Tietoja minusta

Oma valokuva
Ikuisesti leikkivä, alati yllättyvä, vieläkin hämmästyvä.

torstai 30. toukokuuta 2019

Hanko, Suomen kesäkaupunki nro 1, hetki ennen ryntäystä



   Vaikkei Hankoon ole Helsingin hoodeilta kuin 200 kilometriä, ja vaikka se onkin Suomen kesäkaupunki nro yksi, olen käynyt siellä vain kerran aiemmin.
Näkymä allasosastolta.
Siitäkin on jo kauan, varmaankin 15 vuotta, mutta muistan retken hyvin, sillä sen varsinainen määränpää oli pohjoismaiden korkein majakka, Bengtskär, jonne saa taittaa matkaa aallontietä tunnin verran Hangosta. Majakka on vaikuttava, ja retkeä sinne suosittelen ehdottomasti maamme eteläisimmässä kärjessä liikkuville.

   Tällä kertaa hyppäsin ystävän kanssa pieneen keltaiseen autooni, ja huristelimme halki kevään vihreän maiseman rannikon pikkukaupunkiin, joka odottelee vielä pari päivää sesongin alkua. Kohteenamme oli Regatta Spa Hotelli, ja siellä varsinkin tuo Spa eli rentoutuminen saunoen ja altaissa. Majoitututtuamme hotelliin ( siisti, nätisti sisustettu huone merinäköalalla ) siirryimmekin pikaisesti Spahan, jonne on reilun sadan metrin matka itse hotellilta. Pienoinen pettymys oli, kun kuulimme, että suomalainen sauna oli epäkunnossa, ja käytössä oli ainoastaan höyrysauna.
Siitä hyvästä sain kuitenkin puhuttua meille myös mahdollisuuden käyttää Spata aamulla, vaikka se ei yöpymispakettiimme kuulunut.       Höyrysauna oli varsin hyvä, allas riittävän pitkä matkan uimiseen, ja hydro masage suihkut toimivat oivallisesti.
Hangon vapaudenpatsas
 Siistiäkin oli, uutukaisen hohtavaa, eikä maisemissa ollut valittamista. Kuitenkin kylpylä on aika paljon sanottu, kun varustelu oli käytännössä minkä tahansa helsinkiläisen uimahallin tasoa.  Ja paikallisten uimahallinahan tuo rannalla sijaitseva Spa toimiikin. Hyvin siellä kyllä sai mielensä tyhjennettyä ja rentouduttua, sillä olimme paikalla sikäli hyvään aikaan, että väki oli aika vähäistä.
   Seuraavana aamuna, hyvän hotelliaamiaisen jälkeen, uimaan mennessäni, paikallisia uimareita olikin jo enemmän liikkeellä. Kuulin kahden naisen jutustelevan, että pitää nyt vielä käydä, kun ensi viikolla ei sitten enää sekaan mahdu.
Jälkiruoka ravintola Origossa
  Hoitoja emme kokeilleet. Olivat melko roisisti hinnoiteltuja.
 
   Päivällispaikoissa ei juurikaan ollut valinnanvaraa, sillä monta kuppilaa näytti vielä olevan ankaran työn alla, jotta kaikki olisi kunnossa sukeltajien, veneilijöiden, sekä muiden turistien tulla, heti koulujen loputtua.
Yksi rannan makasiiniravintoloista on kuitenkin ympärivuoden auki, ja sinne suuntasimmekin saaristolaispöytää syömään. Kauniissa miljöössä oli meidän lisäksemme yksi hollantilaispariskunta, jotka vierasvenesatamassa liehuneesta lipusta päätellen, olivat purjehtineet kaupunkiin.
   Palvelu ei ollut hyvää, toivottavasti saavat vähemmän tympääntynyttä työvoimaa sesongiksi, ja ruokakin oli hintaansa nähden varsin mitätöntä. Mutta kuten sanottua, ravintolasali oli varsin viehättävä, ja itsetehdyistä makeisista jäi hyvä maku suuhun.

