Sunday heittäytyy arkaluontoiseksi

 Samean liikkumattomina syyspäivinä, on Sundayn mieli ollut täynnä yhteiskunnallista raivoa ja pahaamieltä. Ahneus ja itsekkyys kukkivat päivän sanoina ja tekoina, kuin myrkyllinen muratti, siinä lannassa, jota ihmiset joihin olemme niin luottaneet, että olemme heidät luottamustehtäviin nostaneet, meidän päällemme täysin häpeämättä syytävät.
   Harhaisissa mielissään he luulevat olevansa oikeutettuja kaikkeen, ja riistävät toisilta oikeuden mihinkään. Uskovat olevansa enemmän ja parempia, vaikka jokainen on täällä tasan yhtä arvokas, huolimatta siitä, mille jalustalle kapuaa tai itsensä häpeämättömyydessään nostattaa.

   Niin kuin meillä ihmisillä on jokaisella aivan omat erityiset piirteemme ulkoisesti, on meillä jokaisella aivan omat erityiset mielemme, aivomme. Samaan tapaan, kuin jokainen ylittää puron omalla tyylillään, jokainen myös käsittää ympäröivän maailman omalla tavallaan. Osa tuosta omasta tavastamme ylittää esteitä, on opittua, osa myötäsyntyistä.
   Olemme vaikutuksille alttiita ikämme kaiken, mutta lunnollisesti varsinkin lapsina. Yksi suuren suuri vaikuttaja on media. Sen vaikutuksista jonkin verran kekustellaankin, ja sietäisi keskustella enemmän- ja useammin! sen moraalista ( = moraalinpuutteesta, oman edun tavoittelusta, tarkoitushakuisesta viesinnästä, maksetuista totuuksista... ), mutta tässä ei nyt osallistuta kummemmin tuohon keskusteluun. Vaan kysytään teiltä, rakkaat ystäväni, mikä oli ensimmäinen juttu, jonka muistatte lehdestä lukeneenne? Artikkeli, joka olisi jotenkin mullistanut sen hetkisen maailmanne, tehnyt lopullisen vaikutuksen, muokannut maailmaanne peruuttamattomasti ( tai ehkä vain avannut      silmänne )?
   Sunday muistaa erään lehtiaukeaman ylitse muiden. Siinä oli suttuisen näköiset kuvat Ulrike Meinhofista ja Andreas Baderista. Suurennokset jostain pidätyskuvista kai. Tekstikin oli jotenkin ihan ylimustaa, niin väriltään, kuin sävyltäänkin, luonnollisesti terroristeja sopivasti paheksuvaa.
Lehti oli Seura. Yleensä olin aina vain selannut sen nopeasti läpi, ja lukenut sarjakuvat ja lastensivut. Nyt jäin tuijottamaan Ulriken kuvaa. Mustaa poolopaitaa, ja nuorennäköistä otsatukkaa.
 Andreas oli minulle merkityksetön. Olin jo oppinut, että miehiltä oli lupa odottaa yhtä jos toista, niin sopivaa kuin sopimatontakin. Mutta tyttöjen ja naisten piti olla kilttejä ja tylsiä ( onneksi oli sentään edes Peppi Pitkätossu! ).
Ulrike oli nainen. Kuollut kylläkin. Terroristi, nainen.
Olin kai 8 tai 9 vuotias, ja huomasin olevani surullinen, koska hän oli tappanut itsensä, sillä hän oli ollut yksin ja varmasti peloissaankin. Olin myös vaikuttunut niin suuresta vakaumuksesta, että sitä oli ollut pakko kuunnella, vaikka oli tiennyt, että voi käydä huonosti. Vaikka tiesi, etteivät useimmat ymmärtäneet... eivätkä voisi koskaan antaa anteeksi... Ja niin, kyllä vain, yksi ensimmäisistä todellisista henkilöistä, joihin Sunday- tyttö kiinnitti median välityksellä huomionsa, oli saksalainen terroristi ( Elvis taisi olla ihan ensimmäinen ).
 

