Sunday valjastaa kissansa Ranskan Nizzassa

   Tiedätte sen tunteen, kun munaskuita alkaa kalvaa fiilis, että on päästävä iratutumaan kaikesta edes hetkeksi? Varsinkin vuoden pimeimpään aikaan sisintä puree ja näykkii halu päästä aurinkoon, istua hetki terassilla paitahihasillaan ja kuunnella meren jatkuvaa jutustelua rannalle, katsella sen valossa kimmeltävää pintaa... 
Silloin on vaan mentävä. Mennä voi monin tavoin ja tyylein, moniin eri paikkoihin. Tällä kertaa Sunday valitsi äkkihalpajotainmuuta matkan Rivieralle.
Cyper mondayna meno-paluu suorin lennoin Nizzaan, 38€ ja punkka neljä pers sekadormissa, neljä yötä 80€ ( aamiainen ja liinavaatteet inclusive, aivan mahtavalla sijainnilla; rannalle alle viiden minuutin kävely, rautatieasemalle 10min, ja keskustassahan se oli siis ). Ei paha! Ja kyllä dormissa pitää kerran vuoteen vielä tässäkin iässä majailla! Mielenkiintoisia paikkoja ovat :D Sitä paitsi asiat kannattaa aina tehdä monin tavoin toisin. Sillä tapaa ne antavat eniten, sanoo Sunday.

   Toisin meinasi Sunday tehdä senkin, että tällä kertaa yrittäisi selvitä paikallisella kielellä. Kun nyt kerran sitä jotenkin osaa. Salaa ehkä vähän jotenkin paremmin, kuin edes myöntää. Sen puhuminen on vain jotenkin niin...jotain... kummalliselta tuntuvaa suussa? aivoissa? tuntuu feikkaamiselta kun ei kerran osaa? tai siis osaa ehkä kuitenkin? - Ranska on kieli, joka on nukkunut, kasvanut ja vahvistunut aivoissani jo 30 vuotta. Sieltä se sitten aina yks kaks hyökkää, kuin sätkyn saanut kissa, ja vetäytyy kohta kerälle taas. 

Tällä kertaa ajattelin pistää sen valjaisiin ja ottaa kävelylle. Häntä pystyssä molemmilla. Sundaylla ja Ranska- kissalla, ja kuitenkin vähän epävarmat silmän liikkeet. 
Image is everything! Aamiaiselle, ennen hostelliin menoa! 
   Villatakki oli liikaa, aurinkolasit olivat tarpeen, mutta terassin ainoasta vapaasta aurinkopöydästä, ei oltu vielä siivottu edellisen asiakkaan astioita. Kyllähän Sunday sen tietää, ettei sellaiseen pöytään istuta. Ihan tökeröähän se on, mutta AURINKO, joten kissa pöydälle ja tarjoilijan moitteita vastaanottamaan. 
Hetihän se moittikin, vanhempi viinuri esiliinassaan. Hölisin jotain, miten tulin vasta pohjoisen koneesta, enkä ole nähnyt aurinkoa viiiiiikkkkoooihin. Hyvä on, se murisi, ja toi minulle aamiasta. 
Viereisessä pöydässä istui kaksi madamea ja heidän koiransa. Pois lähtiessään toinen sanoi, että perusteluni olivat vallan loistavat. Kissani kai pelästyi heidän koiraansa, koska sitä ei näkynyt missään, ja sanoin vain kiitos.

   Hostelli oli erittäin viehättävä ja siisti, ja matkalaista oli jos jonkinlaista, maailman kaikilta laidoilta, niin kuin olla pitääkin. Henkilökunta oli varsin miellyttävää, ja Ähäkutti! puhuivat italiaa!! Kissa kehräsi tyytyväisenä päästessään suurelta osalta pälkähästä. Ei se kyllä olisi niissä kommervenkeissä pärjännytkään, joita hostelliasuminen eteeni heitti.
Ensimmäinen töyssy oli kaikista hupaisin. Ihan just " teidän olisi pitänyt olla näkemässä "- osastoa. 

