Nostalgian noidannuoli Sundayn selityksin

  Somerolla vietettiin viime viikko nostalgian parissa. Yksi viikon kohokohdista oli Muotiputiikkihelmen Miss Kurvikas- kisan finaali. Aivan, juuri sen kisan jossa Suloinen Sunnuntaikin eteni semifinaaliin.
Tappio on aina tappio, mullekin, vaikka en olekaan kovin kilpailuhenkinen noin niinku ihmisenä ;) Tämä tappio oli kuitenkin helppo niellä, ja päätinkin heti, että menen finaalia seuraamaan, jos vain se mitenkään mahdollista on- ja olihan se ( kaikkihan oikeasti on, ihan kaikki, mitä oikein todella haluaa, muistettaanhan se?! ).
Loppukilpailun  käydessä kuumimmillaan, olivat jäljellä olleet kilpailijattaret tietysti kiireisiä, ja ehkä hiukan jännissäänkin. Oli  kuitenkin erittäin kiva tavata, vaikka vain pikaisestikin. Sympaattista sakkia!
Yhteisen elämänilon ja itsensä hyväksymisen asialla ollaan kaikki, ja se asia on tärkeä! Onnea siis palkituille, sekä meille kaikille mukana olleille! Se että asettaa itsensä alttiiksi julkiselle arvostelulle on aina iso teko ihan jo itsessään! Rohkeus ei ole pelottomuutta, vaan pelkojensa hyväksymistä, ja niiden kanssa sinuiksi tulemista! Vaikka onhan se paljon muutakin...
Mutta tänään en aikonut miettiä rohkeuden syvintä olemusta, vaan nostalgiaa.

   Nostalgia on kaipuuta menneeseen, " vanhoihin hyviin aikoihin ".
Sellaisiahan ei tosin ole koskaan ollutkaan. Joka ajalla on ollut haasteensa. Eri aikoina erilaiset asiat ovat olleet paremmin ja huonommin.
Mutta nostalgian valtaan joutuu meistä jokainen toisinaan.
Kaipaamme nuoruuttamme, kaipaamme ihmisiä, joita olemme matkamme varrella tavanneet, kaipaamme maisemaa; kaikkea menetettyä kaipaamme. Kaipaamme asioita, jotka olemme itse valinneet elämästämme pois, ihan siinä missä ulottuviltamme vasten tahtoamme lipuneita.
Hetken aikaa saatamme olla haikeita. Surullisia oikein! Jopa lohduttomia! kaiken menneen vuoksi. Muistoissamme kaikki oli vähän paremmin ja vähän helpompaa, kuin se koskaa oikeasti olikaan.
   Menneet ajat näyttäytyvät kirjoissa, elokuvissa ja aikalaisten muisteloissa hiukan vääristyneinä. Tietenkin myös tekijänsä kannan ja käsityksen mukaisina. Meidän on siis mahdollista valita jostain aikakaudesta sangen suppea kuva, ja ihailla sitä sen vuoksi.
On mahdollista muistaa unohtaa asioita. Eikä siinä mitään väärää ole. Samoin hyvää mieltä tuottavat muistot, sekä kauniit, värikkäät esineet toisilta vuosikymmeniltä, on ihan paikallaa tuoda sulostuttamaan tätä päivää! Elämä on leikkiä, ja leikin pitää olla monimuotoista, hauskaa ja niin kehoa kuin mieltäkin tyydyttävää.
Menneen kanssa flirtatessa pitäisi vain muistaa, että se on yhtä kaukana, yhtälailla poissa ulottuviltamme, kuin tulevaisuus. Ei ole olemassa edes paikkoja nimeltä äsken tai kohta. Vain tämä yksi paikka on. Nyt.
Ja kuitenkin. Kuitenkin!
   Vietettyäni nuoruudessani muutaman vuoden maailmalla, palasin siihen ainoaan todelliseen kotiin, joka mulla on. Sillä suomi on mun äidinkieleni, ja gimma itä-vantaalta on aina gimma itä-vantaalta: näitä kahta asiaa ei käy muuttaminen, ja miksi pitäisikään? Mutta kyllä se välillä niin syvältä viiltää, kun kävelee sitä samaa tietä, joka ei ole sama, ollen se sama kuin 16- vuotiaana, vaikka ei ole sama, muistaen niin selvästi jonkun kaukaisen hetken, vaikka muistot ovatkin vain muistoja muistoista... Ja sitä miettii, miten toisinkin kaikki olisi voinut mennä, miten paremmin, miten huonommin, vaikka mikään ei voi olla kuin juuri niinku se on.
Ja se menetyksen ja ikävän tunne on niin ylitsevuotava, että hetkeksi on ihan pakko päästää irti tästä ainoasta mitä meillä on. Menettää se " nyt ".
Saa itkeä. Itkeä saa, kun itkettää, ihan samoin kuin nauraa. Kaikki saavat. Siinä ei ole mitään hävettävää.

