Lumoava Lontoo; Sunday in Wonderland

   Minulle, kuten varmasti hyvin monelle muullekin, Lontoo on kohde johon palaan melkolailla tasaisin väliajoin.  Olen jo ainakin kaksi kertaa vuosien saatossa, tässä verkkaisen epävakaasti, kirjoittelemassani blogissakin, kaupungin pintaa raaputellut, ja nyt raaputan siis jälleen.
   Koska Lontoossa voi todellakin sanoa olevan kaikkea kaikille, syitä sinne palaamiseen on varmasti yhtä monta, kuin on palaajaakin. Minun on silkassa yksinkertaisuudessaan se, että aina jää jotain näkemättä tai kokematta. Edellisellä reissullani mieltä jäi kaihertamaan Afternoon Tea Bus Tour. Näin iloisesti koristellun veteraani dösän lipuvan arvokkaana väriläikkänä jossain Harrodsin tietämillä, ja olin kerrasta myyty. Bussiin oli päästävä! Sillä matkalla se ei onnistunut, joten tultava olisi uudelleen.

b.bakery.com, Afternoon Tea Bus Tour

   Suosittelen kello viiden teetä keinahtelevassa kaksikerroksisessa, käytännöllisesti katsoen varauksetta. Itse ainakin nautin täysin siemauksin niin tarjolla olleista herkuista, kuin kokonaiselämyksestäkin.
Kiertoajelu perinteisine teeleivonnaisineen, on kohtalaisen kallis, mutta kannattaa ehdottomasti investoida VIP- paikkoihin, eli toisen kerroksen etuikkunan ääreen.
Busseja on kolme, joista yhdessä tarjoillaan vegaanista vaihtoehtoa, ja lähtöjä useampi päivässä, mutta ajoissa kannattaa olla liikkeellä jos eturivin paikat mielii saada. Meidän reissumme toteutui elokuussa, mutta varatessani kiertoajelua toukokuussa, oli  suurin osa paikoista jo myyty.

The Thames

Kiertokyyditys kurkkuleipineen, ihanine  minileivoksineen ja muine kuningattarillekin kelpaavine ihanuuksineen, maksetaan varauksen yhteydessä. Meidän iloksemme sattui sitten niin, että joku seurua ei päässytkään hyppäämään huviajelulle, ja saimme dogibäkilliset verrattomia kakkusia ja pieniä suolaisia mukaammekin vielä. Niitä sitten nautimme Thamesin rannalla auringonlaskusta ja maisemista iloiten.

Sky Garden

   Toinen kohde, jossa en ole aiemmin käynyt peremmällä, oli tällä kertaa Towerin museo. Pompöösit aarteet ovat toki näkemisen arvoisia, joskin suuruudenhulluudessaan ja turhassa tuhlailevaisuudessaan käsittämättömiä itserakkauden ilmentymiä. Mutta moralisoimatta ja kyseenalaistamatta sen enenpää monarkiaa, lähden tässä nyt ainoastaan miettimään vaikuttavien korppien kohtaloa. 

Ei eläinaktivisteille

   Legendahan menee niin, että Towerissa on aina oltava kuusi korppia, tai muuteen Lontoo ja samalla koko kansakunta romahtaa ( vrt. Gibraltar ja apinat ). Nykyään noita Towerin viimeisiä vankeja elätetään seitsemää, ihan vain varmistellakseen.
Älykkäät linnut osaavat poseerata, ja hyvin ruokittuina ovat vaikuttavan kokoisia. Mutta, kuten jo edellä annoin ymmärtää, eivät ne siellä vapaaehtoisesti hengaile, vaan niiden siivet on typistetty. Tämä siis tiedoksi niille, joiden toimintaan eläintenoikeudet vaikuttavat.

Towerista vielä sen verran, että kaksi tuntia ei riitä koko museoalueen tutkimiseen, ottaen huomioon jonotuksiin menevän ajan.
Englantilaisia yleensä pidän melko ystäväällisinä, mutta jatkuviin turistilaumoihin leipääntyneet museonvartijat olivat todella töykeitä ja epäystävällisiä, ihan kaikille, ja täysin tasapuolisesti.

Keskinkertainen musikaali, Motown

- Sitä en sitten tiedä, että yritetäänkö kaikkia höynäyttää jo lippuluukkulla. Meitä yritettiin. Sisäänpääsymaksu on hiukan erikoisesti hinnoiteltu, sillä museolipun  lisäksi on annettava lahjoitus tämän historiallisen kohteen ylläpitoon. Lahjoitus ei siis ole vapaaehtoinen, ja lipun hinta ilmoitetaan lahjoituksen sisältävänä. Kuitenkin näppärä kassatyttö koetti maksattaa meillä lahjoituksen vielä erikseen. " Anteeksi kuinka?" minä sanoin " nyt en tainnut ihan ymmärtää mitä sanoit? ".

Harmaata harmaan kera; Sky Garden on ilmainen!