Villasuka, Hostel Meyerbeer

   Sundayta hirvitti, nauratti ja suorastaan pelotti. 
Nimittäin, huoneessa, johon sain avaimen oli vain yksi punkka vapaana ja se oli ylä sellainen. Ihan ok, paitsi, että kun otin sängystä kiinni aikomukseni kammeta ylös sen kiinteitä tikkaita, tajusin heti, että saan koko paskan päälleni, jos yritänkään kiivetä. Ehdoton edellytys sille, että olisin punkkaan sitä reittiä päässyt, olisi ollut, että alapunkassa olisi ollut joku. Ei siis ollut, onneksi, epäonneksi- en tiedä. Mahdollien makoilija olisi taatusti saanut sekä nauraa, että pelätä. Ja Sunday hikoilla, punastella ja hihittää... 
No, olin siis yksin huoneessa, enkä vielä tajunnut ongelman laajuutta, vaan nappasin alleni pikku pöydän, jolta kapusin punkkaan.
 Ja voi helvetti miten se heilui ja huojui! Siis oikeesti niin paljon, että tärisin kauhuissani, enkä hetkeen tiennyt mitä tehdä, kun en meinannut alaskaan enää uskaltaa kammeta!! Puhelimeni kyllä ehdin siinäkin vaappuvassa laitoksessa laittaa latautumaan. Jotenkin pääsin alas, huomatakseni, että puhelinta en saisi alakautta haltuuni. Ja jumalauta, en kyllä kiipeä uudestaan! Yritin hengarin avulla, ei onnistunut. Lopulta siirsin koko punkkaa. Ei se nyt kovin painava ollut, niin hutera laitos, mutta hankala liikuteltava. Yksi jaloista oli kaivanut piennen montun itselleen lattiassa. Lääh ja huoh huoh- onneksi kukaan ei tullut huoneeseen...  Siinä oli totisesti sänky, jossa Sunday koki moninaisen tunteiden kirjon, hikoili ja huohotti ;)!
   Lopulta hoipuin jalat letkuna respaan ja kerroin, että nyt on kyllä semmoinen homma, että näin paksu matami ei voi nukkua siinä sängyssä. Ei itsensä vuoksi, eikä myöskään sen raukan vuoksi, jonka olisi pitänyt muka makoilla tyytyväisenä odottamassa, että koska rojahdan päälle, tai koko laitos kaatuu. 
Tyttö oli ihan ymmärtäväinen, ja pokkakin sillä piti, ja antoi nyklan uuteen huoneeseen. Siellä oli tarjolla alapunkka, ja tanskalais- täti, jonka mieli oli jotenkin revähtänyt. 

Sen verran edellisen punkan kanssa teutarointi oli saanut mut epäilemään painoindeksiäni, että pakko oli kokeilla, oliko kyse vain minusta, vai oliko edellisen huoneen kerrossänky jotenkin vihamielinen, että pakko oli kokeilla miten tämän sängyn kanssa kävisi. 
Siinä olisin pystynyt nukkumaan myös yläpunkassa, huh! Yhtään vähättelemättä runsauttani, jotain vikaa oli edellisessä sängyssäkin... 
   
   Tanskatar oli niin kaheli, että keskellä yötä jouduin kaivamaan uniltaan kattini Tanskankin. Ihan vain sanoakseni, että nyt tää on kyllä jo liikaa ja sun täytyy lopettaa toi! Ja sanoin muutakin, mutta se oli sitten jo ylikuohuvaa englantia. Nainen taisi olla pahasti nauroottinen, ja epäilenpä, että oli joutunut itselleen yllätyksenä tien päälle. Että kyllä Sunday häntä vähän ymmärsikin. Olisi sanonut suoraan, mikä mättää, niin olisin kuunnellut. Joskus elämässä on tilanteita, kun parasta mitä voi tehdä on ihan vieraalle ihmiselle avautuminen. Varovaisesti, tietenkin.
   Seuraavaksi yöksi saimme kämppään yksinään puhuvan italialaisen. Sitä tanskatar ei kestänyt, vaan vaihtoi huonetta. Mies  höpötti koko ajan itsekseen mitä milloinkin teki ( " ja nyt minä pistän tämän tuohon...jaahas mikäs tuo oikein on? - tyyliin, tiedättehän ). Kun hän oli jo nukkumassa, ja avasin huoneen oven kuului punkasta " mitä sä teet? " tulen sisään vastasin. " Aha " ja unta palloon. Selostusvelvollisuus kuului ehkä hänestä myös muille? Huoneessa asusteli kanssamme sitten vielä nuori amerikankiinalainen, ja joku yötöissä huhkiva vierastyöläinen. 
 
   Kävin Cannesissa. Casino oli aivan järisyttävän ruma, kala mautonta, mutta polentta erittäin hyvää, joulu virtasi valtoimenaan, ja löysin juuri sellaisen punaisen tarjottimen, jota olin etsiskellyt jo tovin. Selvitin bussi yhteyden Antibesiin en francaise. Siellä join todella huonoa kaakaota ja alamittaisen konjakin aivan tolkuttoman epäsiistin tarjoilijan toimittamana, mutta kylä vaikutti kyllä erittäin viehättävältä.

