Sunday valjastaa kissansa Ranskan Nizzassa

   Tiedätte sen tunteen, kun munaskuita alkaa kalvaa fiilis, että on päästävä iratutumaan kaikesta edes hetkeksi? Varsinkin vuoden pimeimpään aikaan sisintä puree ja näykkii halu päästä aurinkoon, istua hetki terassilla paitahihasillaan ja kuunnella meren jatkuvaa jutustelua rannalle, katsella sen valossa kimmeltävää pintaa... 
Silloin on vaan mentävä. Mennä voi monin tavoin ja tyylein, moniin eri paikkoihin. Tällä kertaa Sunday valitsi äkkihalpajotainmuuta matkan Rivieralle.
Cyper mondayna meno-paluu suorin lennoin Nizzaan, 38€ ja punkka neljä pers sekadormissa, neljä yötä 80€ ( aamiainen ja liinavaatteet inclusive, aivan mahtavalla sijainnilla; rannalle alle viiden minuutin kävely, rautatieasemalle 10min, ja keskustassahan se oli siis ). Ei paha! Ja kyllä dormissa pitää kerran vuoteen vielä tässäkin iässä majailla! Mielenkiintoisia paikkoja ovat :D Sitä paitsi asiat kannattaa aina tehdä monin tavoin toisin. Sillä tapaa ne antavat eniten, sanoo Sunday.

   Toisin meinasi Sunday tehdä senkin, että tällä kertaa yrittäisi selvitä paikallisella kielellä. Kun nyt kerran sitä jotenkin osaa. Salaa ehkä vähän jotenkin paremmin, kuin edes myöntää. Sen puhuminen on vain jotenkin niin...jotain... kummalliselta tuntuvaa suussa? aivoissa? tuntuu feikkaamiselta kun ei kerran osaa? tai siis osaa ehkä kuitenkin? - Ranska on kieli, joka on nukkunut, kasvanut ja vahvistunut aivoissani jo 30 vuotta. Sieltä se sitten aina yks kaks hyökkää, kuin sätkyn saanut kissa, ja vetäytyy kohta kerälle taas. 

Tällä kertaa ajattelin pistää sen valjaisiin ja ottaa kävelylle. Häntä pystyssä molemmilla. Sundaylla ja Ranska- kissalla, ja kuitenkin vähän epävarmat silmän liikkeet. 
Image is everything! Aamiaiselle, ennen hostelliin menoa! 
   Villatakki oli liikaa, aurinkolasit olivat tarpeen, mutta terassin ainoasta vapaasta aurinkopöydästä, ei oltu vielä siivottu edellisen asiakkaan astioita. Kyllähän Sunday sen tietää, ettei sellaiseen pöytään istuta. Ihan tökeröähän se on, mutta AURINKO, joten kissa pöydälle ja tarjoilijan moitteita vastaanottamaan. 
Hetihän se moittikin, vanhempi viinuri esiliinassaan. Hölisin jotain, miten tulin vasta pohjoisen koneesta, enkä ole nähnyt aurinkoa viiiiiikkkkoooihin. Hyvä on, se murisi, ja toi minulle aamiasta. 
Viereisessä pöydässä istui kaksi madamea ja heidän koiransa. Pois lähtiessään toinen sanoi, että perusteluni olivat vallan loistavat. Kissani kai pelästyi heidän koiraansa, koska sitä ei näkynyt missään, ja sanoin vain kiitos.

   Hostelli oli erittäin viehättävä ja siisti, ja matkalaista oli jos jonkinlaista, maailman kaikilta laidoilta, niin kuin olla pitääkin. Henkilökunta oli varsin miellyttävää, ja Ähäkutti! puhuivat italiaa!! Kissa kehräsi tyytyväisenä päästessään suurelta osalta pälkähästä. Ei se kyllä olisi niissä kommervenkeissä pärjännytkään, joita hostelliasuminen eteeni heitti.
Ensimmäinen töyssy oli kaikista hupaisin. Ihan just " teidän olisi pitänyt olla näkemässä "- osastoa. 