   Päivällisen jälkeen lähdin ohuessa tihkussa kävelylle, ihastelemaan kauniita vanhoja villoja, sekä Hangon kasinoa. Talot ovat toodella viehättäviä, ja missioksi jäi palata syömään rapuja ja yöpyä kauniissa huvilahotellissa. Kesäiselle rantaelämälle paikka on mitä otollisin. Samoin kuin muutenkin luonnosta kiinnostuneille matkailijoille. Sotahistoriaakin on tarjolla kiinnostuneille.

  Seuraavana päivänä, ennen kuin aloitimme ajomatkan kohti arkea, kävin tutustumassa pikkuruiseen Hangon museoon, joka oli varsin informatiivinen, eli kannattaa poiketa. Kapusin myöskin pikkuisen Kuningattaren vuoren näköalapaikalle ihastelemaan suoraan kaupungin rannoilta aukeavaa aavaa, ja katsastamassa mitä laivoja rahtisatamassa lastattiin.

  Kotia kohti käännyttyämme, poikkesimme vielä Neljäntuulen tuvalla, joka ei ollut vielä suurelle yleisölle auki, mutta missä luonto ja meri myöskin näyttäytyivät houkuttelevina.

  Sellaista.
Miniloma rentoutti kyllä,  sekä muistutti siitä, että kotimaassakin on paljon erilaista nähtävää. Ja vaikka ei Hangossakaan ihan koko aikaa aurinko paista, niin vähän useammin kuin muualla kuitenkin ;)


  Muistakaa elää elämäänne oikean kokoiset kengät oikeissa jaloissa: se on jotenkin vaan paljon helpompaa!
 





Hangon museo: merestä kerättyä muoviroskaa
Neljäntuulen tupa

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kielikurssilla Moskovassa; milloin on oikea aika tehdä juuri sitä mitä todella haluaa?




Plochad Revolyutsin aseman onneatuottava koirankuono
   Tiedättekö tunteen, kun olette uudessa kaupungissa, jossa asukkaita on reippaasti yli 13 miljoonaa, ja olette aikeissa sekä nähdä mahdollisimman paljon, että käyttää kaksi viikkoanne intensiiviseen  kielenopiskeluun? Mä tiedän!
Tunne oli valtavan innostunut ja äärimmäisen avoin.
Ja sinä se koko kauniin ja kukkivan toukokuun alkupuoliskon pysyikin, vaikka hetkittäinen fyysinen väsymys iskikin.
Kotiin lähtöä edeltävänä iltana mieli oli haikea ja pää tuulettunut. Olisin mielelläni jäänyt ihanaan suurkaupunkiin vielä - jos vain olisin saanut sinne teleportattua oman asuntoni. Askeettiseen perhemajoitukseen, ja boheemiin perheeseen olin jo ehtinyt parissa viikossa hiukan rasittua.
   Se täytyy kyllä sanoa, että teki erittäin hyvää olla kaksi viikkoa ilman töllöä, ja vähäisellä ( puhelimella tapahtuneella ) netin käytöllä. Tavoistani täysin poiketen, olin lähtenyt reissuun myös ilman yhtäkään romaania. Jalon ylevä aikeeni oli nimittäin rajoittaa lukeminen kolmeen venäjän oppikirjaani, sekä sanakirjan selailuun. Se aie piti 10 päivää.... Sitten osuin sisään kirjakauppaan, jossa oli laaja valikoima engalnninkielistä kaunokirjallisuutta.
Troika- matkakortilla pitkät välimatkat taittuvat edullisesti.
Oli täysin mahdotonta lähteä sieltä ilman paperikantista seuralaista. Sen jännärin ahmaisin miltei yhdeltäistumalta. Olkoon tuo vakuudeksi sille, että ei ihminen elä pelkästä leivästä, ei vaikka lisänä olisi kulttuuria ja opiskelua; viihdettä tarvitaan toisinaan myös!

