Hanko, Suomen kesäkaupunki nro 1, hetki ennen ryntäystä

   Vaikkei Hankoon ole Helsingin hoodeilta kuin 200 kilometriä, ja vaikka se onkin Suomen kesäkaupunki nro yksi, olen käynyt siellä vain kerran aiemmin.

Näkymä allasosastolta.

Siitäkin on jo kauan, varmaankin 15 vuotta, mutta muistan retken hyvin, sillä sen varsinainen määränpää oli pohjoismaiden korkein majakka, Bengtskär, jonne saa taittaa matkaa aallontietä tunnin verran Hangosta. Majakka on vaikuttava, ja retkeä sinne suosittelen ehdottomasti maamme eteläisimmässä kärjessä liikkuville.

   Tällä kertaa hyppäsin ystävän kanssa pieneen keltaiseen autooni, ja huristelimme halki kevään vihreän maiseman rannikon pikkukaupunkiin, joka odottelee vielä pari päivää sesongin alkua. Kohteenamme oli Regatta Spa Hotelli, ja siellä varsinkin tuo Spa eli rentoutuminen saunoen ja altaissa. Majoitututtuamme hotelliin ( siisti, nätisti sisustettu huone merinäköalalla ) siirryimmekin pikaisesti Spahan, jonne on reilun sadan metrin matka itse hotellilta. Pienoinen pettymys oli, kun kuulimme, että suomalainen sauna oli epäkunnossa, ja käytössä oli ainoastaan höyrysauna.
Siitä hyvästä sain kuitenkin puhuttua meille myös mahdollisuuden käyttää Spata aamulla, vaikka se ei yöpymispakettiimme kuulunut.       Höyrysauna oli varsin hyvä, allas riittävän pitkä matkan uimiseen, ja hydro masage suihkut toimivat oivallisesti.

Hangon vapaudenpatsas

 Siistiäkin oli, uutukaisen hohtavaa, eikä maisemissa ollut valittamista. Kuitenkin kylpylä on aika paljon sanottu, kun varustelu oli käytännössä minkä tahansa helsinkiläisen uimahallin tasoa.  Ja paikallisten uimahallinahan tuo rannalla sijaitseva Spa toimiikin. Hyvin siellä kyllä sai mielensä tyhjennettyä ja rentouduttua, sillä olimme paikalla sikäli hyvään aikaan, että väki oli aika vähäistä.
   Seuraavana aamuna, hyvän hotelliaamiaisen jälkeen, uimaan mennessäni, paikallisia uimareita olikin jo enemmän liikkeellä. Kuulin kahden naisen jutustelevan, että pitää nyt vielä käydä, kun ensi viikolla ei sitten enää sekaan mahdu.

Jälkiruoka ravintola Origossa

  Hoitoja emme kokeilleet. Olivat melko roisisti hinnoiteltuja.
 
   Päivällispaikoissa ei juurikaan ollut valinnanvaraa, sillä monta kuppilaa näytti vielä olevan ankaran työn alla, jotta kaikki olisi kunnossa sukeltajien, veneilijöiden, sekä muiden turistien tulla, heti koulujen loputtua.
Yksi rannan makasiiniravintoloista on kuitenkin ympärivuoden auki, ja sinne suuntasimmekin saaristolaispöytää syömään. Kauniissa miljöössä oli meidän lisäksemme yksi hollantilaispariskunta, jotka vierasvenesatamassa liehuneesta lipusta päätellen, olivat purjehtineet kaupunkiin.
   Palvelu ei ollut hyvää, toivottavasti saavat vähemmän tympääntynyttä työvoimaa sesongiksi, ja ruokakin oli hintaansa nähden varsin mitätöntä. Mutta kuten sanottua, ravintolasali oli varsin viehättävä, ja itsetehdyistä makeisista jäi hyvä maku suuhun.

   Päivällisen jälkeen lähdin ohuessa tihkussa kävelylle, ihastelemaan kauniita vanhoja villoja, sekä Hangon kasinoa. Talot ovat toodella viehättäviä, ja missioksi jäi palata syömään rapuja ja yöpyä kauniissa huvilahotellissa. Kesäiselle rantaelämälle paikka on mitä otollisin. Samoin kuin muutenkin luonnosta kiinnostuneille matkailijoille. Sotahistoriaakin on tarjolla kiinnostuneille.

  Seuraavana päivänä, ennen kuin aloitimme ajomatkan kohti arkea, kävin tutustumassa pikkuruiseen Hangon museoon, joka oli varsin informatiivinen, eli kannattaa poiketa. Kapusin myöskin pikkuisen Kuningattaren vuoren näköalapaikalle ihastelemaan suoraan kaupungin rannoilta aukeavaa aavaa, ja katsastamassa mitä laivoja rahtisatamassa lastattiin.

  Kotia kohti käännyttyämme, poikkesimme vielä Neljäntuulen tuvalla, joka ei ollut vielä suurelle yleisölle auki, mutta missä luonto ja meri myöskin näyttäytyivät houkuttelevina.