Klisee: Ennen oli kaikki paremmin - no ei siis todellakaan ollut, niin sanoo sentään Esko Valtaojakin!

Jotta voisit paremmin ole armollinen. Ennen kaikkea itsellesi. Sillekin joka kerran olit. Sille, joksi saatat vielä tulla. Varmuudenvuoksi. Nyt.


Pin it up on your map

Cherbourg

“Take some more tea," the March Hare said to Alice, very earnestly.

"I've had nothing yet," Alice replied in an offended tone, "so I can't take more."
"You mean you can't take less," said the Hatter: "it's very easy to takemore than nothing."
"Nobody asked your opinion," said Alice.” 
― Lewis Carroll, Alice in Wonderland

Kuvat Laura Lyytikäinen, paitsi matkakuvat, jotka ovat Sundayn albumista

Suttura tulee taas - ja menee!

   Sundaylla on paria astetta kuumeisempi peilisisko, Suttura Sandelsson ( tuttavallisesti ihan vaan Suttis ). Välillä Suttis astuu näyttämölle hiukan vaivihkaa, toisinaan Sunday kutsuu hänet paikalle hypättyään villiys -pyttyyn.
   Suttis unohtelee, sekoilee, nauraa vieläkin kovempaa, itkee, karjuu ja kuopii jalkaa kuin raivo härkää. Siinä piirakat höyryää ja kiisselit pyyhitään seiniin ;). Suttis on omien suttura-ajatustensa viemä, ja sille voi uskotella melkein mitä vain, eikä sen kiiluvat silmät edes värähdä, ja vaikka sille sanoisi, että huomenna ruohottuneet rauniot lentävät pölynä ilmaan, sanoo Suttis " Ai jaa, ihan kiva hei." Sillä Suttis ei kiittele, pyytele anteeksi, kysele, eikä kaipaile. Suttis on pahanilkinen resiina, ja sen raiteet on kuin vuoristorata. Sunday uskoo, että Suttis on myös ihan kiltti ihminen, mutta enemmän toisenlainen kuin monet. Jotkut sanoo sellaisia tempperamenttisiksi, toiset joksikin muuksi, vähemmän hienolta kuulostavaksi.

   Tällä kertaa Suttura suhahti paikalle auttamaan Sundayta, joka toden totta, vain väsyi väsymistään.
Enää sitä eivät nukuttaneet mitkään tuutulaulut, ja se pelkäsi jo kaikenlaista pahaa. Vihaiset mörököllit ryömivät esiin sen kaapeista ja sängyn alta, kurkistelivat olan yli peilistä, kun Sunday yritti saada kasvojaan kohdilleen.
Suttura istui pari iltaa hiljaisena sohvannurkassa, mutta sitten hän ymmärsi, että nuutunut sisar tarvitsi apua. Siihen Suttura oli tottunut. Sundayn normaalitila on jatkuva muutos, ja toisinaan eskimokäännöksissä avuksi tarvittiin Sutturaa.
Sillä, erään viisaan naisen sanoja lainatakseni    " kaikki oli ihan hyvin, kunnes ei enää ollut. " Sellaistahan elämä on. Yhtenä hetkenä heiluttelet jalkojasi keinussa, ja seuraavassa sätkit selälläsi sorassa.
Ja niin tapahtui jotain sangen ennen kuulumatonta: Suttis meni töihin vapaapäivänään!!
Eikä sitä huomattu ollenkaan, ennen kuin Suttura meni seuraavana päivänä väärään aikaan töihin.