Vastentahtoinen kuvattava Alma, kuvat ottanut Laura Lyytikäinen

Minusta, kummallisesta pikkutytöstä, tuli muotteihin sopimaton nainen.
En perehtynyt tuohon pommien räjäyttelyasiaan sen kummemmin silloin ( sitähän terroristit tekivät, räjäyttivät pommeja ?). Aloin lukea satunnaiset jutut myös Punaisesta Prikaatista, kun kohdille osuivat. En  kuitenkaan unohtanut Ulrikea. Tässä   muistettakoon, että eurooppalainen terrorismi ei ole kovinkaan muinaista historiaa ollenkaan.

   Aikuisena luin kaikki kirjat, katsoin kaikki elokuvat, jotka hänen elämäänsä sivusivat.
   Halusin ymmärtää ja ymmärsinkin.
Vieläkin hänen elämänsä, ja sen loppu, tekevät minut surulliseksi. Nyt ehkä eniten siksi, että varmasti hän on kyseenalaistanut valintojaan, ehkä katunutkin monia asioita, sairastanut niin häpeää kuin syyllisyyttäkin, ennen loppuaan. Ehkä aiheestakin...
Kuitenkin, saattaa olla, että  katsoin kaleidoskooppiseenpeiliin, silloin pikkutyttönä imeytyessäni Ulriken kuvaan.
Ehkä sain vahvistuksen ajatukselleni siitä, että vääryyttä kohdatessaan, on velvoitettu toimimaan.
    - Vaan kun, kuten jo aiemmin totesin, meidän aivomme eivät ymmärrä asioita samoin tavoin. Sen lisäksi meille jatkuvasti syötetään vaihtelevaa totuutta oikeasta ja väärästä. Oikeudenmukaisuudesta.

   Pelästyittekö? ;) Ei, Sunday ei ole lähtemässä terrorimin tielle, vaikka vanha sanonta, että kirveellä olisi töitä, tulee kyllä nykyään melko usein mieleen uutisia katsellessaan! ;)

   Mielenterveyttämme suojellaksemme, meillä on tapana ajatella maailma kauniimmaksi kuin se onkaan. Toisinaan vaarassa ei kuitenkaan ole pelkästään mielenterveytemme, vaan kaikki olemassaolomme edellytykset.
 Silloin on uskallettava katsoa totuutta iljettävää pärstääsä, ja tehtävä itselleen selväksi onko
a) se joka hautaa päänä hiekkaan, kuin sarjakuvien strutsi
b) se joka pakenee korvat luimussa ja uikuttaen ( tästä maailmastahan voi paeeta tasan yhtä reittiä )
c) se, joka taistelee.
Ja ennen kaikkea, onko valmis elämään toimintansa tai toimimattomuutensa kanssa, kantamaan vastuun, joka meillä kaikilla uusiin sukupolviin nähden on?



Pin it up on your map

El Hierro

Mad Hatter: When the day becomes the night and the sky becomes the see, then the clock strikes heavy and there’s no time for tea. And in our darkest hour, before my final rhyme, she will come back home to Wonderland and turns back the hands of time. - Alice Through the looking glass- film


Plus je vois l'homme, plus j'aime mon chien.

• "Mitä enemmän ihmisiä tapaan, sitä enemmän pidän koirastani."
• Blaise Pascal ( Muitakin osuvia aforismeja tarjolla :) )

Sunday aloittaa huvikauden, mutta on myös kypsä

 

   Kesä tuli painettua duunia, joten picnic- kausi oli hiukan laihanpuoleinen. Niinpä täytyy syksyn huvittelu- kaudesta ottaa irti kaikki mahdollinen! Ja kyllä se onkin alkanut melko riehakkaasti ;)        

