Väsynyt mutta onnellinen matkustaa Tallinnaan

   Sanokaa mitä sanotte, niin kyllä se vain tullut jo on, kevät nimittäin! Huhtikuu nyt vain on ihan tunnetusti kuukausista julmin, ja se leikittelee kanssamme monellakin tasolla, pikku härnääjä! Valo on kuitenkin täällä taas, ja maan elinvoima ilmenee sinnikkäinä pikku kukkina, jotka vahvoina puskevat esiin pienistä takapakeista välittämättä. Nyt on meidän ihmistenkin taas helpompi elää niin, kuin talven pimeinä kuukausina: etee- ja ylös kurkottaen, eikä menneeseen ja liejuun takertuen. Se on - jos vain tahdomme. Meiltä, joille oma tahto on suotu, edellytetään myös sen käyttämistä. Jos kevät- tai muu masennus meinaa iskeä, niin muistakaa tahtoa! Sitä, joka vie läpi harmaan kiven. Päättäväisyys meidät tiellä pitää, jollei muu! Tsempataan siis toisiamme, ja jätetään räntäsade omaan arvoonsa, sille kun emme mitään voi, edes tahtomalla kovin ;)

Joskus hostellissa, joskus prinsessaunilla

   Sunday on ollut vaiti pitkään, mutta ei se tietenkään siitä johdu, etteikö asiaa olisi ollut. Asiaa, ja sen vierustakin, on toki aina, mutta välillä täytyy duunarin tehdä sitä itseäänkin, eli paiskia hommia oikein roisilla otteella, jotta voisi sitten taas tehdä jotain aivan muuta. Tässä kohtaa on todettava, että olen kiitollinen siitä, että olen itselleni sopivan elämäntyylin löytänyt, mitä työhön tulee! Ja muistutuksena muutenkin: laskekaa niitä siunauksianne, ja muistakaa suuri kuva!!

Koska duunia on ollut paljon, on vähästä vapaasta otettava irti kaikki, mitä saada voi. Yksi tapa tehdä niin on käydä minibreikillä. Sundayn minein ulkomaanbreikki suuntautuu usein Tallinnaan, ja pienestä luxuksesta nauttimaan, kuten monien muidenkin. Monet muut kuitenkin tarkastavat kotoa lähtiessään, että heillä on jokin maksuväline mukanaan. Ei kuitenkankaa allekirjoittanut...

Unen puutteesta johtuvan unohtelun ja muun hatarapäisyyden tunnistavat ainakin kaikki vuorotyöläiset. Vapauden huumaavan vaikutuksen tunnistavat ainakin kaikki merenkävijät. Jälkimmäinen vaikutus kumoaa tehokkaasti ensin mainitun aiheuttamat harmit                                     ( kiitollisuusharjoitukset auttavat myöskin! ). 

Eli: seisoin laivan kahvilan kassalla katkarapuleipäni ja valkoviinini kanssa, avasin lompakkoni, ja sydän hyppäsi kurkkuun: viisi kymppiä riihikuivaa, pankkikortti himassa kirjoituspöydällä, jonka äärellä olin edellisenä päivänä ( kotiintulopäivänä ) maksanut hotellihuoneeni. Hiukan häkeltyneenä, nautin lounaani ja pohdin tilannettani. Synkeän vakavasta asiasta ei ollut kyse. Huone oli maksettu, sen hintaan kuului aamiainen, paluumatka oli maksettu: minulla oli siis reiluksi vuorokaudeksi noin 40€ käyttörahaa. En kuolisi nälkään, kaukana siitä, sitä paitsi joillain ihmisillä on 40€ viikon ruokarahoikseen. Eli jos en pääsisi nauttimaan varaamistani hoidoista rahattomuuteni vuoksi, se olisi aikamoinen hyttysen pissa avaruudessa.

 Alkoi jo naurattaakin, tilannekartoitus tehty. Tilanteensa todettuaan neuvokas aikuinen lähtee miettimään miten sitä voisi kohentaa. Niinpä Sunday rentoutui, jutusteli kanssamatkustajiensa kanssa, ja pohti, että ratkaisu löytynee.