   Oleilin rannalla, kiertelin joulumarkkinoilla, laitatin kynnet, matkustelin sporan koko reitin. - Joukkoliikenne on muutenkin erittäin edullista, ja toimivaa, mutta lippuautomaatin toiminta..no..ranskalainen...Apua sen käyttöön sain kyllä hiukan enemmän, kuin halusinkaan. Ja lipunkin lopulta. 
Näin kuinka mustekala joutui saaliiksi, ja tukehdutettiin muovipussiin. 
Näin rekkaterroristin uhrien muistoksi kerääntyneet nallet ja kynttilät. Ikävöivät kirjelappuset, ja partioivat sotilaat.
Kävin toteamassa paikallisen Lidlin tarjonnan; kaljaa ostavia viinamäen miehiä, jotka päästivät minut edelleen kassajonossa, ja sanoivat sbasibakin vielä. 
Söin paikallista socca- lettua ja join kuumaa viiniä ( lämmitetty sangria tuli lähinnä mieleen ). 

   Iltaisin istuin hostellissa lukemassa erittäin hyvää  Me tarvitaan uudet nimet- kirjaa, ja kuuntelemassa puolella korvalla australialais- ja jenkkinuorten juttuja, antamassa japanin hypellä taustalla kiveltä toiselle notkeana, ja vapauttavan vieraana.
Sain tietää, että ranskassa on koeaika duunarihommiin yleensä 2 vkoa, enintään kuukauden ( meillähän se nostettiin 6 kuukauteen....), ja että italiassa ikärasismi on ehkä vielä isompi ongelma kuin suomessa ( figures ). Juttelien Napolilaiskundin kanssa, joka oli jättänyt kokkihommansa, ja teki nyt katutaidetta. Kyselin onko havaintoa Camorrasta, ei sitä kuulemma enää ole. Joidenkin mielstähän sitäkään ei koskaan edes ollutkaan, että sen puoleen. Ihminen on hyvä käsittelemään totuutta tarpeensa mukaan.
Minulla oli oikein mukavaa. Niin ruumiini kuin sielunikin, löysi kaipaamansa taukopaikan!

   Jokainen meistä on oma erityinen ristiriitaisuuksien koktailinsa, tietää Sunday. 
Myöskin hän tietää, että onnellisen elämä soljuu aina ilosena kuin keväinen puro, ja onnellinen hän toden totta onkin. Täälläkin joskus aiemminkin mainittu Suttura on kuitenkin toista maata.  
Näinä aikoina on Sundayn ollut hirveän vaikea riistäytyä paljon vihaisemman ja arvaamattomamman Sutturan aka Suttiksen hyppysistä, sillä Suttis on hankkinut liikaa tietoa- ja arvatkaa vaan sen tuskan määrää!!?? Suttiksen aivot ovat melkein sulaneet paljosta ajattelusta, eikä se joinakin päivinä osaa enää muuta tehdä kuin kävellä edes takaisin asunnossaan, ja kirjoittaa vihan vimmoissaan.
Tänään Sunday aloitti päivänsä keittämällä Suttikselle riisipuuroa. Ei se siitä lauhtunut. Mantelia se ei halunnut, ja muutenkin oli vaikee. Sundayn piti syöttää sille vielä aimo annos kana-mandariini pataa, ennen kuin se alkoi toeta.  Illan tullen se lopulta päästi Sunday kertomaan Nizzan matkastaan. ;)
Usein suurin kamppailumme on se, jota sisällämme käymme. Toisaalta se on tietenkin myös helpoin taistelumme- saammehan lopulta itse päättää, millä mielellä, minne, matkamme minäkin päivänä  käy. ;)
Ja vielä hei! Tällä hetkellä visusti uinuva Ranska- kissani naukaisi vielä, että lukekaa ihmeessä Kissani Jugoslavia, jos ette sitä ole jo tehneet.