   Erään kerran iski illan loppusuoralla noidannuoli ( Sunday oli kyllä vähän toivonut amorinnuolta; toisinaan universumi on snadisti huonokuuloinen ), ja tie johti erinäisten vaiheiden kautta Peijaksen ensiapuun. 
Kaikki näillä seuduilla asuvat tietävät, että se on totisesti paikka, johon kukaan ei vapaaehtoisesti mene, mikäli oma henki- ja terveys ovat yhtään kalliita. 
Tällä kertaa homma eteni mallikkaasti. 
Sunday makasi ritsillä relaksantit nahoissaan, hoitajan istuessa kopissaan jalat pöydällä popcornia syöden ja leffaa katsellen. 
Tuli se lääkärikin sitten aamuyöntunteina sanomaan, että voit lähteä kotiin. Ja minähän lähdin. 
Saadut dropit olivat ilmeisen hyviä, sillä ennen en ole niin lamaannuttavasta nuolesta yhtä nopeasti toipunut. Eläkööt oikeat myrkyt oikealla kohdalla!

Kyllä se siinä on, Tauskin nimmari :D

   Sen lisäksi, että tälle huvikaudelle on jo kuulunut leffaa, treffejä ja vieraiden kestitystä, on Sunday käynyt myös paikallisen seuraelämän pyörteissä. Kerran. 
   Tuolloin iltaan kuului suorastaan ikonisen, legendaarisen Tauskin, live performanssi paikallisessa pubissa. Voin nyt heti kaikkien pettymykseksi ( myös omakseni ) kertoa, että esiintyjä ei ollut juovuksissa. Kukaan ei myöskään lyönyt häntä, eikä hän lyönyt ketään. 
   Sunday heitti legendalle pari pikkupiikikästä kommenttia, ja oli tyytyväinen saamaansa vastakaikuun; tyypillä on itseiroania hallussaan. Melko huumorintajuinen ilmeisesti siis. 
Sellaisiahan on paljon, jotka sanovat olevansa huumorintajuisia, mutta eivät hallitse itseironiaa lainkaan. Iso Buuuu! heille!!

   Ilta jatkui viereisessä tanhumestassa, Sir Kippiksessä. 
   Siellä saikin sitten jo mielensä pahoittaa. 
   Sunday ja frendi ostivat siis itselleen juomat, laskivat ne dj- karsinaa kiertävälle hyllylle, ja ryhtyivät joraamaan. Jokainen yhtään tajuissaan oleva ihminen tietää, ettei baarissa voi jättää juomaansa vartioimatta. Ja meillä olivat siis omamme koko ajan niin käden, kuin silmänkin ulottuvilla. 
   Varotoimista huolimatta eräs röyhkeä pikkuhuuhkaja tuli, ja yksinkertaisesti vain otti kaverini juoman. Sanoimme tietysti, että itä ittua, ja muutakin, mutta itseoikeutetussa vosuudessaan pimu lähti vetämään, frendini täysi sidu handussaan, kohti omaa pöytäänsä. 
   Sundayllä on niin ammattinsa, kuin koko historiansa vuoksi silmät ja korvat ympäri kehoa, ja voimakkaasti kehittynyt oikeudentaju. 
Järkkärillä, joka seisoi pienen matkan päässä, ja tuijotti tapahtumia, ei taida olla. -Toivottavasti sai, tai oli jo saanut pimppaa, siiderin vohkijalta, ettei mennyt ihan hukkaan sokeutensa! 
   Tilannetta sitten puitiin tovi ja toinenkin. Itä-Vantaan gimma on Itä- Vantaan gimma, kuten olen ennenkin todennut. Niin hyvässä, kuin pahassakin. 
   Lopputulos: a) saatiin uusi siideri, kun uhattiin tarkastajalla b) pimatsu tuli pyytämään anteeksi, vaikka edelleen kielsi ottaneensa mitään toisen omaa. 
   Pointti: miksi maailma toimii näin, ja miksi ihmiset ovat niin noloja, kuin ovat?! 
   Ettäs kehtaavat, sanoo Sunday! 
   Silloin kun on toimittu oikein EI pyydetä anteeksi ja hyvitellä, sillä niin tehtäessähän juuri myönnetään, että on tehty väärin!! Ja jos taas väärin on tehty, niin se myönnetään rohkeasti,  kun kerran kiinni on jääty, pyydetään anteeksi, ja jatketaan matkaa! 