The Three Sisters

   Hotelli, The Three Sisters, oli kerrassaan hurmaava, ja hyvää englantia puhuva henkilökunta erittäin ystävällistä ja palvelualtista. Pankki ei voinut auttaa rahatonta. Hotelli olisi ehkä voinut. Western Union voisi varmasti! Eipä siis muuta kuin höykyttämään luottoystävää rahan lähetykseen! Laina rahaa järjestyi, ja hillot vietiin lähimpään Western Unioniin. Jibii!! Sitten seurasivat pahimmat epäuskon hetket. Kyseisen rahalaitoksen edustajia nimittäin mainittiin Tallinnan keskustassa olevan useita, vaan eipäs ollut. Ravasin osoitteelta toiselle, ja aloin jo vähän hermostua. Vaan kukapa auttaa aina turistia hädässä, keneltä voi kysyä ihan mitä vain? No tietenkin hotellin respalta! kovin rohkaiseva ei tosin ollut Viru hotellin virkailijan ensimmäinen kommentti asiani esitettyäni. Hän nimittäin nakutteli tietsikkaansa ja sanoi " Oletko ihan varma, että Tallinnassa on WU.n edustaja? "...

Manna la Rosa

Kohta olin kuitenkin rahat näpissä aurinkoisella, joskin tuulisella kadulla, ja marssin nälkäisen vatsani ansaitsemalle päivälliselle.

   Pian kävi ilmi, että universumilla olisi ollut minulle toinenkin optio rahattomuuteni hoitamiseksi. Kadulla kävellessäni kuulin yks kaks ikkunaan jyskytettävän sisältä päin. En kääntynyt katsomaan, sillä Sunday ei reagoi viheltelyyn eikä muihin moukkamaisiin huomion kiinnittämisyrityksiin. Seuraavassa hetkessä nimeäni huudettiin. Sulhasmies vuosien takaa oli viereisen puljun osaomistaja ja siellä töissä. No kappas! Juotiin kahvit, ja tiesin taas hyvin, miksi hän oli vuosien takana. Lompakkoaan olisi kyllä ollut valmis raottamaan, mikäli olisi edelleen ollut vaarassa missata hierontani.

   Seuraavana päivänä paistoi aurinko täydeltä terältä. Istuin kevään ekan terassini, ja vietin tuntikausia, hiukan kulahtaneessa spassa, jonka hoidot olivat kyllä aivan vertailukelpoiset hienojenkin paikkojen kanssa. Olin erittäin tyytyväinen elämääni, ja siihen, että pystyin tahtomaan itseni rauhalliseksi ja varmaksi siitä, että ratkaisu löytyy. Ja että tietenkin, aina kuitenkin, saan sen mitä haluankin ;)

"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää

sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella..." T.S Eliot

Ylpeästi barbaarinen ja silti syvästi sivistynytkin- Lontoo

Ja taas on aikaa virrannut Vantaassa ainakin muutaman kaljakellunnan edestä, enkä vain ole saanut kirjoitettua mitään. Ajatuksia  on kertakaikkiaan ravannut niin paljon aivojeni ravirataa, että yhdestäkään hevosesta on ollut vaikea saada selkeää kuvaa.
Unissakulkijan on vaikea jäsennellä, selvittää ja suoristella.

Edellisen päivitykseni teemaan, sairauteen tai sen pelkoon, otan nyt kantaa vain sen verran, kuin on ihan pakko.
Kilpirauhasen kysta on mitä ilmeisimmin juuri sitä, eli kysta, mutta se poistetaan ja sisältökin vielä tutkitaan. Tavallaan tuo asia on siis loppuun käsitelty. Mutta sitä seurasi toinen terveysongelma. Paljon hankalammin hallittava, voimia vievempi ja muutenkin koettelevampi. Sen vaivani vien huomenna poliklinikalle koepalan ottoon. Mielenkiintoista on, että vaikka tavallaan vakavat ongelmat tulevat edellistä kuprua lähemmäs tällä kohtaa, käsittelin ne niin kertakaikkisesti jo aiemmin, että nyt vain hyväksyn odotuksen. Ja kyllä, pitkään jatkuneen epämääräisyyden jälkeen, taitaa jo taisteluväsymyskin ottaa omansa. Sillä, näin väsynyt en muista olleeni vielä milloinkaan.
Olen ollut koko elämäni niin terve, että muistutus hyvästä osastani ja ajattelemaan vetäytyminen jatkuvasta tekemisestä, taitaa olla mieleni keino auttaa minua pysymään voimissani vastakin.
Yhden todella ihanan nuoren terveyskeskuslääkärin sanat haluan tässä vielä jakaa, sillä ne saattavat joskus antaa lohtua ja auttaa kuumeista mieltä palaamaan realiteetteihin " jos oikein etsimään aletaan, niin melkein kaikista löytyy jotain möykkyjä kehostaan ", toisin sanoen, ihan oikeasti, ne eivät yleensä ole vaarallisia. :)