Villasuka, Hostel Meyerbeer

   Sundayta hirvitti, nauratti ja suorastaan pelotti. 
Nimittäin, huoneessa, johon sain avaimen oli vain yksi punkka vapaana ja se oli ylä sellainen. Ihan ok, paitsi, että kun otin sängystä kiinni aikomukseni kammeta ylös sen kiinteitä tikkaita, tajusin heti, että saan koko paskan päälleni, jos yritänkään kiivetä. Ehdoton edellytys sille, että olisin punkkaan sitä reittiä päässyt, olisi ollut, että alapunkassa olisi ollut joku. Ei siis ollut, onneksi, epäonneksi- en tiedä. Mahdollien makoilija olisi taatusti saanut sekä nauraa, että pelätä. Ja Sunday hikoilla, punastella ja hihittää... 
No, olin siis yksin huoneessa, enkä vielä tajunnut ongelman laajuutta, vaan nappasin alleni pikku pöydän, jolta kapusin punkkaan.
 Ja voi helvetti miten se heilui ja huojui! Siis oikeesti niin paljon, että tärisin kauhuissani, enkä hetkeen tiennyt mitä tehdä, kun en meinannut alaskaan enää uskaltaa kammeta!! Puhelimeni kyllä ehdin siinäkin vaappuvassa laitoksessa laittaa latautumaan. Jotenkin pääsin alas, huomatakseni, että puhelinta en saisi alakautta haltuuni. Ja jumalauta, en kyllä kiipeä uudestaan! Yritin hengarin avulla, ei onnistunut. Lopulta siirsin koko punkkaa. Ei se nyt kovin painava ollut, niin hutera laitos, mutta hankala liikuteltava. Yksi jaloista oli kaivanut piennen montun itselleen lattiassa. Lääh ja huoh huoh- onneksi kukaan ei tullut huoneeseen...  Siinä oli totisesti sänky, jossa Sunday koki moninaisen tunteiden kirjon, hikoili ja huohotti ;)!
   Lopulta hoipuin jalat letkuna respaan ja kerroin, että nyt on kyllä semmoinen homma, että näin paksu matami ei voi nukkua siinä sängyssä. Ei itsensä vuoksi, eikä myöskään sen raukan vuoksi, jonka olisi pitänyt muka makoilla tyytyväisenä odottamassa, että koska rojahdan päälle, tai koko laitos kaatuu. 
Tyttö oli ihan ymmärtäväinen, ja pokkakin sillä piti, ja antoi nyklan uuteen huoneeseen. Siellä oli tarjolla alapunkka, ja tanskalais- täti, jonka mieli oli jotenkin revähtänyt. 

Sen verran edellisen punkan kanssa teutarointi oli saanut mut epäilemään painoindeksiäni, että pakko oli kokeilla, oliko kyse vain minusta, vai oliko edellisen huoneen kerrossänky jotenkin vihamielinen, että pakko oli kokeilla miten tämän sängyn kanssa kävisi. 
Siinä olisin pystynyt nukkumaan myös yläpunkassa, huh! Yhtään vähättelemättä runsauttani, jotain vikaa oli edellisessä sängyssäkin... 
   
   Tanskatar oli niin kaheli, että keskellä yötä jouduin kaivamaan uniltaan kattini Tanskankin. Ihan vain sanoakseni, että nyt tää on kyllä jo liikaa ja sun täytyy lopettaa toi! Ja sanoin muutakin, mutta se oli sitten jo ylikuohuvaa englantia. Nainen taisi olla pahasti nauroottinen, ja epäilenpä, että oli joutunut itselleen yllätyksenä tien päälle. Että kyllä Sunday häntä vähän ymmärsikin. Olisi sanonut suoraan, mikä mättää, niin olisin kuunnellut. Joskus elämässä on tilanteita, kun parasta mitä voi tehdä on ihan vieraalle ihmiselle avautuminen. Varovaisesti, tietenkin.
   Seuraavaksi yöksi saimme kämppään yksinään puhuvan italialaisen. Sitä tanskatar ei kestänyt, vaan vaihtoi huonetta. Mies  höpötti koko ajan itsekseen mitä milloinkin teki ( " ja nyt minä pistän tämän tuohon...jaahas mikäs tuo oikein on? - tyyliin, tiedättehän ). Kun hän oli jo nukkumassa, ja avasin huoneen oven kuului punkasta " mitä sä teet? " tulen sisään vastasin. " Aha " ja unta palloon. Selostusvelvollisuus kuului ehkä hänestä myös muille? Huoneessa asusteli kanssamme sitten vielä nuori amerikankiinalainen, ja joku yötöissä huhkiva vierastyöläinen. 
 