   Vastaava tapaus minulle sattui noin kuukausi sitten taloyhtiön sihteerikön kanssa. 
   Halusin vaihtaa parkkiruutua. Se ei onnistunut, mikä ei minua yllättänyt, sillä kyseisessä firmassa ei ollenkkaan tajuta, että asukkaat ovat taloyhtiössä työskentelevien " virkailijoiden " sun muiden isännöitsijöiden asiakkaita. Kenen pussista he kuvittelevat palkkansa juoksevan, se on minulle mysteeri... 
   No, joka tapauksessa siis, paikkoja ei kuulemma ollut vapaana. Olihan niitä. Näinhän sen ikkunastani ilta illan perään. 
   Viikon kuluttua kirjoitin tätsälle uuden meilin "...Juuri tämän kaltainen, yliolkainen " palvelu" saa minut vahvasti epäilemään, että ette vain halua antaa minulle muuta paikkaa..." Kului alle kymmenen minuuttia siihen, että minulle tarjottiin toista autopaikkaa. 
Siis ihan oikeesti hei! Miten nolosti on oikein lupa käyttäytyä??? 

   Samaa sarjaa on tässä viime viikkoina ollut myös netistä tilaamani pöydän tarina. Kun kirjoitin lafkaan kysyen, että ketä te oikein tässä yritätte viilata linssiin, ja miksi, sain 50€ alennusta ja pöydän oveni taakse neljä viikkoa ilmoitettua aikaisemmin.

   Se mikä mua eniten kaikessa tässä surettaa, on, että kuinka käy niiden, jotka eivät ole verbaalisesti yhtä voimakkaita, lähiösotureiksi kasvaneita? 
   Sillä tämä sama meininkihän tulee vastaan kaikkialla. Lääkäreissä, valtionvirastoissa etc. 
   Miksi meidän kulttuurimme on tämä, että et saa sitä, mikä on sinun, jollet ole valmis väläyttämään hampaitasi? 
   Se on aivan hirveän väärin ja epäreilua!! Heikkoja kuuluu puolustaa, ei polkea jalkoihinsa, sanoo Sunday! Että terkut vaan kypsältä naiselta :P

   Pitäkää puolianne, kuomat! Ja muistakaa juhlia elämää, valaista hymyillänne, tai muuten vaan hampaitanne vilautellen, pimeää!



Pin it up on your map

Kap Verde

“Well, in our country,” said Alice, still panting a little, “you’d generally get to somewhere else — if you ran very fast for a long time, as we’ve been doing.”
“A slow sort of country!” said the Queen. “Now, here, you see, it takes all the running you can do, to keep in the same place. If you want to get somewhere else, you must run at least twice as fast as that!”
(Through the Looking Glass, Chapter 2)

Puppe forever- Sunday ja kissat toivottavat hyvää matkaa koira- ystävälle.

Sunday ja Puppe miekkarilla

Puppe ja mä festareilla

   Sundaylla on ollut vähän " valkoisen paperin kauhua ", joka on kyllä ovelasti naamioitunut milloin väsymyksen, milloin kiireen taa.
   Välillä on on tuntunut, että sanottavaa on niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaisi, välillä, ettei mitään uutta sanottavaa voisi kai mitenkään enää kellään koskaan enää ollakaan. Toisinaan on tuntunut, ettei ketään voisi kuitenkaan kiinnostaa; hetkittäin ettei kukaan voisi mitään ymmärtääkään kuitenkaan... Tuttua huttua kaikille, jotka joskus pyrkivät jotain luomaan. ;)Kaikille siis!
   Jotain, vähän erilaistakin, sanottavaa kai kuitenkin voi aina olla. Ainakin vähän erilainen tapa sanoa se.
Jotakuta jaksaa, aina, pikkaisen kiinnostaakin.
Ja Sunday, älä myy itseäsi halvalla, äläkä aliarvioi lajitovereitasi: minkä yksi osaa sanoa, sen voi joku jossain ymmärtää, joskus ihan tuntea sielussaan suorastaan!

