Sunday: a day late and a dollar short

   Aina välillä sitä luulee jo tuntevansa itsensä aika hyvin- ja sitten huomaakin olevansa myös jotain aivan muuta. Niinkuin mä yks kaks huomasinkin olevani Sunday ihan tavallisen arkipäivän vaatteissa. Ja sitten jo huomasin olevani ehdokkaana maailman ekaksi Muotiputiikki Helmen Miss Kurvikkaaksi! Tällä hetkellä jatkoon pääsy ei näytä oikein hyvältä. Elämä tarjoilee välillä täytekakkua niin runsaasti, että ahmatille käy juuri näin: se on koko ajan päivän jäljessä, ja pennoset piukassa - tai ainakin liikaa töissä, jottei ajautuisi a dollar short tilanteeseen. Tai sitten se matkustaa, Berliiniin, kuten kunnioittavasti teidän teki, kesken kaiken ;) - Vaalikampanjointi on siis jäänyt hieman retuperällä, ja niin kovasti kuin finaalipaikkaa edelleen toivonkin, niin tässä on tärkeintä kyllä jalo kilpa. Työtä tehdään, jotta jokainen tulisi hyväksytyksi omana itsenään. Kiloineen ja vuosineen. Iloineen ja suruineen. Kukaan ei täällä olle toista arvokkaampi, ja varsinkin toisin päin: 

KUKAAN EI TÄÄLLÄ OLE TOISTAAN ARVOTTOMAMPI! 

   Palatakseni tuohon itsensä tuntemiseen vielä, niin sitähän sanotaan että, ihmissuhteissa pitää säilyttää hiukan yllätyksellisyyttä, ja luonnollisestihan se pätee myös ja eritoten suhteessa, joka sinulla on maailmasi tärkeinpään ihmiseen: itseesi!
Alitajuntamme ohjaamina kuljemme kohti paikkaa, jossa tajuamme olevamme aina vain onnellisempia ja täydempiä. Sururenmoiseksi silmänräpäykseksi astumme valoon, auringon läpimään läikkään täynnä naurua. 
Kuulosti aika runolliselta vai? No sitä se ei välttämättä ole. Runoushan on kuitenkin vain poikkeustapauksissa suuri kuoliaaksi naurattaja. ( Tai no,menneiden aikojen raskas paatos on kyllä aika naurettavaa, kun sille päälle sattuu. Lukija siis. Ainakin tämä. Mulla on ollut tapana todeta, että olen oikein hyväntuulisena melkolailla sietämätön. ) 
Elämä sitä voi olla. Onnellisuus. Mä en ainakaan tyydy hymyilemään , kun olen onnellinen ja tyytyväinen. Enpä suinkaan. Vaan mua naurattaa kaikki. Oikeesti, melkein kaikessa mitä sanotaan ja tehdään on joku mulle tarkoitettu henkilökohtainen vitsi. Ja tokihan se ärsyttää niitä, joille vitsi ei aukea. Mutta annettasko silti onnellisten nauraa ja hymyillä? Jos ilolle antaa mahdollisuuden, on se mitä tarttuvin tauti! Yritetään saada aikaan ilon epidemia, oikein pandemiaksi asti voidaan saada nauru ja onnellisuus tartutettua toinen toisiimme!  
Mä ainakin haluan nauraa itseni kuoliaaksi, en surra. Kun elämä tarjoaa kakkua: SYÖ SE!

Tällaista on tullut sanottua joskus aiemmin Perra Productionin sivuilla:
Toivomalla kaikille ihmisille onnea heidän pyrkimyksissään ja iloitsemalla vilpittömästi heidän onnistumisistaan, luot ympärillesi rakkauden ja hyvyyden magneettista kehää, joka vetää puoleensa lisää kaikkea hyvää omaan elämääsi. 
Jos sinussa elävät katkeruuden ja pahansuopaisuuden tunteet, ja koet, että kaikki hyvä mitä toisilla ihmisillä on,on poissa itseltäsi, luot ympärillesi negatiivistä kenttää, joka työtää onnea,iloa ja kaikkea hyvää, pois ulottuviltasi.
Universumi ei anna meille ansiomme mukaan. se antaa meille sen mukaan mitä olemme- millaisia ajatuksia sisällämme kasvatamme siis.
Emme ole täällä kilpaillaksemme keskenämme; olemme täällä tukemassa ja rakastamassa toisiamme.
Jokaisen on mahdollista olla onnellinen!