   Kävin Cannesissa. Casino oli aivan järisyttävän ruma, kala mautonta, mutta polentta erittäin hyvää, joulu virtasi valtoimenaan, ja löysin juuri sellaisen punaisen tarjottimen, jota olin etsiskellyt jo tovin. Selvitin bussi yhteyden Antibesiin en francaise. Siellä join todella huonoa kaakaota ja alamittaisen konjakin aivan tolkuttoman epäsiistin tarjoilijan toimittamana, mutta kylä vaikutti kyllä erittäin viehättävältä.

   Oleilin rannalla, kiertelin joulumarkkinoilla, laitatin kynnet, matkustelin sporan koko reitin. - Joukkoliikenne on muutenkin erittäin edullista, ja toimivaa, mutta lippuautomaatin toiminta..no..ranskalainen...Apua sen käyttöön sain kyllä hiukan enemmän, kuin halusinkaan. Ja lipunkin lopulta. 
Näin kuinka mustekala joutui saaliiksi, ja tukehdutettiin muovipussiin. 
Näin rekkaterroristin uhrien muistoksi kerääntyneet nallet ja kynttilät. Ikävöivät kirjelappuset, ja partioivat sotilaat.
Kävin toteamassa paikallisen Lidlin tarjonnan; kaljaa ostavia viinamäen miehiä, jotka päästivät minut edelleen kassajonossa, ja sanoivat sbasibakin vielä. 
Söin paikallista socca- lettua ja join kuumaa viiniä ( lämmitetty sangria tuli lähinnä mieleen ). 

   Iltaisin istuin hostellissa lukemassa erittäin hyvää  Me tarvitaan uudet nimet- kirjaa, ja kuuntelemassa puolella korvalla australialais- ja jenkkinuorten juttuja, antamassa japanin hypellä taustalla kiveltä toiselle notkeana, ja vapauttavan vieraana.
Sain tietää, että ranskassa on koeaika duunarihommiin yleensä 2 vkoa, enintään kuukauden ( meillähän se nostettiin 6 kuukauteen....), ja että italiassa ikärasismi on ehkä vielä isompi ongelma kuin suomessa ( figures ). Juttelien Napolilaiskundin kanssa, joka oli jättänyt kokkihommansa, ja teki nyt katutaidetta. Kyselin onko havaintoa Camorrasta, ei sitä kuulemma enää ole. Joidenkin mielstähän sitäkään ei koskaan edes ollutkaan, että sen puoleen. Ihminen on hyvä käsittelemään totuutta tarpeensa mukaan.
Minulla oli oikein mukavaa. Niin ruumiini kuin sielunikin, löysi kaipaamansa taukopaikan!

   Jokainen meistä on oma erityinen ristiriitaisuuksien koktailinsa, tietää Sunday. 
Myöskin hän tietää, että onnellisen elämä soljuu aina ilosena kuin keväinen puro, ja onnellinen hän toden totta onkin. Täälläkin joskus aiemminkin mainittu Suttura on kuitenkin toista maata.  
Näinä aikoina on Sundayn ollut hirveän vaikea riistäytyä paljon vihaisemman ja arvaamattomamman Sutturan aka Suttiksen hyppysistä, sillä Suttis on hankkinut liikaa tietoa- ja arvatkaa vaan sen tuskan määrää!!?? Suttiksen aivot ovat melkein sulaneet paljosta ajattelusta, eikä se joinakin päivinä osaa enää muuta tehdä kuin kävellä edes takaisin asunnossaan, ja kirjoittaa vihan vimmoissaan.
Tänään Sunday aloitti päivänsä keittämällä Suttikselle riisipuuroa. Ei se siitä lauhtunut. Mantelia se ei halunnut, ja muutenkin oli vaikee. Sundayn piti syöttää sille vielä aimo annos kana-mandariini pataa, ennen kuin se alkoi toeta.  Illan tullen se lopulta päästi Sunday kertomaan Nizzan matkastaan. ;)
Usein suurin kamppailumme on se, jota sisällämme käymme. Toisaalta se on tietenkin myös helpoin taistelumme- saammehan lopulta itse päättää, millä mielellä, minne, matkamme minäkin päivänä  käy. ;)
Ja vielä hei! Tällä hetkellä visusti uinuva Ranska- kissani naukaisi vielä, että lukekaa ihmeessä Kissani Jugoslavia, jos ette sitä ole jo tehneet.