Mutta! Sen lisäksi, että päivälle on tullut pituutta jo vaikka kuinka ja paljon lisää, on Sundaynkin maailmassa ollut paljon sitä sunnuntaifiilistäkin! Kolmisen viikkoa sitten oli kolmen päivän sunnuntai kummityttö Lauran kanssa ( Laura on Sunday St. Sin- kuvaaja ) Lontoossa.

Sunday diggaa Lontoosta, sillä Sunday diggaa monisukupolvisesta kaupunkilaisuudesta, joka antaa vapauden, mutta tietää käyttäytymissääntöjen välttämättömyyden, mitään tarkoittamattoman kohteliaisuuden elämää helpottavan vaikutuksen. Suopean välinpitämättömyyden lempeässä udussa juntit erottuvat heti jyvistä, kuin tikku silmästä ;). Huom! Juntilla ei todellakaan tarkoiteta maalaista tässä yhteydessä, eikä Sundayn kielessä muulloinkaan, vaan eräänlaista moukkaa. - Oma  "maalaisuus " paljastui taas maanalaisessa, jossa on vaan jotenkin niin helppo lähteä päinvastaiseen suuntaan, jollei lue jokaista kylttiä kahteen kertaan, ja välillä mieti ankarasti kurtistellen. Siitäkin pidän, että suuressa kaupungissa joutuu keskittymään ympäristöönsä, pysymään valppaana. Vain kunnolla auki olevin aistein tietää ihan varmasti elävänsä, jos minulta kysytään.

Lyhyelle pyrähdykselle suurkaupunkiin lähtiessä, on tietty ratkaisevan oleellista miettiä etukäteen, mitä reissulla haluaa tehdä. Meidän to do list oli tällä kertaa: teatteri, kissakahvila, Primark, Sky Garden/ Monument, afternoon tea, Irregular Choice- liike. Tässä kohtaa elämääni ja kokemustani turistina lontoossa teatteri, Primark ja afternoon tea, ovat tosin jo vääjäämättömiä käyntikohteita! :D

Kissakahvilaksi valikoitui London Cat Village, joka oli kohtalaisen matkan päässä, ja jonne sai aikoja ( varaa netistä ennen matkaa! ). Erittäin kiva kahvila olikin, eikä mitenkään yltiökallis. Kissoista noin puolet oli puhdasveristä porukkaa, ja suurin osa leikattuja uroksia. Pari tyttöäkin joukossa pyöri, toisella oli pennutkin. Suloisia, kauniita, hyvin hoidettuja eläimiä, ja puheliaat, mukavat työntekijätyttöset! Suosittelemme!
Sky Garden on lähellä Monumentin ( Lontoon palo 1666 ) metroasemaa. Sinnekin pitää varata aika jo ennen matkalle lähtöä. Kyttäämällä sain peruutusajan pari päivää ennen matkaa, mutta työstä se kävi, joten suosittelen varaamaan hyvissä ajoin. Maksuton. Puutarha aika merkityksetön, mahtava hot chocolate, ja näköalat ovat uskomattomat. Ne me tosin jouduimme aika pitkälti arvaamaan, sillä sumu sattui olemaan sankka. - Laura juoksi rappuset Monumenttiin ( Sunday on saanut oman kunniakirjansa joskus kauan sitten ), ja minä join Monument alen Monument pubissa. Suosittelemme aurinkoisella, vaan mistäs sitä ikinä tietää, milloin paistaa, milloin ei ;)
Teattereiden alelippujen tarjontaa katselin  hiukan jo himassa, ja törmäsinkin loistaviin arvosteluihin Peter Pan goes Wrongin yhteydessä. Perillä oli tarjolla edulliset liput permannolle seuraavan päivän esitykseen, joten ne sitten otettiin. Jostain syystä kuvittelin esitystä musikaaliksi, mikä se ei ollut, mutta se oli kylläkin ainoa teatteriesitys, jossa olen koskaan nauranut katketakseni lähes alusta loppuun. Hieno, vanha teatteri ja se miten teatteri on kaikken kansan hupia, antoi tietysti vielä oman osansa siihen loistavaan, elävään fiilikseen ja elämykseen. Peter Pan goes Wrong Apollo teatterissa: suosittelemme ehdottomasti!!
Teetä ja ihania herkkuja. Tietenkin! Se vaan niin kuuluu. Kulahtaneessa turistieleganssissa, pukumiesten ja ladyjen keskellä, kristallikruunujen alla. Minileivoksia ja vispattua voita, pikkuruinen teekannu ja tyylikäs tarjoilija... -  Frank, missä ikinä tänä päivänä oletkin ( kundikaverin kämppis lähes 30 vuoden takaa ) " Oh I don´t know.. Anyway, anyone for tea ´cos I think I´m gonna make a pot..." Olisit ylpeä mun teen juonnistani tänä päivänä! ;)


