carroll


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Sundayn tekee mieli sätkiä ja kiljua





   Toisinaan tekee mieli sätkiä ja kiljua ala- astelaisten iltabileiden tapaan. Joskus taas tekee mieli sätkiä ja kiljua ylä-asteikäisen hoodien pissiksen tapaan.
Ja joskus tekee mieli sätkiä ja kiljua niin kuin vain kaiken ennalta-arvattavuuteen turhautunut täti-ihminen osaa. Ne kaikki, se lapsi, se teini, se tätihän Sundayn ohuen kuoren alla elää ja hengittää. Ja joskus ne kaikki ovat äänessä yhtäaikaa...
Niin sitä sitten jotenkin huomaa olevansa täysin kohtuuton. Muita, itseään ja koko rakastavaa universumia kohtaan.
Kuvan otti leffaseurana ollut Taina
   Jotenkin vain hetkellisesti tuntuu, että enemmän se ottaa kuin antaa. Että se roikottaa edessäsi porkkaanaa kepin nokassa, mutta sä vain olet liian kokenut aasi mennäksesi siihen lankaan - vaikka menetkin.Hetkeksi. Ihan vaan koska porkkana on kauniin oranssi ja mehevän tuoksuinen. Kopistelet menemään itseriittoisena, palkkiota odotellen, kunnes lakkaa huvittamasta. Tekee mieli istahtaa niille aloilleen, mutta usko Sundayta: jos aasin kanttura istahtaa, on sen erittäin vaikea päästä jaloilleen taas! Sano siis itsellesi, vaikka miljoona kertaa, niin monta ikinä kertaa kuin vaaditaan, kunnes lopulta et voi muuta kuin uskoa sen " Tämä pettymys ja tunne kaiken pieleen menemisestä on vaan mun päässäni. Huomenna kaikki on taas paremmin. Huomenna olen taas valmis ottamaan vastaan."

Vanhenemisen parhaita puolia on, että oppii määrittämään tautinsa ja tuntemaan lääkeensä.
Joskus tarvitaan sätkiä ja kiljua ( lue halpaa viiniä- kiljua tarvitaan oikeasti erittäin harvoin. Se on pahaa, ja vatsakin saattaa mennä sekaisin. Hmm, no jaa, sama pätee toisinaan halpaan viiniinkin... ), joskus fantasia elokuva, lihasrelaksentia tai nukahtamislääkettä, seksiä, saunaa, hellyyttä, kiljumista ja sätkimistä, kakun leipomista, lasagnen laittamista, juoksemista koiran kanssa, kissan halimista, hevosen sukimista, kutomista, piirtämistä, laulamista, avantouintia, pitkää keskustelua ystävän kanssa, matkaa jonnekin kauas- sano sen nimi, ja lääkitse itsesi ihminen! Sinä tiedät parhaiten, mutta muista, että se mikä on lääkettä sinulle, saattaa olla myrkkyä toiselle. Nauti siis parantavat myrkkysi kohtuudella, äläkä tuputa mitään toisille.
 
   Tasan kerran vuodessa mun lääkkeeni on pienimuotoinen puutarhanhoito ( lue: muutaman kasvin istuttaminen parvekkeelle ). Inhoan multaa kynsieni alla, en pidä sen tuoksusta, kuten jotkut. Mutta taputellessani hanskakäsin multaa kauniiden kukkien kasvualustaksi, huomaan mielialani kohentuvan vääjäämättä.
   Pari päivää sitten hoivasin itseäni kukkaterapialla. Kello oli siinä 22, ilta oli lempeä ja tyyni, hiljainen. Niin minä matkustin lapsuuden kesiin maalla. Söin mansikoita pellosta, nuuskin grillissä kypsyvää kalaa, iltakasteen kostuttama ruoho oli viileää paljaiden varpaiden alla. Pihakoirat haukkuivat toisilleen matkan päästä, iltainen lintu huusi järvenrannan kaislikossa, ja se turvallinen aikuinen lauloi jotain hölmöä vanhaa laulua. Kai mä olin silloin onnellinen, vähän varuillani tietenkin, lähiölapsi kuitenkin. Ainakin nyt mä olin hyvällä fiiliksellä, kun sitä muistelin, ja tajusin, että kohta on huominen, ja mun pää alkaa tuulettua, ja osaan taas ottaa vastaan.
Eikä tarvitse sätkiä eikä kiljua.


Seuraavana aamuna Sundayn universumi sitten heräsi ja ravisteli itsensä, kuin vedestä nouseva koira.

Kaikki on kohdillaan taas. Olet palannut  omaan loistavaan todellisuuteesi, jossa unelmat käyvät toteen ja elämä on helppo nakki, pala kakkua, joka vain kasvaa, kun sitä syö.

Mielesi tekee raparperikiisseliä, ja kohta saat viestin ystävältäsi " Oletko kotona, tuon sinulle raparperiä. " Mööbeli, jonka ostamista olet suunnitellut, ei ollut eilen enää tarjouksessa, mutta tänään sen saa vieläkin edullisemmin! Toinen ystävä pyytää luokseen passattavaksi ja paijattavaksi. Kolmannen kanssa sinulla on vihdoin aikaa mennä katsomaan Liisa Peilimaassa. Sekavat työkuviot
osoittavat selkenemisen merkkejä, ja tajuat, miten tervetullut pieni loma juuri nyt oikeastaan onkaan. Voit ajaa pyörällä joen rantaan, uida ja lukea kirjaa vaikka koko päivän! Elämä on helppoa ja ihanaa taas, sellaista kuin sen kuuluu ollakin. Sillä tässä on virta. Sinun tarvitsee vain kellua ja nauttia!

Jotta voisit paremmin älä pyristele vastaan! Paitsi jos joku yrittää pakottaa sinua tahtoonsa, joka ei vastaa omaasi, silloin pyristele ihan perkeleesti!! Pyydä, niin sinulle annetaan; kolkuta, niin sinulle avataan! Siinä tuli viikon kliseekin sitten. Aina se ei toimi aivan täysin, mutta tyhjän saa pyytämättäkin, kuten tiedätte ;)

Pin it up on your map




Firenze

Alice laughed. “There’s no use trying,” she said: “one can’t believe impossible things.”
“I daresay you haven’t had much practice,” said the Queen. “When I was your age, I always did it for half-an-hour a day. Why, sometimes I’ve believed as many as six impossible things before breakfast.”
(Through the Looking Glass, Lewis Carroll)