Sunday tarjoaa lohturuokaa

   Sunday ei ole pyöreä, pullukka, kurvikas, rehevä tai muuta kiertelevää ja kaartelevaa.
Sunday ei myöskään tykkää olla ylipainoinen ( koska se edellyttää jotain, mikä on normaalipaino, eivätkä normaaliuden määritelmät oikeastaan ole Sundayn heiniä ollenkaan ), eikä läski, koska se on jotain mitä syödään tai sitten ei, mutta joskus sitä kuitenkin on lautasella.
Sunday on lihava, ja lihava on ihan hyvä sana samallalailla kuin laihakin. Tai pitkä tai lyhyt. Ne ovat kaikki ihan tavallisia adjektiiveja ilman sen suurempia arvotuksia. Oikeastaanhan kaikki sanat ovat ihan hyviä, kivoja ja kilttejä alunperin: me vain lataamme niihin sävyjä ja merkityksiä, jotka saattavat joskun hämärtää niiden totuuden aivan kokonaa.
   Sundaysta on tullut lihava syömällä paljon. Niinhän se menee. Syitä siihen, miksi joku syö ihan hirveän paljon, ja valtavasti enemmän, kuin pitäisi, on aika paljon tutkittu. Sellaisia syitä vaikuttaisi olevan sekä fysiologisia, geneettisiä että psyykkisiä.
Sunday on ollut ihan pienestä asti sellainen, joka syö vaientaakseen negatiiviset tunteensa. Sellaisesta on hirveän vaikea oppia pois.
Nuorena aikuisena kärsin myös melko pahasta ahmimishäiriöstä. Se oli kamalaa. Anoreksiasta ja bulimiasta silloin toki jo puhuttiin, ja oli herätty näiden  vakavien sairauksien hälyyttävälle yleisyydelle, mutta ahmimista ilman oksentelua, ei vielä oltu tunnistettu.
Itse sen kyllä tajusi, ettei sellainen ole normaalia. Kohtaukset liittyivät aina voimakkaaseen ahdistukseen, ja tullessaan ne ottivat valtaansa täysin.
Kyse on eräänlaisesta itsensä viiltelystä, sillä fyysisen kivun on kai tarkoitus sumentaa angstiset ajatukset. Se nimittäin sattuu. Tuntuu todella pahalta, kun on syönyt vuorotellen suolaista ja makeaa ja vatsalaukku on kiristynyt äärimmilleen, etkä voi oikein edes liikkua, mutta syöt silti vielä vähän. Et todellakaan siksi, että nauttisit siitä mitenkään, vaan koska sinun on pakko.
No, vuosien saatossa ahdistus väheni, ja niin myös itsensä kiduttaminen syömmällä. Kyllä sitä silti vieläkin tapahtuu, ja kun niin tapahtuu, hyväksyn nykyään pakkomielteisen syömiskohtauksen mieleni keinona pysyä kasassa. Pystyn ajattelemaan niin ilman itseinhoa tai vastaavaa, sillä en inhoa itseäni enää. Olen lihava, mutta sellaista sattuu! Ja paljon pahempaakin! :) Jokaisella on taakkansa kannettavanaan ;)
Kun puhutaan lohtusyömisestä, puhutaan kuitenkin jostain mikä on paljon yleisempää ja harmittomampaa, kuin syömishäiriöt. Lohturuoka tuoksuu kodille ja lämmölle, maistuu muistoille ja rakkaille ihmisille. Se voi olla melkein mitä vain, syöjästä riippuen. Jäätelöä, suklaata, lihapullia, kanapataa, omenapiirakkaa, vispipuuroa ja makaroonilaatikkoa. - Makaroonilaatikko tai jenkkiläissittäin mac ´n cheese on varmaan yksi suosituimmista lohturuuista. Ja siksi siitä kai onkin tolkuton määrä variaatioita. Makaroonilaatikko on Sundaynkin suuri suosikki, kun on harmaata ja ketutta. Teen siitä lukuisia variaatioita, ja jo sen miettiminen, että minkälaista makaroonilaatikkoa tänään paistaisi, saa pienemmät murheet haihtumaan!
Opetelkaa itsenne, että tietäsitte mitä tehdä, kun ei millään melkein jaksa kestää ja ottaa aivoon tai itkettää. Tunnistakaa myrkkynne, niinku oon ennenkin sanonut ;) Minä lähden pikku reissuun. Siitä sitten ens kerralla lisää!



Pin it up on your map

Värit ovat sielun lohturuokaa

Curacao

Älä tee toiselle, mitä et halua toisen tekevän sinulle.

Mad Hatter: “Have I gone mad?”
Alice Kingsley: “I’m afraid so. You’re entirely bonkers. But I’ll tell you a secret. All the best people are.”
(from Tim Burton’s 2010 ‘Alice in Wonderland’ movie.)

Matka- ja ruokakuvat Sunday, kuvat Sundaysta Laura Lyytikäinen

Ja muuten mä oon nyt tuol lärvilibretos eli naamakirjas eli fb.s myös! Tykätkää Sundaysta, kun se on ihan tykkäämistä varten olemassa. Ja niinhän me kaikki. Vaik välillä sitä ei meinaa huomata ;)

Sunday heittäytyy arkaluontoiseksi

 Samean liikkumattomina syyspäivinä, on Sundayn mieli ollut täynnä yhteiskunnallista raivoa ja pahaamieltä. Ahneus ja itsekkyys kukkivat päivän sanoina ja tekoina, kuin myrkyllinen muratti, siinä lannassa, jota ihmiset joihin olemme niin luottaneet, että olemme heidät luottamustehtäviin nostaneet, meidän päällemme täysin häpeämättä syytävät.
   Harhaisissa mielissään he luulevat olevansa oikeutettuja kaikkeen, ja riistävät toisilta oikeuden mihinkään. Uskovat olevansa enemmän ja parempia, vaikka jokainen on täällä tasan yhtä arvokas, huolimatta siitä, mille jalustalle kapuaa tai itsensä häpeämättömyydessään nostattaa.