   Varsinaisena kimmokkeena lähteä Moskovaan, toimi mulla siis halu päästä kielestä muutamaa fraasia paremmin perille.
Linden& Denzin oivassa kielikoulussa 40 tuntia puurrettuani kieli alkoikin avautua. Pääsin siis vaiheeseen, jossa osaa jo sen verran, että tietää, ettei osaa vielä yhtään mitään :D Totta kai pyrin harjoittamaan hapuilevaa taitoani arkipäivän tilanteissa.
Ystävälliset, avuliaat, kohteliaat Moskovalaiset tekevät harjoittelun sikäli helpoksi, että heillä on aito, hyväntahtoinen halu ymmärtää. Toisaalta jouduin taas turvautumaan jopa  hapuilevaan ranskaani kynsisalongissa, kun ainoa vierasta kieltäosaava paikallinen, sattui olemaan myöskin asiakkaana oleva ranskanopettaja.
 
Moskova- joki. Taustalla kaupungin city.
Toinen syy lähteä Moskovaan, ja juuri Moskovaan, kieltä opiskelemaan, oli viehättävä salaperäisyys, joka jo kaupungin nimeen liittyy.

   Miten mahtavaa olikaan antaa itsensä etääntyä normaalista elinympäristöstä, ja imeytyä kokonaan toiseen todellisuuteen, antaa sen tulla hetkesti ihan omakseni! Ja miten ihan oli palata kotiin ja jatkaa koutsi opintoja, vaikka uudet virikkeet ja väsymys purkautuivatkin sitten päänsärkynä, joka ajoi hetken lepoon, ennen armaalle aallontielle lähtemistä.

   Nyt olen siis töissä jälleen.
Kirjoittelen päivävapaalla näitä rivejä, olen energinen ja voimaantunut.
Sillä milloin on oikea aika tehdä niitä asioita, joita rakastaa, ja joihin tahtoo arvokkaat lahjansa käyttää, jollei juuri nyt?

   Olkoon tämä nyt kuitenkin vain tällainen pikku fiilistely. Seuraavalla kerralla sitten kerron, mitä mun mielestäni Moskovassa ainakin kannattaa tehdä ja kokea, ja senkin, että mitä maksaa ( kaupunkihan on kohtalaisen tyyriissä maineessa ).
’Minä antaudun etiikalle, mutta en voi ymmärtää miksi on kunniakkaampaa pommittaa piiritetty kaupunki kuin murhata joku kirveellä.’’ - F. Dostojevski


lauantai 27. huhtikuuta 2019

Suurten reissujen vuosi


   Kevät, miten uusi ja ihmeellinen se vuodesta toiseen onkaan! Yhtäaikaa niin kaivattu ja odotettu, kuinyllättäväkin.
Aika kasvaa, aika kukkia, laulaa ja uudistua. Aika herätä ja säteillä!

  • “If you think adventure is dangerous, try routine, it's lethal” 
   Vuosi ei ole vielä puolessakaan, kun uskallan jo sanoa, että mulle tästä on tulossa suurten matkojen vuosi.
 Käyty on jo kahdessa must see kohteessa, New York ja Auschwitz, joissa en enne ollut vieraillut.

   Kaikkein suurin matka, omaan itseeni, ja luultavasti kohti parasta elämääni alkoi " virallisesti" päivä sen jälkeen, kun täytin 51. Sanon virallisesti, sillä pitkä piuhaisena ihmisenä, harkinta, pohdinta, ounastelu ja suunnittelu tällekin matkalle lähtöä koskien oli ollut käynnissä jo pitkään.
   Olen aikoja. Mutta siinä mielessä toisenlainen kuin jotkut aikojien- heimoon kuuluvat, että lopulta aina toteutan aikeeni. Polkuni vain ovat polveilevat, ja johdonmukainen päämäärätietoisuus joutuu usein antamaan tilaa impulsiivisuudelle ja luovuudelle. Perille olen kuitenkin päässyt aina. Toisinaan  melkein huomaamattani ;).
   Makalle omaan itseeni en lähtenyt ilman opasta. Lähdin Valmentamon, noin vuoden kestävälle, Life Coach kurssille.
  Parin viikon takaiset kolme ensimmäistä lähiopetuspäivää, valoivat uskoa siihen, että matkasta on tulossa suurempi, kuin mitä ehkä osasin odottaakaan. Sekä kurssin osallistujat, että kouluttajat vaikuttivat heti tutuilta ja turvallisilta.
" travel is fatal to prejudice bigotry and narrow-mindedness"
Ainakin on lötynyt paikka, jossa saa olla täysin omaitsensä, etten sanoisi kaltaistensa parissa. Kaikki olemme hyvin erinlaisia, ja moninaisilla opinnoilla, töillä ja perheillä ja harrastuksilla jne varustettuja, mutta usko meidän kaikkien ihmisten kykyyn valita elämämme on vahva.     