   Hän oli hirveän vihainen, sillä Sunday oli taas nukkunut vain pari tuntia edellisenä yönä, joten Sutturakin oli joutunut valvomaan, ja oli aivan kauheaa olla töissä väärän aikaan, liian aikaisin nimittäin!
Nyrpeä ja vihainen Suttura Sandelsson oli, mutta ei vieläkään osannut aavistaa, että oli itse aiheuttanut ongelmansa sekoittamalla päivät.
Niin käytiin monitahoista keskustelua, jossa puhuttiin koko ajan kovempaa, jotta toinen ymmärtäisi paremmin ( samahan pätee keskusteltaessa henkilön kanssa, joka ei ymmärrä kieltä, jota yrität hänelle puhua: volyymi kohoaa, aivan kuin siitä mitään hyötyä olisi. Tähän totesi taas eräs toinen viisas nainen keskuudessamme, että " se on vähän sama, kuin jos kaukosäätimestä on patterit loppu: sitä nappia painaa aina vain lujempaa " ).
Lopulta asioiden tola kuitenkin selvisi. Sutturaa alkoi heti naurattaa, huolimatta siitä, että sekoilu tiesi vielä yhtä ennen kukon pieraisun herätystä lisää. Ensimmäiset hymyt oli pakko kuitenkin nipistää kireälle nutturaan. Tuolla tavoin mokanneena ei kuulu nauraa. Saman tien iski myös ilmeinen oivallus: silloin kun on veden alla, hapen saanti heikkenee. :D
" Tajusin kyllä heti, että olet jossain määrin arvaamaton" oli eräässäkin satunnaisessa kohtaamisessa Suttikselle viimeksi eilen sanottu. Mutta niin se vain on, että kun on hypännyt, ilmalennon aikana siis, täytyy olla jo keskittynyt laskeutumiseen; ponnistaessa jalkojen alla ollut maa on jo täyttänyt tehtävänsä, ja niin tukeva kuin se hetken olisikin ollut, aallot tai muu, jo odottaa.
Ja vielä jotain ja vielä, ja vieläkin jotain, mikä auttaa pitämään pään pinnalla.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille,jotka olen hetken saanut työkavereinani tuntea! 
Suttis suuntaa skönelle!

   Jotta voisit paremmin mene yllätäen nurkan takaa ilmestyneen veljesi kanssa kahville Johan&Nyströmmille, ja syö yllättävä patonki ( avokado, maapähkinävoi, aurinkokuivattu tommaatti, sipuli sekä sinappi/ vasabi ), samalla voit kirota elämän epäreiluutta, vain joutuaksesi myöhemmin myöntämään, että olitkin itse väärässä.... vaikka jotenkin kuitenkin melkein oikeassa ;)

   Klisee Aina ei voi voittaa. Vaikka se on kyllä yksi turkasen valhe, samaa settiä kuin se, ettei kaikkea voi saada. Aina voi voittaa. Aina ei kuitenkaa voita, tai ihan heti tajua voittaneensa.

Pin it up on your map

It never is, really, is it now?

Isle of Scilly

“If I had a world of my own, everything would be nonsense. Nothing would be what it is, because everything would be what it isn't. And contrary wise, what is, it wouldn't be. And what it wouldn't be, it would. You see?” 
― Lewis Carroll, Alice's Adventures in Wonderland & Through the Looking-Glass

Kuvat Laura Lyytikäinen. Matkakuvat Suttiksen albumista.

Sundayn sadepäivän blues

Kun sateisena sunnuntaiaamuna on herännyt ennen neljää, ja ensimmäiseksi joutuu keskusteluun, jota ei missään tapauksessa tahtoisi käydä, niin aika työläältä tuntuu kaivaa sitä auringonpaistetta sisältään.
Vaikka päiväni onkin sittemmin parantunut, ja taivaan aurinkokin jo näyttäytyy, jonkinlainen blues jäi väreilemään mun henkilökohtaiseen ilmaani. Hymyileminen ei ole aina yhtä helppoa, mutta onneksi ei sen tarvitsekaan!
Onneksi meidän ei tarvitse olla täydellisiä, emmehän siihen pystyisikään!
Onneksi meidän ei tarvitse olla kiinnostuneita kaikesta, eiväthän pää parkamme siihen kykenisikään!
Onneksi joskus saa tuijottaa sadepisaroiden valumista ikkunaa pitkin, ja jäädä kuuntelemaan melankoliaa, joka välillä viilentää kuumenneet huoneet!
Onneksi olemme vain ihmisiä!
Onneksi olemme tuntevia, ymmärtäviä, oppivia - ihmisiä!
Onneksi meillä on kyky tunnistaa vaarat, sekä kyky haistattaa varoituksille pitkät, silloin kun tilanne vaatii toimintaa!
Onneksi olemme me, enkä minä yksin, etkä sinä yksin!