   Niin kuin meillä ihmisillä on jokaisella aivan omat erityiset piirteemme ulkoisesti, on meillä jokaisella aivan omat erityiset mielemme, aivomme. Samaan tapaan, kuin jokainen ylittää puron omalla tyylillään, jokainen myös käsittää ympäröivän maailman omalla tavallaan. Osa tuosta omasta tavastamme ylittää esteitä, on opittua, osa myötäsyntyistä.
   Olemme vaikutuksille alttiita ikämme kaiken, mutta lunnollisesti varsinkin lapsina. Yksi suuren suuri vaikuttaja on media. Sen vaikutuksista jonkin verran kekustellaankin, ja sietäisi keskustella enemmän- ja useammin! sen moraalista ( = moraalinpuutteesta, oman edun tavoittelusta, tarkoitushakuisesta viesinnästä, maksetuista totuuksista... ), mutta tässä ei nyt osallistuta kummemmin tuohon keskusteluun. Vaan kysytään teiltä, rakkaat ystäväni, mikä oli ensimmäinen juttu, jonka muistatte lehdestä lukeneenne? Artikkeli, joka olisi jotenkin mullistanut sen hetkisen maailmanne, tehnyt lopullisen vaikutuksen, muokannut maailmaanne peruuttamattomasti ( tai ehkä vain avannut      silmänne )?
   Sunday muistaa erään lehtiaukeaman ylitse muiden. Siinä oli suttuisen näköiset kuvat Ulrike Meinhofista ja Andreas Baderista. Suurennokset jostain pidätyskuvista kai. Tekstikin oli jotenkin ihan ylimustaa, niin väriltään, kuin sävyltäänkin, luonnollisesti terroristeja sopivasti paheksuvaa.
Lehti oli Seura. Yleensä olin aina vain selannut sen nopeasti läpi, ja lukenut sarjakuvat ja lastensivut. Nyt jäin tuijottamaan Ulriken kuvaa. Mustaa poolopaitaa, ja nuorennäköistä otsatukkaa.
 Andreas oli minulle merkityksetön. Olin jo oppinut, että miehiltä oli lupa odottaa yhtä jos toista, niin sopivaa kuin sopimatontakin. Mutta tyttöjen ja naisten piti olla kilttejä ja tylsiä ( onneksi oli sentään edes Peppi Pitkätossu! ).
Ulrike oli nainen. Kuollut kylläkin. Terroristi, nainen.
Olin kai 8 tai 9 vuotias, ja huomasin olevani surullinen, koska hän oli tappanut itsensä, sillä hän oli ollut yksin ja varmasti peloissaankin. Olin myös vaikuttunut niin suuresta vakaumuksesta, että sitä oli ollut pakko kuunnella, vaikka oli tiennyt, että voi käydä huonosti. Vaikka tiesi, etteivät useimmat ymmärtäneet... eivätkä voisi koskaan antaa anteeksi... Ja niin, kyllä vain, yksi ensimmäisistä todellisista henkilöistä, joihin Sunday- tyttö kiinnitti median välityksellä huomionsa, oli saksalainen terroristi ( Elvis taisi olla ihan ensimmäinen ).
 

Vastentahtoinen kuvattava Alma, kuvat ottanut Laura Lyytikäinen

Minusta, kummallisesta pikkutytöstä, tuli muotteihin sopimaton nainen.
En perehtynyt tuohon pommien räjäyttelyasiaan sen kummemmin silloin ( sitähän terroristit tekivät, räjäyttivät pommeja ?). Aloin lukea satunnaiset jutut myös Punaisesta Prikaatista, kun kohdille osuivat. En  kuitenkaan unohtanut Ulrikea. Tässä   muistettakoon, että eurooppalainen terrorismi ei ole kovinkaan muinaista historiaa ollenkaan.

   Aikuisena luin kaikki kirjat, katsoin kaikki elokuvat, jotka hänen elämäänsä sivusivat.
   Halusin ymmärtää ja ymmärsinkin.
Vieläkin hänen elämänsä, ja sen loppu, tekevät minut surulliseksi. Nyt ehkä eniten siksi, että varmasti hän on kyseenalaistanut valintojaan, ehkä katunutkin monia asioita, sairastanut niin häpeää kuin syyllisyyttäkin, ennen loppuaan. Ehkä aiheestakin...
Kuitenkin, saattaa olla, että  katsoin kaleidoskooppiseenpeiliin, silloin pikkutyttönä imeytyessäni Ulriken kuvaan.
Ehkä sain vahvistuksen ajatukselleni siitä, että vääryyttä kohdatessaan, on velvoitettu toimimaan.
    - Vaan kun, kuten jo aiemmin totesin, meidän aivomme eivät ymmärrä asioita samoin tavoin. Sen lisäksi meille jatkuvasti syötetään vaihtelevaa totuutta oikeasta ja väärästä. Oikeudenmukaisuudesta.