   Unelmoimalla, kuvittelemalla, oikeita kysymyksiä kysymällä ja antautumalla, jokainen voi alkaa elämään elämää, jossa aidosti tuntee olevansa kotonaan.

Neljäs suuri matkani alkaa huomenna.   

Moskovaankin olen mielikuva- matkaa tehnyt jo usein. Huomenna lähden sinne ensimmäistä kertaa, ja arvelen jo nyt, etten viimeistä. Tarkoitukseni on saada jonkin sortin puhevalmius venäjän kielellä, mutta kulttuurista aion ottaa kaiken irti muutoinkin; tänään pakkasin laukkuuni  mekkoja ja kaikkea muuta naisellista :D.


“If you are always trying to be normal, you will never know how amazing you can be.” 

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Itkua ja iloa Krakovan reissulla



   Krakova on kovasti muodissa. Yli 40 miljoonaa turistia löytää sinne tiensä vuosittain.
Puolan toiseksi suurimmassa kaupungissa elää ja vaikuttaa myös  koko ajan kasvava joukko maailmalta ( lähinnä euroopan maista, kuten italiasta, espanjasta ja englannista ) kiinnostavaan yliopistokaupunkiin tiensä töihin löytäneitä nuoria aikuisia.
Oma valuutta, zloty, on onnistunut pitämään hinnat varsin kohtuullisina, ja sijainti keskellä eurooppaa takaa lyhyet välimatkat; parissa tunnissa lentää niin Helsinkiin kuin Leedsiin tai Milanoonkin.

Galleria Krakowska ostoskeskus
    Krakowan lentokentältä pääsee nopeasti paikallisjunalla kaupungin keskustaan, Krakow Glownyn asemalle.
Matka maksaa noin 2,5€ suuntaansa. - Tällä hetkellä           ( maalis-19) meneillään olevien raidetöiden vuoksi, juna tosin kulkee vain kerran tunnissa. Korvaava bussiyhteys on kuitenkin olemassa. 
   Rautatieasemalta tie vie lähes väistämättä suureen ostoskeskukseen, josta löytyvät monet maailmalla tunnetut merkit, ja ketjut ( Massimo Dutti, Stradivarius, Inglot jne ) sekä liuta ruokapaikkoja. Tällä hetkellä kauppakeskuksessa oli myös vanhojen Jaguar- autojen näyttely. Juurikaan ei ostoksia tullut tuolla tehtyä, mutta tulipahan vietettyä aikaa, jättimäisten räntärättien peittäessä hetkeksi alleen orastavat krookukset ja muut kevään merkit.

   Jo matkalla hotelliini ( Wit Stwosz, mahtava sijainti, ihana aamiainen, kivat huoneet, mukava henkilökunta eli jätti peukku!!! ) osui eräs ennakkoon mietityistä kohteistani eteeni. Kissa- kahvila Kociarnia. Matkasta hiukan uupunut reissunainen ei juuri muuta tarvitsekaan, kuin hyvän capuccinon ja kissoja katseltavakseen, ja rapsuteltavakseen.
Simba, 10v maine coon.