Samaa mieltä olen edelleen. 

Voidaksesi paremmin: Toivo hyvää toisille ihmisille. 

Klisee: Hymy valaisee, ja palaa antajalleen moninkertaisena takaisin. 

Hanami. Katsele kukkia. Ole hetkessä.

Pin it up on your map, Sundayn matkavinkki

Kungsträdgården, Tukholma

“How puzzling all these changes are! I'm never sure what I'm going to be, from one minute to another.” 

Sunday ja kuvaaja Laura 

― Lewis Carroll, Alice's Adventures in Wonderland

Neljäs luku, jossa rikkinäinen biili, missikisat ja syntymäpäivä ärsyttävät ja naurattavat Sundayta

Kuvat Laura Lyytikäinen

   Aah tätä sunnuntaifiilistä, kun saa istua ikkunan ääressä, juuri suihkusta tulleena, iso kuppi kahvia vieressään, ja vieläpä tietäen, että huomenna on vapaapäivä! 

   
   Voittajana selvitty jälleen yhdestä viikosta, jossa on kyllä ollut haasteensa... Olen tainnut nukkua aivan liian vähän, ja yrittää olla hiukan liian monena monessa muutenkin.
 Mutta hei! Kunhan vaan ei sorru ottamaan  itseään liian vakavasti, niin parantava nauru kyllä oikaisee kuprut!

   Koska totisesti uskon siihen, että ihmisen on saatava olla omaitsensä ulkoisista tekijöistä huolimatta, ja toteuttaa siis itseään ilman ilkeämielistä arvostelua ja ahdasmielisyyttä, osallistuin Muotiputiikki Helmen Miss Kurvikas- kisaan. Pääsin semifinaaliin, jota käydään parhaillaan facebookissa. 
Olen aina ollut aika huono pitämään melua itsestäni, vaikka melua muuten kyllä olenkin taitava pitämään. Piirre taitaa olla aika yleinen suomalaisissa.    Nyt toitotan kuitenkin omaa torveani täysin häpeämättömästi. Taidan kuitenkin olla vähän huono tämän tyyppisessä markkinoinnissa. 
Pelkäänpä jopa olevani vähän ärsyttävä ( hahaa, en oikeasti pelkää: ärsyttävänä oleminen on kyllä aina kuulunut ominaisuuksiini. Pieni riiviö minussa siis asuu, muiden piirteiden seurana ;) ). 
Että osaan ärsyttämisen taidon, voisi päätellä tekstarista, jonka sain viime yönä klo 01.58. Teksti kuuluu näin: " Hej. Jag har skickat fyrtiotvå gillar till din blogg. Men jag har ju inte ståkuk ändå! ".  ( En viitsi tähän nyt käännöstä laittaa. Google tulkitsi viestin näin:  Hei . Olen lähettänyt neljäkymmentä kuten blogiisi . Mutta en ole vielä karkea. Hmm ja heheh! Oma käännökseni poikkeaisi tuosta hiukan. ) 
   Viestin luin muutamaa tuntia myöhemmin. Söin puuroa töissä, mistä olin myöhästynyt nukuttuani pommiin. 
Ankea aamu alkoi kukkia. Riemullani ei ollut rajaa, vähän puuroa saattoi pyrkiä ulos klyyvaristani.  Sateinen päivä oli räiskyvä värien ilotulitus! 
 " Juu, kära du, ei olisi tarvinnut kuin yhden kerran tykätä mun kuvastani. Oikeassa paikassa. "  Ja tarkemmin kun ajattelee, niin eihän kuvasta edes tykätä olisi tarvinnut, sen kuin olisi painanut vaan naamakirjan peukkua. Kerran. 
Ah sinä rakas ystäväni, jonka minulle tämän riemun repäisit, sain mitä tarvitsin ja ansaitsin, ståkuk eller ej! Kyllä universumi aina järjestää kaiken parhain päin. 
Vaikka työt alkaisivatkin sunnuntaiaamuna 04.30- ja heräisit 04.05 kymmenen kilometrin päässä duunimestasta, joku senkin ketutuksen haihduttaa!