   Pelästyittekö? ;) Ei, Sunday ei ole lähtemässä terrorimin tielle, vaikka vanha sanonta, että kirveellä olisi töitä, tulee kyllä nykyään melko usein mieleen uutisia katsellessaan! ;)

   Mielenterveyttämme suojellaksemme, meillä on tapana ajatella maailma kauniimmaksi kuin se onkaan. Toisinaan vaarassa ei kuitenkaan ole pelkästään mielenterveytemme, vaan kaikki olemassaolomme edellytykset.
 Silloin on uskallettava katsoa totuutta iljettävää pärstääsä, ja tehtävä itselleen selväksi onko
a) se joka hautaa päänä hiekkaan, kuin sarjakuvien strutsi
b) se joka pakenee korvat luimussa ja uikuttaen ( tästä maailmastahan voi paeeta tasan yhtä reittiä )
c) se, joka taistelee.
Ja ennen kaikkea, onko valmis elämään toimintansa tai toimimattomuutensa kanssa, kantamaan vastuun, joka meillä kaikilla uusiin sukupolviin nähden on?



Pin it up on your map

El Hierro

Mad Hatter: When the day becomes the night and the sky becomes the see, then the clock strikes heavy and there’s no time for tea. And in our darkest hour, before my final rhyme, she will come back home to Wonderland and turns back the hands of time. - Alice Through the looking glass- film


Plus je vois l'homme, plus j'aime mon chien.

• "Mitä enemmän ihmisiä tapaan, sitä enemmän pidän koirastani."
• Blaise Pascal ( Muitakin osuvia aforismeja tarjolla :) )

Sunday aloittaa huvikauden, mutta on myös kypsä

 

   Kesä tuli painettua duunia, joten picnic- kausi oli hiukan laihanpuoleinen. Niinpä täytyy syksyn huvittelu- kaudesta ottaa irti kaikki mahdollinen! Ja kyllä se onkin alkanut melko riehakkaasti ;)        

   Erään kerran iski illan loppusuoralla noidannuoli ( Sunday oli kyllä vähän toivonut amorinnuolta; toisinaan universumi on snadisti huonokuuloinen ), ja tie johti erinäisten vaiheiden kautta Peijaksen ensiapuun. 
Kaikki näillä seuduilla asuvat tietävät, että se on totisesti paikka, johon kukaan ei vapaaehtoisesti mene, mikäli oma henki- ja terveys ovat yhtään kalliita. 
Tällä kertaa homma eteni mallikkaasti. 
Sunday makasi ritsillä relaksantit nahoissaan, hoitajan istuessa kopissaan jalat pöydällä popcornia syöden ja leffaa katsellen. 
Tuli se lääkärikin sitten aamuyöntunteina sanomaan, että voit lähteä kotiin. Ja minähän lähdin. 
Saadut dropit olivat ilmeisen hyviä, sillä ennen en ole niin lamaannuttavasta nuolesta yhtä nopeasti toipunut. Eläkööt oikeat myrkyt oikealla kohdalla!

Kyllä se siinä on, Tauskin nimmari :D

   Sen lisäksi, että tälle huvikaudelle on jo kuulunut leffaa, treffejä ja vieraiden kestitystä, on Sunday käynyt myös paikallisen seuraelämän pyörteissä. Kerran. 
   Tuolloin iltaan kuului suorastaan ikonisen, legendaarisen Tauskin, live performanssi paikallisessa pubissa. Voin nyt heti kaikkien pettymykseksi ( myös omakseni ) kertoa, että esiintyjä ei ollut juovuksissa. Kukaan ei myöskään lyönyt häntä, eikä hän lyönyt ketään. 
   Sunday heitti legendalle pari pikkupiikikästä kommenttia, ja oli tyytyväinen saamaansa vastakaikuun; tyypillä on itseiroania hallussaan. Melko huumorintajuinen ilmeisesti siis. 
Sellaisiahan on paljon, jotka sanovat olevansa huumorintajuisia, mutta eivät hallitse itseironiaa lainkaan. Iso Buuuu! heille!!