    Mietin pitkään, olisiko minusta Auschwitz- Birkenaun kävijäksi. Lopulta päätin, että on oltava, ja varasin opastetun ovelta-ovelle matkan jo suomesta käsin. Samanmoisen retken varasin netin kautta myös Wieliczkan suolakaivokselle. Kummankin kierroksen hinta oli noin 35€.
Omatoimisesti olisi toki päässyt edullisemmin, mutta huomattavasti hankalampaa ja aikaa vievenpää se olisi ollut. Olen myös erittäin tyytyväinen asiapitoiseen opastukseen, joka noissa kohteissa oli tarjolla.
  Wawelissa valitsin audioguiden. Sisäänpääsyn kanssa se maksoi yhteensä n. 5€ eli suosittelen ehdottomasti nauhoitettua opastusta Krakovan linnaan.

11 000kg kilikelloa
Wisla, yli 1000km jokea.
    Krakovan historiallinen kaupunki on kauniisti säilynyt ja jo nähtävyys sinänsä. Kaupungin sisällä välimatkat ovat melko lyhyet, ja vanhojen kaupungin muurien mukaisesti muotoutunut asemakaava tekee mielestäni siitä helposti hahmotettavan, ja selkeän liikkua.
   Wawelin kukkulalla sijaitsevat samannimiset linna sekä katedraali ovat kaupungin upein nähtävyys. Katedraali on Puolan kansalliskirkko, sekä lukuisten puolalaisten hallitsijoiden viimeinen leposija.
Kirkon kellotorniin, Sigismundin torniin, on myös mahdollista päästä ihailemaan mahtavaa kelloa, joka lupaa toteuttaa yhden toiveistamme, kun sitä sekä sydäntään koskettaa yhtä aikaa.
Alhaalla Wisla- joen puolella, vartioi  linnaa edelleenkin tultasyöksevä lohikäärme! Ettekö usko? Menkää katsomaan, minä en sepittele! ;)

   Niin keskitys- tuhoamisleirit... Mitä niistä voi sanoa.
Pienen lapsen vaatteita, Auchwitz
   Itkin, kyllä minä itkin katkerasti lajimme hirviömäisyyttä, rapaisella tiellä, piiskaavassa tuulessa kompastellessani, pää täynnä nälkiintyneiden, raidallisissa rääsyissä raahustavien , toivottomuuteen tuomittujen kuvia. Synkkää vihaakin tunsin , ja polttava häpeää. Tunnistin esineiden joukossa pari kolhiintunutta emalikattilaa; aivan samanlaisista annettiin minulle perunaa mummolassa lapsena. Ja ajattelin, kuinka isomummi oli piilotellut ruumiiden alla, kun hänen vanhempansa teloitettiin. Ja että on sattuman kauppaa, että minä olen nyt tässä olemasssa, itkemässä, tuntemassa näitä tunteita, kun samaan aikaan niin paljon potentiaalista lahjakkuutta ja älyä on pyyhkäisty maailmasta noin vain. Pyyhitään yhä.


Birkenau

Suolaa on lattiat, suolaa on katto..
    Wieliczkan suolakaivos puolestaan oli pienimuotoista siedätyshoitoa ahtaanpaikankammol-leni. Paikka paikoin salit on louhittu kuitenkin niin suuriksi, että miltei unohtaa olevansa maan alla. Ihailtavaa käsityötaitoa osoittavat suolaan louhitut patsaat, sekä kauniina kimmeltävät, suolasta tehdyt kristallikruunut. Aikoinaan suolakaivos on tuottanut suurta vaurautta niin työntekijöilleen, kuin varsinkin tietenkin omistajilleen, mutta nykyään kaivos on suljettu. Suolaa saadaan edullisemmin muualtakin. Tämä nähtävyys on Unescon maailmanperintökohde, joten se on ja pysyy valtion omistuksessa.