Kuva Lifu, kuteet Helmestä

   Siitä, että duuniin on 10km,  päästään taas siihen että duuniin ei ole kuin 100 metriä jos sitäkään. Sellainen tilanne on tietysti laivalla. Ja merelle Sunday the Sailorin mieli toki näin keväällä kaihoaa! Siihen liittyen kiireiseen viikkooni mahtui yksi kuumottava sompailukokemus Stidilän steissin parkkipaikalla. 
Tietenkin oli kiire. Ei yhtään vapaata paikkaa. 
   Kuin ihmeenkaupalla yksi paikka vapautui. Tietysti vähän ahdastakin oli,  ihan normaali parkkeeraamistilanne siinä piti olla kyseessä kuitenkin, mutta... 
   Pieni Punainen Paholaiseni alkaa pikkuhiljaa luovuttaa. Koska olen joko säälittävän kiintynyt tuohon ikäkuluun auton rämään, tai säälittävän pihi- tai molempia ja vielä lisää, siirrän jatkuvasti Paholaisestani luopumista.  
Hoitamattajättämispäätöksen olen jo tehnyt, mutta en millään hennoisi viedä pientä piikille, tai pettää sitä ottamalla uuden. Joka ei kuitenkaan ole sama asia... Nyyh! 
   Niin no, asiaan mennäkseni, niin biilissäni ei toimi      ( myöskään...) ohjaustehostin. 
Kiireissäni, kuumissani ja kiroten kuin ahtaaja, veivasin veivaamasta päästyäni autoa parkkiruutuun. Huomasin muutaman miehen ryhmän seuraavan epätoivoista junnaamistani hiukan kauempana. Voi hyvää päivää! Nyt ne luulee, etten vaan kertakaikkiaan osaa ajaa! Lähentelevän autokoulunopettajan alentuvat huomautuksetkin käväisivät mielessä. Murrrr!!
 Teki mieli vetää huppu silmille, kun lopulta luikin kuumissani ja kihisten junalle. 
  Sovitussa tapaamisessa olin kolme minuuttia etuajassa. Ehdin, ja tulos oli toivottu.        Anteeksi pyynnön olen kuitenkin naisautoilijoille velkaa; tällaisista tapauksista saadaan sitä vettä pyörittämään " nainen ratissa " iva-myllyä. Oli takuulla blondi- vitsien ainesta, mutta se ratti on oikeesti aivan helvetin raskas ilman tehostinta, kokeilkaa vaikka!! Prkele!! :D

Joo. Syntymäpäivätkin tosiaan oli. Onhan se upeeta, että on takana jo vino pino terveitä ja aktiivisia vuosia, mutta kyllä se hirvittääkin! 
Kun niitä on noin paljon takana, niin minkä verran niitä oikeastaan enää voi olla edessä? Ja miten ihmeessä kaikki ne paikat, kaikki ne ihmiset, kaikki ne teot saa mahtumaan siihen vähään aikaan? 
Paniikin omainen liehuminen voi alkaa! Tai sitten voi luovuttaa ja lysähtää lopullisesti kotisohvan nurkkaan. Tai voi jatkaa vain elämää. Kuten ennenkin. Päivä kerrallaan, suunnitelmia tehden, mutta ennen kaikkea niitä toteuttaen.  

Kokeile uusia asioita! Anna itsellesi lupa leikkiä! Heittäydy, sillä vain niin saat vatsanpohjaa ihanasti vihlovia fiiliksiä! Älä ole tylsä, äläkä pakota muitakaan tylsyyteen!

Klisee: Sellainen päivä ei ole hukkaan heitetty, jona opit jotain uutta. Eikä sellainen päivä, jona oikeasti tiedostat, kuinka onnekas olet. Vaikka kaara olisi hajalla, herätys unohtunut laittaa päälle, eivätkä kynttiläsi enää mahtuisi kakun päälle. 

Jotta voisit paremmin naura. Usein ja paljon ja vaikka ihan ilman syytä. Jos ei vaan naurata, kokeile nauru joogaa. Takaan että toimii!




  Pin it up on your map

Venetsia, sillä toisinaan kyse on vain pinnalla pysymisestä ja kauneudesta.