   Ilta jatkui viereisessä tanhumestassa, Sir Kippiksessä. 
   Siellä saikin sitten jo mielensä pahoittaa. 
   Sunday ja frendi ostivat siis itselleen juomat, laskivat ne dj- karsinaa kiertävälle hyllylle, ja ryhtyivät joraamaan. Jokainen yhtään tajuissaan oleva ihminen tietää, ettei baarissa voi jättää juomaansa vartioimatta. Ja meillä olivat siis omamme koko ajan niin käden, kuin silmänkin ulottuvilla. 
   Varotoimista huolimatta eräs röyhkeä pikkuhuuhkaja tuli, ja yksinkertaisesti vain otti kaverini juoman. Sanoimme tietysti, että itä ittua, ja muutakin, mutta itseoikeutetussa vosuudessaan pimu lähti vetämään, frendini täysi sidu handussaan, kohti omaa pöytäänsä. 
   Sundayllä on niin ammattinsa, kuin koko historiansa vuoksi silmät ja korvat ympäri kehoa, ja voimakkaasti kehittynyt oikeudentaju. 
Järkkärillä, joka seisoi pienen matkan päässä, ja tuijotti tapahtumia, ei taida olla. -Toivottavasti sai, tai oli jo saanut pimppaa, siiderin vohkijalta, ettei mennyt ihan hukkaan sokeutensa! 
   Tilannetta sitten puitiin tovi ja toinenkin. Itä-Vantaan gimma on Itä- Vantaan gimma, kuten olen ennenkin todennut. Niin hyvässä, kuin pahassakin. 
   Lopputulos: a) saatiin uusi siideri, kun uhattiin tarkastajalla b) pimatsu tuli pyytämään anteeksi, vaikka edelleen kielsi ottaneensa mitään toisen omaa. 
   Pointti: miksi maailma toimii näin, ja miksi ihmiset ovat niin noloja, kuin ovat?! 
   Ettäs kehtaavat, sanoo Sunday! 
   Silloin kun on toimittu oikein EI pyydetä anteeksi ja hyvitellä, sillä niin tehtäessähän juuri myönnetään, että on tehty väärin!! Ja jos taas väärin on tehty, niin se myönnetään rohkeasti,  kun kerran kiinni on jääty, pyydetään anteeksi, ja jatketaan matkaa! 

   Vastaava tapaus minulle sattui noin kuukausi sitten taloyhtiön sihteerikön kanssa. 
   Halusin vaihtaa parkkiruutua. Se ei onnistunut, mikä ei minua yllättänyt, sillä kyseisessä firmassa ei ollenkkaan tajuta, että asukkaat ovat taloyhtiössä työskentelevien " virkailijoiden " sun muiden isännöitsijöiden asiakkaita. Kenen pussista he kuvittelevat palkkansa juoksevan, se on minulle mysteeri... 
   No, joka tapauksessa siis, paikkoja ei kuulemma ollut vapaana. Olihan niitä. Näinhän sen ikkunastani ilta illan perään. 
   Viikon kuluttua kirjoitin tätsälle uuden meilin "...Juuri tämän kaltainen, yliolkainen " palvelu" saa minut vahvasti epäilemään, että ette vain halua antaa minulle muuta paikkaa..." Kului alle kymmenen minuuttia siihen, että minulle tarjottiin toista autopaikkaa. 
Siis ihan oikeesti hei! Miten nolosti on oikein lupa käyttäytyä??? 

   Samaa sarjaa on tässä viime viikkoina ollut myös netistä tilaamani pöydän tarina. Kun kirjoitin lafkaan kysyen, että ketä te oikein tässä yritätte viilata linssiin, ja miksi, sain 50€ alennusta ja pöydän oveni taakse neljä viikkoa ilmoitettua aikaisemmin.

   Se mikä mua eniten kaikessa tässä surettaa, on, että kuinka käy niiden, jotka eivät ole verbaalisesti yhtä voimakkaita, lähiösotureiksi kasvaneita? 
   Sillä tämä sama meininkihän tulee vastaan kaikkialla. Lääkäreissä, valtionvirastoissa etc. 
   Miksi meidän kulttuurimme on tämä, että et saa sitä, mikä on sinun, jollet ole valmis väläyttämään hampaitasi? 
   Se on aivan hirveän väärin ja epäreilua!! Heikkoja kuuluu puolustaa, ei polkea jalkoihinsa, sanoo Sunday! Että terkut vaan kypsältä naiselta :P

   Pitäkää puolianne, kuomat! Ja muistakaa juhlia elämää, valaista hymyillänne, tai muuten vaan hampaitanne vilautellen, pimeää!



Pin it up on your map

Kap Verde

“Well, in our country,” said Alice, still panting a little, “you’d generally get to somewhere else — if you ran very fast for a long time, as we’ve been doing.”
“A slow sort of country!” said the Queen. “Now, here, you see, it takes all the running you can do, to keep in the same place. If you want to get somewhere else, you must run at least twice as fast as that!”
(Through the Looking Glass, Chapter 2)

Puppe forever- Sunday ja kissat toivottavat hyvää matkaa koira- ystävälle.