   Mitähän vielä kannattaa mainita? No ainakin paikallista tunnelmaa voi käydä nuuhkimassa Kleparsin torilla, missä voi ostaa ison pussin pähkinöitä suoraan puun omistajalta, tai tutkailla mystisiä keittiövälineitä.
Jalkahoidossa kävin, ja tasauttamassa hiukset. Edullista oli, ja työ hyvää.
   Söin lähes ainoastaa tuhtia puolalaista ruokaa. Ihastuin kuminalla maustettuun hapankaaliin, sekä ihanan rapeiksi paistettuihin dumblingeihin.
   Kaiken kaikkiaan tykkäsin, kovasti! <3 <3 Matkustan Puolaan varmasti pian uudelleen.

                                                               Sitä ennen on kuitenkin muuta mielessä;
Ravintola Czerwone Korale

 nyt jatkan taistelua saadakseni printattua viisumihakemuksen seuraavaan kohteeseeni!


 " Jotta kala maistuisi hyvältä, täytyy sen uida kolme kertaa: vedessä, voissa ja viinissä " Puolalainen sananlasku











maanantai 18. helmikuuta 2019

New York, January 2019; part one: Pictures


   New York on eräs niistä kohteista, joihin olen monet kerrat jo kovasti aikonut matkustaa, mutta syystä tai toisesta suunnitelmien tielle on aina tullut jotain. Nyt ei tullut. Olin innolla mukana, kun entinen seilauskaveri kysyi, että mentäiskö, ja lupasi vielä buukata lennot ja hotellinkin. Ja niin sitten mentiin.
   Tammikuussa, kun on edullista, ei ruuhkina, ja mahdollisesti epävakainen sää.
   Viikon matka ekaksi reisuksi tuollaiseen metropoliin, on yhtä aikaa sekä liian pitkä, että liian lyhyt. Kaikkea ei ehdi millään näkemään, ja kuitenkin ehtii näkemään niin paljon, että vaarana väijyy jonkun sortin informaatio ähky. Siksi tämä postauskin etenee näin, kahdessa osassa.
   Tässä ensimmäisessä muutama kuvamuisto, seuraavassa sitten myös sanallista kerrontaa, vaikutelmia.
    Meille kaikille asiat näyttäytyvät hieman eri näkökulmasta. Minun kuvakulmani NYCn oli tämä.



Majestic Theatre

Statue of liberty

Flat iron building
Brooklyn bridge bussista käsin

Korean barbaque, Korea Town

My fair lady, Lincoln Theatre
Stawberry fields, Imagine.  John Lennon in memoriam.

Aamianen hotellilla. GM. Kertakäyttö.

Times square
Yellow cap

Show with drinks

Empire state building. 86. floor

Central Park

The book store- Strand

tiistai 12. helmikuuta 2019

Terveisiä Kotkasta!




      Ihan näin hitaasti ei ole vuoteni lähtenyt liikkeelle, siis tarkoitan, että olen vähän Kotkaakin kauempana päässyt jo käymään, mutta lähdetään nyt tästä kotimaan yöpymisestä liikkeelle.
Kotkasta löytyy vieä vanhoja puutaloja

   Vanhaan merenkulkukaupunkiin lähdin lauantaina, aika kamalassa säässä tsöraamaan, sukujuhlien vetämänä.
Koska en halunnut vaivata ketään sukulaista, ystävää, enkä kylänmiestä yöpymiselläni, ja koska olin aikeissa ottaa hiukan turstinäkökulmaa kohtalaisen hyvin tuntemaani kaupunkiin, varasin huoneen hotellista.
Siitä toisesta Kotkan saarella... Merikotkasta, sillä suosin yleensä mielummin yksityistä, kuin suuria ketjuja.
Hotell Merikotka
   Hotelli sijaitsee Satamakadulla, Tukkukaupan talossa, jossa ammoisina aikoina on ollut vetovoimainen disko Palski         ( nimi viereiseltä Palotornin mäeltä saatu. Torni paloi ennen vuotta 1930, mutta nimi pitää pintansa ) melkein vastapäätä Merikeskus Vellamoa, jossa oli aikomukseni piipahtaa. Vain korttelin pääsä sijaitsee myös entinen merimieskapakka Kairo; melkein vanhassa satamassahan siinä ollaan.
   Ei se nyt mikään aivan hirveä mörskä ollut, mutta kyllä sisään kirjautuminen rajussa karvahattukuppilassa, vähän pisti miettimään. Ja se, että kuppilan asiakkaat röökasivat hotellin sisäänkäynnin suojassa ( ilman karvahattuja tosin). Yksi kyllä avasi mulle kohteliaana miehenä oven, mutta silti, hei! Eikä omaa parkkipaikkaakaan ollut.
Siedettävän siistiä majapaikassa oli, ja seuraavana aamuna totesin aamiasen riittävän kattavaksi. Vanhassa rakennuksessa viehättävänä elementtinä toimivat erkkerit, jotka antoivat huoneellekin hiukan luonnetta.