  " En yrittänyt ottaa teiltä liikaa maksua" kiirehti tyttö vastaamaan, kuten nyt yleensäkin vastataan, kun toinen ei oikein ymmärrä...
Pissityksestä puheen ollen, niin postimerkeistä meiltä yritettiin ottaa huikeaa hintaa keskustassa. " Ei voi maksaa noin paljon! Ei mitenkään " sanoin.               
" Täällä maksaa " sanoi hän ja iski silmää. Linssiin viilaaminen oli ilmeisesti pomon ohje, jota heppu noudatti laimeasti. Postarit saatiin oikeaan hintaan postista, jota tosin joutui hiukan hakemaan.
 
   Towerin läheisyydessä sijaitsee vakiokohteekseni muodostunut Sky Garden. Sää ei ole toistaiseksi vierailujani suosinut, mutta näköala on hiukan sateisellakin kelillä melkoinen, ja kohdehan on ilmainen, varaus kuitenkin välttämätön.

   Musikaalilippuja metsästäessä, osuimme täysin tietämättöminä ja vahingossa Agathan Christien muistomerkille. Pronssinen teos on seissyt paikallaan jo vuodesta 2012, mutta ihmisvilinässä sen ohi on mahdollista ajautua mitään huomaamatta. Tämä memoriaali löytyy St. Martins Crossilta, läheltä Covent Gardenia. Silmät auki niillä hoodeilla siis!

      Herkkusuiden retki kun oli, nuo muutamat elokuiset päivät, joina niin sää kuin onnikin käänteli kiihkeästi sivujaan, kaikenlaista herkkua tuli siis nautittua sen aikana.
Koska olen varsin perso makealle ihanista ihanimmat olivat kuplavohvelit Camdenissa. Tilauksesta paistettavat, valinnaisilla täytteillä saatavana olevat muhkeat herkut, jäivät kuitenkin toiseksi sille, että pääsin teehetkelle Hassun Hatuntekijän kanssa, nurkilla, joilla kokeilunhaluisempi saattaa pudota ihan sinne kaninkoloonkin, ja joutua kysymään " But who am I?" ;)

   Valoa pimeään kaikille,  eläkää kuten teidän täytyy, ja matkustakaa sinne minne mieli ohjaa.

Rakkaudella sunnuntain lapsi, Sunday <3

Ai niin, ja syökää jäätelöä sisällä lämpimässä, ja muistakaa, ettei mikään ole mahdotonta!



“The impossible could not have happened, therefore the impossible must be possible in spite of appearances.” 
― Agatha Christie, Murder on the Orient Express

Marraskuinen fado keväisestä matkasta Portugaliin

   No ei. En minä aio mitenkään kamalan surumielistä tekstiä tähän heittää. Tuuletan kuitenkin muistojani, tunteakseni edes hetken Atlantilta puhaltavan suolaisen, alkavalta kesältä maistuvan tuulen.

Kaunis, kylmä laulajatar

   Sillä tämän mielentilan nimeltä marraskuu teistä jokainen tietää.
Jokainen, joka asuu 60 leveyspiirin pohjoispuolella, sen hitto soikoon aina välillä tietää. Oikein tunteella! eikä Lissabonin Fado Museon liepeillä olevien ylihinnoiteltujen laulajien tapaan, leipääntyneen teknisesti. Säröilevän surkeasti, tunteella! Mutta marraskuun fado voi viedä mielen synkkiin huoneisiin, tällaisena sateisena ja mustana iltana, kun tuntee itsensä väärin arvostelluksi, epäreilusti kohdelluksi, ja särkeekin ja vieläpä kolottaa, niin luita kuin ytimiäkin.
Sellainen surumielisyys huutaa liekkiä kynttilään, glögiä mukiin, ja keväisiä kuvia katseltaviksi.

   Matkustin Portugaliin hieman ennen pääsiäistä, tänä unohdustaan kohti tummenevaa vuotta.
Kirkkaassa säässä katselin jäisen itämeren vaihtuvan vapaana virtaavaan, vilkkaasti liikennöityyn Tajo- jokeen.
   Ystävättäreni sanoi kevään tulleen kaupunkiin päivää minua ennen, ja ihmiset olivatkin liikkeellä sankoin joukoin ensimmäisiä lämpimiä kevätpäiviä siemaillen.
   Lissabon on kaunis kaupunki, täynnä mahdollisuuksia vaikka mihin, paljon historiallista nähtävää, kulttuuria; sano se, ja siellä se on.
Vietimme kaupungissa kuitenkin vain yhden päivän, sillä olin tullut vierailemaan ystäväni, hänen miehensä, ja heidän suloisen Dharma- koiransa luona ( edellistä ei pidä tulkita siten, että Heidi ja Hugo eivät olisi suloisia, sillä kyllä he toden totta sitä ovat hekin ;)  jotka asuvat joen toisella puolella, sillä,jolla kylän the Jesuskin levittelee suojelevasti käsivarsiaan.
Sitä paitsi olin ehtinyt kaupungin tunnelmia hieman nuuskimaan jo aiemmassa merimieselämässäni, joten Lissabon ei ollut matkan pääkohde.