Miten hirveää olisikaan olla maailmassa yksin, kuin sukupuuttoon kuolevan lajin viimeinen edustaja.
Miten pieniltä kaikki, aiemmin niin suuret, ongelmat ja erimielisyydet tuntuisivatkaan. Ja miten kiroaisikaan lajinsa viimeinen, jokaista tilaisuutta, jonka menetti hölmöyttään tai pikkumaisuuttaan, olla aidossa yhteydessä lajikumppaniin....  Miten mustavalkoinen maailmankuvamme olisikaan, jollemme toisinaan voisi antaa periksi, myöntää olleemme väärässä ja erehtyneemme. Miten usein joutuisimmekaan juomaan omien kyyneltemme kitkerää viiniä, jos ottaisimme itsemme liian vakavasti.

Onneksi emme ole sellaisia ;) Vaan annemme aina vielä yhden tilaisuuden. Kuuntelemme kärsivällisesti mielipiteitä, jotka poikkeavat tyystin omistamme. Muistamme, että jokaista näkemystä ja katsantokantaa on lupa puolustaa, vaikka se meistä tuntuisi kuinka typerältä ja harhaanjohdetulta puheelta tahansa. Ja hymyilemme lempeästi, emme ivallisesti. Tahdomme opettaa ja auttaa, emme saada muita
ajattelemaa samoin kuin me itse. Sillä onneksi emme ole aina oikeassa! En edes minä- ja vielä vähemmän sinä ;) :D

Onneksi euroviisut ovat vain kerran vuodessa. Onneksi minun ei ole pakko olla niistä tippaakaan kiinnostunut ennen, jälkeen, eikä aikana. Ei edes poliittisena foorumina.
Onneksi voin avata verhot, todeta, että kevät on entistäkin vihreämpi, juuri tänään.
Onneksi voin laittaa soimaan muutakin kuin bluesia, ja muistella lämmöllä, millaista oli olla 20v. ja hirveän ehdoton.
Onneksi voin heittäytyä tyhmäksi, ja antaa virnistykseni leijua yksinänsä ilmassa...

“The Mad Hatter: "Would you like some wine?"
Alice: "Yes..."
The Mad Hatter: "We haven't any and you're too young.” 
― Lewis Carroll, Alice in Wonderland


Pin it up on your map

Jalta

Muut kuvat Laura Lyytikäinen, matkakuvat Sunday.

Toisenlainen päivä, jona Sunday on väsynyt, mutta keväinen

Mä olen ihan että pitäis.
Mä olen aikamoinen pitäsi yhtä ja pitäisi toista ihminen muutenkin, mutta nyt tää keväinen lämpöaalto on saanut mut jo " voi olla, että ehkä kenties saattais pitääkin, mutta ei, ei sit kuitenkaan, ihan vaan koska ei huvita " -tilaan. Palkkatyöt on pakko hoitaa. Siinä on tarpeeksi, ja vähän liikaakin, pitämistä mulle juuri nyt.
Siivoamiseen ja muuhun nuivaan ei vaan aika riitä, kun täytyy ottaa aurinkoa parvekkeella ( jolla saattais tosin olla vieläkin kivempi istua, jos sen siivoais ja fiksais kunnolla talven jäljiltä, eikä vain avais aurinkotuolia ;) ), haaveilla lammen rannalla , ja muuten valmistautua kesään.
Nukkumaankaan ei oikein malta, kun on niin valoisaa, ja kevät pörisee päässä. Ilma ja aurinko tuntuu niin hyvältä iholla. Heräilevä luontokin tuoksuu niin että tällainen vähän huikentelevaisempi bööna haluaa menettää kosketuksensa kaikkeen tylsään aivan täysin.
Elämä tapahtuu kuin tapahtuukin tänään. Nyt.