   Niin Sunday pyöritteli sanoja, siivosi kellaria, poti lievää syysmasennusta, ja mietti kirjoittaisiko siitä, miten perseestä kaikki on, vai siitä miten hyvin.
Kunnes ei tarvinnut miettiä. Tuli aika heittää hyvästit rakkaan ystävän koiralle, rakkaalle koiraystävälleni Puppelle, Eikä sanoilla ole edes niin väliä. Tärkeintä on muistella, tehdä surutyö.

Mikki

Briciola on italiaa ja tarkoittaa murua

   Olen aina ollut hyvin eläinrakas. Olen nähnyt elikot yksilöinä, siinä missä ihmisetkin, omine luonteenpiirteineen ja erilaisine käsityskykyineen.
   Lapsuuteni sankareita olivat mummon sekkarotuinen Peppi- koira -pahantapainen jääräpää-  sekä oma Mikki- kissani - villikko ja älypää, joka pelkäsi marsuja kuollakseen.

   Aikuisiällä minua kannattelivat läpi monien pyörteiden kauniit kissani Otto ja Briciola. Varsinkin Briciolaan, voimakkaaseen ja pelottomaan naaraskissaan, koin niin pyörryttävää yhteenkuuluvuutta, ettäystävyytemme muutti ajatteluani, minua.        Nyt kun Briciola ja Otto ovat ulottumattomissani, joskin luonani, on mulla ilo lainata aina välillä Alma- kissaa, jonka rennon väliinpitämätön asenne ympäröivään, tekee ehdottomasti hyvää minulle.
Ihminen ei rentoudu toisen ihmisen seurassa yhtä täysin, kuin rakkaan eläimen.
Ja se nyt vaan on ihan tieteellisesti tositettu fakta, epäilijät hei!

Otto

Alma

  Rakkaan ystäväni Puppe- koira, on ollut paras koirakaverini vuosiin.
Puppen kanssa käytiin marssilla eläintenoikeuksien puolesta, ja istuttiin nurtsilla puhumassa paskaa.
Omanarvontuntoinen ja lempeä madame Puppe. Se on taatusti ollut emännälleen yhtä suuri lohtu, tuki ja ilojen jakaja, kuin minun kissani ovat olleet minulle. Paras ystävä. Läheisin luotettu. Kaivattu lämpö. - Sinua tullaan kaipaamaan kovasti, pikkuinen, mutta ilo siitä, että olet kivun ja kärsimyksen ulottumattomissa, on huojentava.

Alma, sieluseni, ei poistu viereltäni tänään. Ne oppivat tunnistamaan ihmiseen suru, lemmikkieläimet.
Kyyneleet, ja menetyksen kivun tunnistavat, sillä ne kokevat sen myös, vaikka toisin ehkä kuin me.
Eläimet, nisäkkäät. Meitä erottaa toisistamme vain käytetty kieli, ilmaisu.

Senegal

   Sunday on     " universumi uskovainen ".      Energia ei katoa, se vain muuttaa muotoaan.

 
Kaikki elollinen on aikansa maanpäällä, kuolee. Mutta se mikä lakkaa olemasta maailmassa, ei lakkaa olemasta universumissa. Se että emme voi enää nähdä, kuulla, koskettaa, haistaa jotain, ei tarkoita, etteikö sitä olisi. Poissa kättemme ulottuvilta, syvällä ajatuksissamme. Muistoissamme yhtä selvänä tunteena kuin silloin; auringon kuumentama musta turkki käden alla.
- Hei hei Puppe, hyvää alkanutta, matkaa ystävä! Tykkään susta kovasti!

Puppe ja sen mami

Jordania

Ei mikään voi kuolla, 
ei kukat, ei tuuli, 
ei rakkaus kuolla voi. 
Ohi polku vain kulkee 
ja kukat jää taakse 
ja muualla tuuli soi

- Aila Meriluoto-

Kroatia

Kos

Egypti