   Costa da caparican ranta on pitkä ja leveä, kivenlohkareista koottujen aallonmurtajien suojaama lainelautaulijoiden suosikki. Aallonratsastajat ympäri maan, ja muualtakin euroopasta, suuntaavat tänne kuukausiksi asuntoautoineen.
Matka Almadaan ei ole Lissabonista pitkä, mutta joen ylittämistä vaativana, aikaa vievä. On joko ylitettävä ruuhkainen Ponte de 25 Abril, tai matkustettava sekä lautalla että tramilla tai bussilla.  - 

   Aiemmin  Salazarin siltana tunnetulla riippusillalla on ikää pari vuotta enemmän kuin allekirjoittaneella, ja pituuttakin yli 2270 metriä. Ajoimme sillan yli matkalla Sitraan, mutta parhaiten sitä pääsee kyllä ihailemaan jo edellä mainitun Jeesuksen jalkojen juuresta, tai lentokoneesta.

Lissabonin lentokenttähän on käytännöllisesti katsoen kaupungissa, ja auttamattomasti liian pieni alati yltyvälle turistivyörylle. 
Tästä pääsemmenkin hetkeksi siihen, että voiko maailma tosiaan pidemmän päälle toimia niin, että pyörimme ympäri palloa vuorotellen turisteina toinen toisillemme, vuorotellen turisteille suunnattuja palveluja tarjoten.
Niin tai näin, nämä turistit ja paikalliset hyppäsivät kuitenkin autoon, ja lähtivät kohti Algarvea ja Costa da Praiaa.


   Kyläluudalle kävi nimittäin niinkin mainiosti, että Hugon vanhemmilla on kakkosasunto tuolla Portugalin aurinkorannikolla.
Oikein ihana asunto, täydellisellä merinäköalalla, ja muutaman kymmenen metrin päässä rannasta onkin. Asunto taitaa olla nyt Airbnb.nä, joten vahva suositus, ja tietoja annetaan mieluusti.

Lagos

   Minä en oikeastaan tiedä juuri parempaa tappoa ajalleni, kuin lämpimän rantakohteen turistissongin ulkopuolella, ohjelmoimattomia tunteja, auto käytössä ja kotoisa seura, hyvä kirja ja huono kauhuleffa silloin tällöin.       Laiskat päivät olivat siis täydellisiä. Sääkin oli enimmäkseen

Kanaa kolmelle...

Matkalounas

suosiollinen, joskin pääsiäisen piripiri-kana nautitiin vuoristossa niin sumeassa säässä, ettei alhaalla avautuvaa maisemaa päässyt oikein ihailemaan. Mutta kyllä ne siellä jossain kaukana häilyivät, Portimao ja meri.

   Cape Sagres, The end of the world, eli maaillman laita, on tietenkin aikamoinen must Algarvessa ollessa. Ja täytyy sanoa, että ainakin merta rakastavalle luontokokemus oli miltei huumaava. Tuntui, että olisin voinut jäädä katselemaa ja kuuntelemaan aaltoja tunneiksi. - Oli siellä joku majakkakin, mutta eipä juuri mistään kotoisin nähtävyytenä. Rahat pois krääsällä meininki, mutta vanha sanonta, jota tapanani on viljellä pitää kutinsa tässäkin " eihän se tyhmä ole joka pyytää..."

 

   Viimeistä lomapäivääni vietettiin sitten taas Lissabonin hoodeilla. Pääkohteeni " the only Jesus in the village " olisi sokerina pohjalla, ja ensin vierailtaisiin Sintrassa ( Jeesus- patsaasta olin jankannut koko reissun, ettei se vaan jäisi näkemättä, Cristo Rei. Tai oikeammin kohoamatta sen jalustan 82 metrin korkeuteen ).

Sintra

Itse patsas syleilee maailmaa 32 metrisenä

  Sintra on vain puolen tunnin junmatkan päässä Lissabonista, Unescon maaimanperintökohde, ja taatusti näkemisen arvoinen, joten turisteja riittää ympäri vuoden. Ehdoton päiväretkikohde jokatapauksessa. - Reiluna tyttönä meikäläinen lupasi tarjota lounaan, ja oli sitten jättänyt korttinsa kämpille. Noloudenklassikoita ;P Mutta sellaista se on kun halajaa Cristo Rein helmoihin niin että ajatus tuskin enää kulkee.
Kuningas ei pettänyt odotuksia;
Maisemat olivat todella loistavat!

  Katkeran suloinen saudade, kaipaus, on täyttänyt mielen tässä istuessa, mutta musta marraskuu unohtui kyllä hetkeksi! - Tehkää niitä asioista joista nautitte, varsinkin tämän meitä piinaamaan asetetun kaamoksen aikaan, sillä jos ilo on kuollut, on kuollut myös luovuus, ja kun luovuus on kuollut, pysähtyy maailma.
 Rakkaudella, ja ystäviään kaivaten Sunday.

Heidi opiskelee; Dharma jo osaa ;)

Little Alice fell 
d
o
w
n
the hOle, 
bumped her head
and bruised her soul” 
― Lewis Carroll, Alice in Wonderland