“It’s no use going back to yesterday, because I was a different person then.” 
― Lewis Carroll, Alice in Wonderland

Syyt huokauksiin ovat muuttuneet, sillä kaikki on alati liikkeessä.
Matkakuvat Sundayn albumista.

Sunnuntait ovat sitä varten, että ihmiset voisivat haaveilla

Filosofian perusteokseksi suosittelen kaikille kuvakirjaa Kuoppa on kaivamista varten ( A hole is to dig ). Kyseiseen teokseen tutustuin ollessani kuusi vuotias. Rakastuin välittömästi, sillä " matot ovat sitä varten, että koirat voisivat pyyhkiä niihin nenänsä. "

 
 Sunnuntai on aina ollut mun lempipäiväni, sillä sunnuntain tunnelmassa on mun mielestäni jotain aivan erilaista, kuin minkään muun päivän. Pidän sen hitaudesta. Äänimaailman astetta hiljaisemmasta soljunnasta jossakin taustalla...
Sunnuntaina on rauha. Aikaa lukea, ulkoilla ja tavata ystäviä. Syödä hyvin ja suudella paljon. Sunnuntaina on lupa olla toisin.
-Vaikka olisi työpäiväkin, minun kalenterissani sunnuntai on SUUREMPI. Sen tunnit vaan ovat jotenkin loivempia. Sunnuntain aika on toista, paljon joustavampaa. Sunnuntaisin voi sukeltaa kirjaan tai elokuvaan. Unohtaa hetkeksi arjen rajoitteet. Ja kun elämä oikein suosii, on päivä kuin päivä vähän sunnuntai.

   Mä luen paljon. Olen lukenut siitä saakka, kun ekan luokan syksyllä lukemaan opin.
   Oppiminen oli takkuista, ja opettajakin hermoheikko huutaja. Maikkaa en kuitenkaan pahalla muistele. Sillä oli Danneborgin punaista huulipunaa, kireä nahkahame ja pitkävartiset saappaat. Jälkeenpäin ajateltuna se mahto olla hädin tuskin valmistunut opettajakorkeasta. Veikkaisin,että ikää oli 24. Tyylikäs friidu, mutta kaulaansa asti juoksuhiekassa meidän tenavien kanssa. Vaikka kyllä se taisi saada aakkoset kaikille taottua päähän, että sikäli ihan onnistui tehtävässään. Ja meikäläisen, kuunneltujen satujen myötä syttynyt palava rakkaus tarinoihin, roihahti ilmiliekkeihin.
   Lukemaan oppiminen oli myös ensimmäinen askel kohti vapautta: sitähän saattoi lukea mitä tahansa! Tankata Hanhiemon Kultaisen lippaan lorut ulkoa, melkein jokaisen. Sanojen sujuva solina rauhoitti ja kannatteli... Kukaan ei voinut minua lukemasta estää!
   Parissa vuodessa totuin iskemään silmäni lähes mihin vain kertomakirjallisuuten, joka eteeni osui   ( faktat ei ole koskaan olleet mun juttuni: en usko niihin ;) ).
   Välillä ymmärsin vain hämärästi mistä kirjassa puhuttiin, ja välillä hiffasin mainiosti, ettei ainesto ollut ikäselleni sopivaa tai suunnattua. Mutta mä opin. Ihmisluonnosta etupäässä. Me olemme kiehtovan kammottavia olentoja. Synkkiä, hulluja ja lempeän suurenmoisia pyyteettömässä rakkaudessamme; kaikkea yhtä aikaa! Mitä paremmin sen ymmärtää, sitä helpompi on hyväksyä - itsensäkin.
   Lukeminen kehittää mielikuvitusta. Kuvitelmat avartavat todellisuutta. Yhtäkään keksintöä ei olisi koskaan tehty, ilman kykyä kuvitella jotain, mitä ei vielä ole. Yksikään ihminen ei olisi koskaan pysynyt järjissään ( mitä se ikinä sitten tarkoittaakin... ) jollei meillä olisi kykyä paeta arkitodellisuutta unelmien toiseen todellisuuteen. Ilman kuvitelmia, haaveita, unelmia ei olisi minkäänlaista lupausta paremmasta silloin kun pläsiin läjähtää elämältä se kaikkein märin rätti.

Kun tapasin Katja Ketun kirjamessuilla, pillahdin itkuun. Silkasta arvostuksesta.