The English language is like London: proudly barbaric yet deeply civilised, too, common yet royal, vulgar yet processional, sacred yet profane. - Stephen Fry

Sundayn aikalisä

Kuten ehkä olette panneet merkillekin, on Sunday ottanut aikalisän. 
Ei pysähtynyt, mutta tehnyt enemmän kaikkea muuta, ja vähemmän sitä mitä yleensä. Tehnyt sitä mitä haluaa, ja mikä tuntuu hyvältä ja oikealta juuri nyt, saadakseen ajatuksensa järjestykseen, ymmärtääkseen itseään paremmin. 
Sunday on siis pitänyt lainassa kissaa ( eläimen läheisyyden rentouttavuus, ei ole mitään fuulaa! ), käynyt joogassa ja politikoinut. Viettänyt aikaa ystävien kanssa; viettänyt aikaa omien ajatustensa kanssa. 

Miettinyt sitäkin aika paljonkin, että kirjoittaisiko tästä vai ei. Hyvä, pitkä aikainen ja viisas ystävä senkin päätöksen tekemisessä auttoi. " Positiivista käsitellä avoimesti voi olla terapeuttista vertaistukea jollekin", ja tottahan se on. Niitä sanoja on turha jättää sanomatta, joista voi olla apua tai lohtua toiselle.

Odottelen siis diagnoosia. Olen käynyt ultrassa ja magneettikuvassa, sekä erilaisissa labroissa. Aika kirurgille on varattu. -Haluan nyt siis korostaa, että vielä en tiedä mikä minulla on. Voi olla enemmän tai vähemmän vakavaa. Kyhmyjä lisäkilpirauhasissa, varjostumaa jossain rauhasessa on. Se ei ole nyt oleellista. Oleellista on se, miksi menin lääkäriin ja mitä ajattelin sekä ennen, että jälkeen ensimmäisten lääkärikäyntien. Uskon, etteivät ajatukseni ole harvinaisia ollenkaan, näistä ei vaan niin paljon puhuta. 

Kurkkuni kipeytyi viime syksynä. Noin viikon se oli todella kipeä, sitten se parani hetkeksi ja palasi vaihtelevan kovana, mutta jatkuvana. Kaulan imusolmuke oli turvoksissa. Tiesin, että pitäisi mennä lääkäriin, mutta en mennyt. Yhdessä hampaassakin oli joku ongelma, halusin ajatella, että kurkkukipu ja turvonnut rauhanen olivat yhteydessä hampaaseen. Eivät olleet, sanoi hammaslääkäri heti, ja korvasi vanhan, murentuneen amalgamini. Pakko mennä lääkäriin siis. 

Jo ennen kuin tilasin legurin, olin miettinyt syntyjä syviä. Jopa sellaista asiaa, että taidan alkaa olla jo valmis tästä elämästä. Ihan ilman sen suurempia intohimoja; valmis vain, kaikki tarpeellinen ja voitava nähty, tehty ja koettu. Jälkeenpäin ajatellen tein tuolloin tietenkin alitajunnassa listaa plussista ja miinuksista: kannattaako yrittää, vai antaako jo olla? Saattaa kuulostaa kovinkin omituiselta jostakusta, mutta sellainen minä olen.