Sunday ja Puppe miekkarilla

Puppe ja mä festareilla

   Sundaylla on ollut vähän " valkoisen paperin kauhua ", joka on kyllä ovelasti naamioitunut milloin väsymyksen, milloin kiireen taa.
   Välillä on on tuntunut, että sanottavaa on niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaisi, välillä, ettei mitään uutta sanottavaa voisi kai mitenkään enää kellään koskaan enää ollakaan. Toisinaan on tuntunut, ettei ketään voisi kuitenkaan kiinnostaa; hetkittäin ettei kukaan voisi mitään ymmärtääkään kuitenkaan... Tuttua huttua kaikille, jotka joskus pyrkivät jotain luomaan. ;)Kaikille siis!
   Jotain, vähän erilaistakin, sanottavaa kai kuitenkin voi aina olla. Ainakin vähän erilainen tapa sanoa se.
Jotakuta jaksaa, aina, pikkaisen kiinnostaakin.
Ja Sunday, älä myy itseäsi halvalla, äläkä aliarvioi lajitovereitasi: minkä yksi osaa sanoa, sen voi joku jossain ymmärtää, joskus ihan tuntea sielussaan suorastaan!

   Niin Sunday pyöritteli sanoja, siivosi kellaria, poti lievää syysmasennusta, ja mietti kirjoittaisiko siitä, miten perseestä kaikki on, vai siitä miten hyvin.
Kunnes ei tarvinnut miettiä. Tuli aika heittää hyvästit rakkaan ystävän koiralle, rakkaalle koiraystävälleni Puppelle, Eikä sanoilla ole edes niin väliä. Tärkeintä on muistella, tehdä surutyö.

Mikki

Briciola on italiaa ja tarkoittaa murua

   Olen aina ollut hyvin eläinrakas. Olen nähnyt elikot yksilöinä, siinä missä ihmisetkin, omine luonteenpiirteineen ja erilaisine käsityskykyineen.
   Lapsuuteni sankareita olivat mummon sekkarotuinen Peppi- koira -pahantapainen jääräpää-  sekä oma Mikki- kissani - villikko ja älypää, joka pelkäsi marsuja kuollakseen.

   Aikuisiällä minua kannattelivat läpi monien pyörteiden kauniit kissani Otto ja Briciola. Varsinkin Briciolaan, voimakkaaseen ja pelottomaan naaraskissaan, koin niin pyörryttävää yhteenkuuluvuutta, ettäystävyytemme muutti ajatteluani, minua.        Nyt kun Briciola ja Otto ovat ulottumattomissani, joskin luonani, on mulla ilo lainata aina välillä Alma- kissaa, jonka rennon väliinpitämätön asenne ympäröivään, tekee ehdottomasti hyvää minulle.
Ihminen ei rentoudu toisen ihmisen seurassa yhtä täysin, kuin rakkaan eläimen.
Ja se nyt vaan on ihan tieteellisesti tositettu fakta, epäilijät hei!

Otto

Alma

  Rakkaan ystäväni Puppe- koira, on ollut paras koirakaverini vuosiin.
Puppen kanssa käytiin marssilla eläintenoikeuksien puolesta, ja istuttiin nurtsilla puhumassa paskaa.
Omanarvontuntoinen ja lempeä madame Puppe. Se on taatusti ollut emännälleen yhtä suuri lohtu, tuki ja ilojen jakaja, kuin minun kissani ovat olleet minulle. Paras ystävä. Läheisin luotettu. Kaivattu lämpö. - Sinua tullaan kaipaamaan kovasti, pikkuinen, mutta ilo siitä, että olet kivun ja kärsimyksen ulottumattomissa, on huojentava.

Alma, sieluseni, ei poistu viereltäni tänään. Ne oppivat tunnistamaan ihmiseen suru, lemmikkieläimet.
Kyyneleet, ja menetyksen kivun tunnistavat, sillä ne kokevat sen myös, vaikka toisin ehkä kuin me.
Eläimet, nisäkkäät. Meitä erottaa toisistamme vain käytetty kieli, ilmaisu.

Senegal

   Sunday on     " universumi uskovainen ".      Energia ei katoa, se vain muuttaa muotoaan.

 
Kaikki elollinen on aikansa maanpäällä, kuolee. Mutta se mikä lakkaa olemasta maailmassa, ei lakkaa olemasta universumissa. Se että emme voi enää nähdä, kuulla, koskettaa, haistaa jotain, ei tarkoita, etteikö sitä olisi. Poissa kättemme ulottuvilta, syvällä ajatuksissamme. Muistoissamme yhtä selvänä tunteena kuin silloin; auringon kuumentama musta turkki käden alla.
- Hei hei Puppe, hyvää alkanutta, matkaa ystävä! Tykkään susta kovasti!

Puppe ja sen mami

Jordania

Ei mikään voi kuolla, 
ei kukat, ei tuuli, 
ei rakkaus kuolla voi. 
Ohi polku vain kulkee 
ja kukat jää taakse 
ja muualla tuuli soi

- Aila Meriluoto-

Kroatia

Kos

Egypti