Keväisessä sekavuustilassa, ei väsymys ole tosin enää toivottava lisä. Väsyneenä ja huonosti nukkuneena, sitä unohtelee asioita, eivätkä oikein suju ihan perusaskareetkaan. Sitä lähtee kauppaan autolla, tulee himaan, katsoo ulos ikkunasta: missä mun auto on! Siellä kaupanpihassahan se... Sitä tuijottaa hämillään kahvinkeitintä, kun ei vaan tajua, että minne se vesi kuuluu kaataa. Samaa keitintä on kuitenkin tullut käytettyä jo muutama vuosi. Puhelin soi, ja niin sitä kiiruhtaa avaamaan ovea.
Ja sitä rataa. Väsyneenä ihminen on vähän poissaoleva ja monesti ärtyinen ja itkuinenkin- ainakin tämä ihminen.
Pari päivää sitten kesän tuloon valmistautumiseni oli edistynyt sille asteelle, että kiiruhdin majavan trimmaukseen. Talviturkki lähti, ja tuli maksun aika. Ja just joo, olin jättänyt lompakkoni himaan. Olin tullut väsyneenä töistä, vaihtanut vaatteet, napannut mukaan toisen käsilaukun ja huristellut hoitolaan. Ilman rahaa. Voi nolous!
Kauneusalan ammattilainen oli minulle täysin tuntematon. -Kerran olen nimittäin huomannut kampaajallakin olevani pennitön, ja matkustaneeni julkisissa pummilla. Silloin tunsin kampaajattaren, ja asia saatiin hoidettua ilman selkkausta.
Eihän tästäkään nyt mitään selkkausta muodostunut, sillä sain kiinni ystävättäreni, joka sai 17- vuotiaan poikansa hätiin. Herrasmiehenalku karautti hätiin mopollaan.
Niin poika maksoi madamen brassin; iloinen sokeroitsija tokaisi, että ainahan se on kiva kun ei tarvitse itse maksaa, ja mä olin ihan et just niin ja kiitos ja hehe, ja lainaatko mulle vielä parikymppi, kun on ihan hirvee nälkä.
Painelin buffettiin, jossa söin niin nautaa kuin kanaakin, vaikka en edes syö lihaa. Tunsin itseni snadisti molemmiksi...Ja olin aivan kamalan väsynyt. Vaikka kyllä mä vähän nauroinkin. ;)

Jotta voisit paremmin, nuku tarpeeksi - yritä edes.
Klisee: Nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Siihenkin pankkiin on monilla hurjat velat, jotka kasvavat kasvamistaan, kunnes ne pakkolunastetaan.


Pin it up on your map- Sundayn matkavinkki

Monaco

Casino

Sanna ja Laura

“Well, I never heard it before, but it sounds uncommon nonsense.” 
― Lewis Carroll, Alice in Wonderland