   Bileet pidettiin Laulumiesten talolla, lyhyen kävelymatkan päässä kortteeristani ( kaikki on kohtalaisen kävelymatkan päässä, jos saarella pysytään. Yksi parhaista puolista kauniiden puistojen ja meren kesäkaupungissa). Paikkakuntalaisille voin mainostaa juhlatilaa kohtuuhintaisena ja hyvin toimivana vähän isommallekin porukalle.
   Juhlissa syötiin, ja juotiin, muttei lyöty. Ja tilaa oli jopa halukkaiden tanssiakin, elävänmusiikin tahdissa vallan. Eli onnistuneet kuuskybäset oli eno järjestänyt.
Arabian kissa- kannuja Vellamosa
   Mitä jatkoihin tulee, ei kaupunki esitellyt kauneimpia kasvojaan. Keli oli  kauhea ( polveen asti vettä kaduilla ) ja meno linja-autoaseman läheisessä karaokekuppilassa oli vähän liian hurjaa jopa itä- vantaalaiselle ja edellä mainitun berliinistinyneille sukulaisillekin. Äkkiä ulos, oli päälimmäinen ajatus, ennen kuin alkaa tosissaan vanha merimieskulttuuri herätä henkiin... Siinä toisessa kuppilassa oli puolestaan täysin kuollutta, ja kiinnikin se sitten meni. Kolmatta ei ollut tyrkyssä, kuin Sokos Hotellin saluuna, ja koska sinne ei mieli halajannut, pääsin luistamaan maksamatta kierrostani ;)

 
 Seuraavana päivänä suuntasin sitten aikomusteni mukaisesti, Merikeskus Vellamoon, jolle annan erittäin vankan suosituksen!
Oli oikeastaan hyvä, että nähtävänä olivat vain perusnäyttelyt, siillä niissäkin sai kyllä aikaa kulumaan. Suomen merimuseon lisäksi Vellamossa voi tutustua Kymenlaakson historiaan, sekä Karhulan lasin tuotantoon, sekä lasiesineisiin laajemminkin. Paikka vaikutti siltä, että skiditkin oli aika hyvin huomioitu, eli lapsetkin museoissa viihtynevät.          Bonuksena Vellamossa oli vielä saatavana erittäin maittava brussi, blineineen päivineen                      ( viikonloppuisin, 19€/ lapset 8€ ). Tykkäsin kovasti kokonaisuudesta. Sisään pääsi museokortilla.

   Sää ei kutsunut ulkoilemaan edes sen vertaa, että olisin käynyt katsomassa onko possoja                  ( kotkalainen possu- munkki, paras possu- munkki, jonka tiedän ) torin laidalla saatavissa. Mutta kuten sanottu, kesällä kaupungin puistot ovat ihania paikkoja ajan viettoon. Silloin kannattaa myös poiketa Strömforsin ruukissa, joko menen tahi tullen. Nyt piti vain ajaa posottaa kaatosateessa motaria, jolla varoiteltiivesiliirrosta....

   Mutta kupletin juoni siis? No tervemenoa Kotkaan, suomalaisen merimieskulttuurin ennen niin kansaiväliseen kehtoon!

  • "Päivät vyöryvät kuin vesi joessa, ne tulevat ja katoavat ilman alkua ja loppua." kotkalainen kirjailija, Toivo pekkanen