No, menin lääkäriin, sain lähetteen ultraan, menin ultraan, sain lähetteen magneettikuvaukseen. Kyhmyjä on. Ei ehkä ihan kaikista todennäköisintä, mutta voivat toki olla pahanlaatuisiakin. Minulla saattaa olla syöpä. Selvä. 
En ole koskaan hyväksynyt ajatusta siitä, että sairaudet ja ongelmat, niiden tullessa omalle kohdalle, tai osuessa omaan läheiseen, olisivat epäoikeudenmukaisia tai jotenkin väärin. Miksi olisi reilumpaa jos syövän saa naapurin Pena, kuin että sen saan minä? Miksi olisi reilumpaa, että duuni lähtee alta sadalta Salossa, kuin että sen menetän minä? Ja sitä rataa. Lapset ovat toki poikkeus. Eli jos jonkun on sairastuttava, niin mielummin sitten minä, kuin Olli 3v. tai Liisa 10v. Vaikka eihän se niinkään toimi. Siinä mielessä mulla ei siis kuitenkaan ole minkäänlaista ongelmaa hyväksyä mahdollinen sairauteni. 
Suunnittelin kyllä omat hautajaiseni ( en sentää kirjoittanut listaa, saati antanut sellaista kenellekään- olisi kai se vähän makaaberia, niin rationaalinen kuin olenkin ). Itkin jopa pari kertaa; itsesäälistä? Luopumisen tuskaa? Pelkoa jopa?

Nyt olen kai jossain negaatiovaiheessa, sillä rauhoitin itseni ajatukseen, että olkoot syöpä tai ei, tämä ei ole se mikä minut tappaa. Ja kuten sanottu, kyse ei välttämättä ole mistään hirveän vakavasta.

Se mikä tässä vaiheessa on kaikkein oleellisinta, ja miksi haluan asiasta puhua jo nyt, on oikeastaan tämä: heti kun olin ottanut ensimmäisen askeleen asian selvittämiseksi, eli varannut ajan lääkäriin, kurkkukipu ja muut oireet alkoivat rauhoittua. Loppuivat pian kokonaan. Paitsi hengästyneisyys, ja öiset heräämiset, jotka ilmeisesti johtuvat siitä, että tietyssä asennossa joku kyhmy painaa henkitorvea ( oma, sekä ultraajan näkemys ). Tahtoo sanoa, että oikeasta bakteeritulehduksesta alkanut kurkkukipu jatkui psykosomaattisena oireena, jonka olikin vain tarkoitus saada minut tajuamaan, että kaikki ei ole ihan kohdillaan.
Kehoaan, ja sen viestejä on siis syytä kuunnella!

Sundaylla on siis kaikki hyvin. Elämä jatkuu täynnä omituisia sattumuksia, ja hulvatonta tilannekomiikkaa. Ajattelu toimii. 
Kirkkaasti ja selkeästi tiedän sen taas paremmin kuin ennen, että rohkeus on kaikki mitä tarvitsen ollakseni sellainen ihminen, kuin tahdonkin olla. Että ei tarvitse katua, hävetä, eikä piiloutua. Ja vaikka mua jännittäkin päästää käsistäni tää teksti, niin kyllä se oikein on.

Eikä mikään. Ei mikään koskaan, mitenkään, voi korvata aitoa ystävyyttä. Sitä, joka sanoo maailman toiselta puolelta " haluatko, että tulen tukemaan sua? ", sitä joka tuo kukkia ja halaa, sitä, joka antaa kissansa lainaan; sitä joka sanoo, että kirjoita vain. Sitä, joka sanoo    " ei se varmaan mitään ole, mutta voisit kokeilla tätä... " Ei edes sitä, joka kertoo typeriä vitsejä aamulla kello viisi ;) Kiitos!
Seuraavalla kerralla Sunday onkin sitten taas jo ulkona suuressa maailmassa!

Ps Pahoittelen omituista lay outtia, en nyt vaan jaksa taistella tämän ohjelman kanssa :P