" Lue enemmän, luulet vähemmän " kuului aikoinaan joku kirjojen kaupittelu slogani. Kuitenkin minusta usein tuntuu siltä, että mitä enemmän luen, sitä paremmin tiedän luulevani, en luule tietäväni. Melkein kaiken voi aina nähdä toisinkin, ja totuus on alati muuntuva mahdollisuus ympärillämme.








Sinulla on lupa haaveilla ihan mistä vain!  Sinulla on lupa tuntea mitä vain!
Käytä oikeutesi! 

Klisee: Blondit on tyhmiä, eikä lue kirjoja. Elokuvistakin ne kattoo vaan " romanttisia komedioita ". Silloin ne itkee koko ajan. tai nauraa väärissä kohdissa.

Jotta voisit paremmin: Harrasta kulttuuria! Lue, käy elokuvissa ja teatterissa, tutustu taidenäyttelyihin, mene konserttiin, museoon, matkusta, syö, juo, tanssi, laula... Sillä kaikki mikä ruokkii mielikuvitustasi, ruokkii mahdollisuuttasi olla mitä vain. Olla omasi. Vapauta mielesi. Taide on taidetta, kulttuuri kulttuuria. Ihmismielen tuotteita. Nauti niistä rajoituksitta! 
Toteuta itseäsi! Tee! Elä! Ja muista, ettei ole olemassa väärää kohtaa. Ei itkulle, eikä naurulle.



P.s Koska aina pitää kokeilla jotain ennen kokeilematonta, niin mä osallistuin Muotiputiikki Helmen Miss Kurvikas- kisaan, ja pääsin semifinaaliin! Kuvat tulee torstaina face bookiin. Äänestä! Mieluiten tietty yours trulya, koska haluisin ihan hirveesti jatkoon, mut en mä suutu, vaiks äänestäsit jotain toistakin ihanaa naista ;)





Pin it up on your map! - Sundayn matkavinkki

Matkusta. Jonnekin. Antaudu uudelle.

Syö suklaata. Matkan alussa, lopussa ja keskivaiheilla.

“Imagination is the only weapon in the war against reality.” 

Sunday ja  kuvaaja Laura 

― Lewis Carroll, Alice in Wonderland

Sunnuntaiajelulla avec Sunday

   Ajokortin hankkiminen ei ollut mulle mitenkään hirveän tärkeää, enkä mennytkään autokouluun heti iän sen salliessa. 
   Kesällä, 18v.  täytettyäni, pakkasin kampsuni ja lähdin kesäduuniin Ruotsiin. Aloin säästää hynää silmissä siintäen syksyinen riemuloma Mallorcalla. Reissu meni puihin, ja pienen painostuksen alla, päätin pistää tienatut rahat ajokortin hankkimiseen. 
   Ajaminen itsessään oli, ja ei ollut, mielestäni vaikeaa. Keskittymiskykyni ei ehkä ole maailman paras, mutta sitä puutetta korvaa veitsen terävä havainnointi kyky ;)

   Ajomaikka oli rasittava keski-ikäinen mies, joka alkoi heti oitis lähennellä. Ärsytti, ja oli vaikea keskittyä äijjän puhuessa pehmeitä. En kuitenkaan reagoinut juuri mitenkään: säälittäviä ehdottelijoitahan nuorilla naisilla riittää. Ajotuntejakin riitti, en kuulemma ollut vielä valmis kokeeseen. 
   Ukko antoi mulle muutaman tunnin veloituksetta, ja kyllähän 18-vuoden kypsässä iässä olin toki jo täysin tietoinen siitä, ettei niitä ilmaisia lounaita ole... 