Vapaudesta Sundayn tapaan

Kuvan otti Lifu

   Vappu meni, mutta vapaus ja keväinen karnevaalitunnelma jäi: kaikkea se aurinko saakin aikaan!
   Vapaus on suuri vankila lauloi Pelle Miljoona aikoinaan, ja minä tyttö olin samaa mieltä vuosia. Tarkemmin sanottuna aina siihen asti kunnes saavutin todellisen vapauden.
Ajallisesti mitattuna siitä ei oikeastaan kauaakaan, ja kuitenkin tämä aidosti vapaa minä on niin vahva ja todellinen, että joskus uskon olleeni aina yhtä onnellinen ja täysi!
 Mun mielestä sillä, että vapaus on vankila, tarkoitetaan loputtomia valinnanmahdollisuuksia, jotka eivät anna rauhaa koska " moottoritie on kuuma ". Pelkoa siitä, että kun valitsee yhden käy toisen valitseminen mahdottomaksi.
Kun voi mennä minne vain, ei enää olekaan paikkaa johon mennä. On kahlinnut itsensä lähtöihin; ankkuroitunut tietoon, että aina aina  aina jossain on jotain parempaa suurempaa kauniinpaa ihanampaa... Jotain mikä muuttaa kaiken täydelliseksi! Sitä uskoo niin ja on hämmentynyt ja eksyksissä, sillä  se suurin ja parhain ja täydellisin elämä ja elämänkumppani, ei vaan voi löytyä mistään muualta, kuin ihmisestä itsestään.
 Runoilija sanoo " olen löytänyt kotimaani sinussa ", minä väitän, että ainoa oikea kotimaa on " minussa ". Meissä jokaisessa omassa itsessämme kaikkein suurin vapaus.
Vapaus valita seuransa, tiensä, tekonsa on mielestäni edelleen tavoiteltavaa. Todellinen valinnanvapaus on kuitenkin ylellisyyttä, sillä se edellyttää valinnan tekemistä. Valintojen tekeminen saattaa olla todella vaikeaa vapautensa vangiksi jääneelle. Melkein mahdotonta. Niinpä näemme hänet heittämässä noppaa milloin missäkin risteyksessä, kyselemässä ja tuskailemassa, minkä oven avaisi, ja onko sitten ihan pakko sulkea tuo toinen? Ehkä lopullisesti.
  Tullakseen todella vapaaksi on uskallettava valita pois. Ihmisiä, asioita, paikkoja, jotka eivät ole itselle hyväksi. Ihmisiä, jotka sumentavat arvostelullaan ja negatiivisilla ajatuksillaan kirkkaimmankin täysikuun. Paikkoja, jotka saavat sinut palaamaan huonoimpiin tapoihisi. Asioita, jotka vaan eivät aidosti kuulu elämääsi.
   Aito, oikea vapaus, on vapautta olla omaitsensä mitä ikinä tapahtuukin, kuka ikinä näkeekin. Eikä silloin ole vanki. Milloinkaan.
Aidoimman itsensä kaivaminen esiin kaiken nurkkiin kertyneen sälän alta, ei ole helppoa. Mutta pako Alcatrazistakin onnistuu kun päätös on tehty, ja tahto kova! ;)
   Muista, että muille voit olla mitä vaan, mutta itsellesi sun oltava ykkönen, tai ei sinusta todellista iloa eikä apua ole muillekaan!

   Koska asia todella on niin, että jollei ei tiedä, minne on menossa, on jokseenkin yhdentekevää mihin suuntaan lähtee, niin kannattaa toisinaan  pysähtyä miettimään mitä ihan oikeasti elämältä haluaa. Onko onnellinen? Tunteeko kehittyvänsä ja kurottuvansa kohti sitä parhainta versiota itsestään? Vai makaako tyytymättömyyden kuopassa kykenemättä kapuamaan ylös? Sillä vaikka kuoppa onkin kaivamista varten, on sieltä joskus kivuttava ylös.

Jotta voisit paremmin tee tavoitekartta. Piirrä, leikkaa/ liimaa, väritä, tee sanainen mind map tyyppinen kartta. Mikä vain itsestäsi tuntuu luontevimmalta. Pysähdy kuuntelemaan itseäsi oikeasti. Missä näkisit itsesi mieluiten? Tekemässä mitä? Kennen kanssa?
 Usein epämääräiset unelmatkin riittävät. Meinaan, että mä ainakin joskus havahdun ja taaksepäin kasoessani tajuan, että alitajuisesti olen kulkenut jo vuosia kohti tätä pistettä. Salaisen päättäväisesti, mutta kunnianhimottomasti ja laiskasti. Kuinka paljon useammin olisinkaan löytänyt perille, jos olisin välillä pysähtynyt  selvittämään haaveeni itselleni, ja muuttanut ne konkreettisemmiksi, helpommin lähestyttäviksi; piirtänyt kartan, jonka avulla löydän perille. Vaikka toisaalta, mikäs kiire tässä nyt on ollut.
Klisee: Kakkua ei voi sekä syödä että säästää! Kaikkein typerintä kakkua on säästää niin että kun sen lopulta on päättänyt syödä, se onkin jo pilalla. Siinä sitä sitten jää nuolemaan näppejään! ;)


Pin it up on your map, Sundayn matkavinkki

Kaikki muurit on tehty murrettaviksi

Berliini

Hanami

Kuvat Laura Lyytikäinen, paitsi matkakuvat Sunday

Begin at the beginning," the King said, very gravely, "and go on till you come to the end: then stop.” 
― Lewis Carroll, Alice in Wonderland