  Sellaista.
Miniloma rentoutti kyllä,  sekä muistutti siitä, että kotimaassakin on paljon erilaista nähtävää. Ja vaikka ei Hangossakaan ihan koko aikaa aurinko paista, niin vähän useammin kuin muualla kuitenkin ;)


  Muistakaa elää elämäänne oikean kokoiset kengät oikeissa jaloissa: se on jotenkin vaan paljon helpompaa!
 

Hangon museo: merestä kerättyä muoviroskaa

Neljäntuulen tupa

Kielikurssilla Moskovassa; milloin on oikea aika tehdä juuri sitä mitä todella haluaa?

Plochad Revolyutsin aseman onneatuottava koirankuono

   Tiedättekö tunteen, kun olette uudessa kaupungissa, jossa asukkaita on reippaasti yli 13 miljoonaa, ja olette aikeissa sekä nähdä mahdollisimman paljon, että käyttää kaksi viikkoanne intensiiviseen  kielenopiskeluun? Mä tiedän!
Tunne oli valtavan innostunut ja äärimmäisen avoin.
Ja sinä se koko kauniin ja kukkivan toukokuun alkupuoliskon pysyikin, vaikka hetkittäinen fyysinen väsymys iskikin.
Kotiin lähtöä edeltävänä iltana mieli oli haikea ja pää tuulettunut. Olisin mielelläni jäänyt ihanaan suurkaupunkiin vielä - jos vain olisin saanut sinne teleportattua oman asuntoni. Askeettiseen perhemajoitukseen, ja boheemiin perheeseen olin jo ehtinyt parissa viikossa hiukan rasittua.
   Se täytyy kyllä sanoa, että teki erittäin hyvää olla kaksi viikkoa ilman töllöä, ja vähäisellä ( puhelimella tapahtuneella ) netin käytöllä. Tavoistani täysin poiketen, olin lähtenyt reissuun myös ilman yhtäkään romaania. Jalon ylevä aikeeni oli nimittäin rajoittaa lukeminen kolmeen venäjän oppikirjaani, sekä sanakirjan selailuun. Se aie piti 10 päivää.... Sitten osuin sisään kirjakauppaan, jossa oli laaja valikoima engalnninkielistä kaunokirjallisuutta.

Troika- matkakortilla pitkät välimatkat taittuvat edullisesti.

Oli täysin mahdotonta lähteä sieltä ilman paperikantista seuralaista. Sen jännärin ahmaisin miltei yhdeltäistumalta. Olkoon tuo vakuudeksi sille, että ei ihminen elä pelkästä leivästä, ei vaikka lisänä olisi kulttuuria ja opiskelua; viihdettä tarvitaan toisinaan myös!

   Varsinaisena kimmokkeena lähteä Moskovaan, toimi mulla siis halu päästä kielestä muutamaa fraasia paremmin perille.
Linden& Denzin oivassa kielikoulussa 40 tuntia puurrettuani kieli alkoikin avautua. Pääsin siis vaiheeseen, jossa osaa jo sen verran, että tietää, ettei osaa vielä yhtään mitään :D Totta kai pyrin harjoittamaan hapuilevaa taitoani arkipäivän tilanteissa.
Ystävälliset, avuliaat, kohteliaat Moskovalaiset tekevät harjoittelun sikäli helpoksi, että heillä on aito, hyväntahtoinen halu ymmärtää. Toisaalta jouduin taas turvautumaan jopa  hapuilevaan ranskaani kynsisalongissa, kun ainoa vierasta kieltäosaava paikallinen, sattui olemaan myöskin asiakkaana oleva ranskanopettaja.
 

Moskova- joki. Taustalla kaupungin city.

Toinen syy lähteä Moskovaan, ja juuri Moskovaan, kieltä opiskelemaan, oli viehättävä salaperäisyys, joka jo kaupungin nimeen liittyy.

   Miten mahtavaa olikaan antaa itsensä etääntyä normaalista elinympäristöstä, ja imeytyä kokonaan toiseen todellisuuteen, antaa sen tulla hetkesti ihan omakseni! Ja miten ihan oli palata kotiin ja jatkaa koutsi opintoja, vaikka uudet virikkeet ja väsymys purkautuivatkin sitten päänsärkynä, joka ajoi hetken lepoon, ennen armaalle aallontielle lähtemistä.

   Nyt olen siis töissä jälleen.
Kirjoittelen päivävapaalla näitä rivejä, olen energinen ja voimaantunut.
Sillä milloin on oikea aika tehdä niitä asioita, joita rakastaa, ja joihin tahtoo arvokkaat lahjansa käyttää, jollei juuri nyt?

   Olkoon tämä nyt kuitenkin vain tällainen pikku fiilistely. Seuraavalla kerralla sitten kerron, mitä mun mielestäni Moskovassa ainakin kannattaa tehdä ja kokea, ja senkin, että mitä maksaa ( kaupunkihan on kohtalaisen tyyriissä maineessa ).

’

’Minä antaudun etiikalle, mutta en voi ymmärtää miksi on kunniakkaampaa pommittaa piiritetty kaupunki kuin murhata joku kirveellä.’’ - F. Dostojevski