   Lopulta tyyppi sitten yritti aivan tosissaan käydä päälle. Alkutalven hämärässä, autiolla metsätiellä. Asia oli pakko selvittää. Tultuaan kiivaasti torjutuksi ajomaikka keräili arvokkuutensa rippeitä, ja sanoi, että voisin vaihtaa opettajaa. Ei, mä sanoin. Tästä lähtien sä vaan opetat mua ihan asiallisesti, ja sinne inssiinkin nyt tosiaan vähitellen jo menisin.  Maikka suostui, mutta opetus muuttui aika jäätäväksi ;)  Muristen ja maristen hän varasi mulle ajan ajokokeeseen. 
   Pääsin ekalla yrittämällä läpi. Pakko vielä lisätä, että vaikka oli lumisen liukas helmimikuu, ja  ajoin inssin stadissa. 
Ajo-opettajan reaktio riemuuni oli " Mitä? Ei voi olla totta!" 
Hmmm...
   Kesti vuosia, ennen kuin tajusin, että kyse ei kenties ollutkaan aivan rehellisestä reaktiosta ajotaitoihini, vaan torjutun halusta loukata. Olinhan vieläpä tullut nöyryyttäneeksi häntä kieltäytymällä vaihtamasta opettajaa... Hänen sanansa putosivat hedelmälliseen maaperään. Itsetuntoni oli kovan kuoren alla surkea. Minulle oli jo aiemminkin USKOTELTU, ettei kaltaisestani juppihippipunkkarista ollut juuri mihinkään. Vaikka oli. Silloin, ja on nyt.

   No niin kului sitten parikymmentä vuotta, ennen kuin aloin miettiä auton ostamista, ja ajamaan alkamista. 
Olen älykäs, kohtalaisella itsesuojeluvaistolla ja näkökyvyllä varustettu nainen, aloin ajatella.  Totta kai minä voin, osaan ja saan ajaa autoa jos haluan! 
   Värväsin broidin hankkimaan itselleni pienen ja halvan kotteron, josta ei olisi niin väliä, jos sitä vähän kolhisinkin. Broidin kanssa käytiin myös ajamassa ekat kerrat. Sitten heräsin muutaman kerran kesäaamuna kello viisi, ja kävin kurvailemassa yksinäni miltei autioilla kaduilla. Enkuissa ajomaikkanakin duunia tehnyt girl friend sitten vei mua motarille. Sanoi " Kyllä sä paremmin ajat kuin monet mun oppilaat ". Ja niin mä olin valmis ja vakuuttunut.
   Monet hämmästelivät uskallustani. Vaikka kyse olikin pienen pelon voittamisesta, ja siten ehkä vähän rohkeudestakin, niin loppujen lopuksi kyse oli kuitenkin vain ja ainoastaan itsevarmuudesta. Ymmärryksestä, että en ole huonompi tai tyhmempi kuin muutkaan. 

Itseluottamus on iso asia, mutta se rakentuu pienistä paloista. Harjoittelusta, onnistumisista, sen tajuamisesta, että on just hyvä ihan sellaisena kuin on. -Ystävät ja läheiset ovat kullan arvoisia itsetuntopalapelin rakennuksessa. Valitse siis huolella, keitä ympärillesi haluat!


Älä tahallasi myrkytä maaperää kenenkään alla. Koskaan ei tiedä, kuinka kauaskantoiset seuraukset sanoillasi voi olla!

Jos tahdot, niin voit!
Lähestulkoon mitä tahansa!

Ps. Kyllä se ajokokeen vastaanottajakin mulle jotain sanoi. Meinaan että          
" puhuisit vähän vähemmän ja keskittyisit ajamiseen vähän enemmän, vaikka kyllähän se näinkin meni ." - Puhuisit vähän vähemmän? Ai mä vai?? Täh?? :P

Klisee: Se mikä ei tapa se vahvistaa ( ja joo, on ne siinä laulussakin ihan oikeessa- kyllä se usein myös todellakin vituttaa....)

Voidaksesi paremmin: Lepuuta niskaasi, joka joutuu päivän mittaan koville ajatustesi painon alla, eteen taivutuksella. Tässä asennossa verikin kiertää paremmin aivoissasi. Toista muutamia kertoja päivän mittaan. Toki voit seisoa myös käsilläsi, aina sopivan tilaisuuden tullen!





Pin it up on your map! - Sundayn matkavinkki

Kappadokkia aamunkoitteessa

“But I don’t want to go among mad people," Alice remarked.
"Oh, you can’t help that," said the Cat: "we’re all mad here. I’m mad. You’re mad."
"How do you know I’m mad?" said Alice.
"You must be," said the Cat, "or you wouldn’t have come here.”― Lewis Carroll, Alice in Wonderland

Vähän hullu on parempi kuin liian viisas!

Kuvat ( paitsi reissukuvat ) Laura Lyytikäinen