Marraskuinen fado keväisestä matkasta Portugaliin

   No ei. En minä aio mitenkään kamalan surumielistä tekstiä tähän heittää. Tuuletan kuitenkin muistojani, tunteakseni edes hetken Atlantilta puhaltavan suolaisen, alkavalta kesältä maistuvan tuulen.

Kaunis, kylmä laulajatar

   Sillä tämän mielentilan nimeltä marraskuu teistä jokainen tietää.
Jokainen, joka asuu 60 leveyspiirin pohjoispuolella, sen hitto soikoon aina välillä tietää. Oikein tunteella! eikä Lissabonin Fado Museon liepeillä olevien ylihinnoiteltujen laulajien tapaan, leipääntyneen teknisesti. Säröilevän surkeasti, tunteella! Mutta marraskuun fado voi viedä mielen synkkiin huoneisiin, tällaisena sateisena ja mustana iltana, kun tuntee itsensä väärin arvostelluksi, epäreilusti kohdelluksi, ja särkeekin ja vieläpä kolottaa, niin luita kuin ytimiäkin.
Sellainen surumielisyys huutaa liekkiä kynttilään, glögiä mukiin, ja keväisiä kuvia katseltaviksi.

   Matkustin Portugaliin hieman ennen pääsiäistä, tänä unohdustaan kohti tummenevaa vuotta.
Kirkkaassa säässä katselin jäisen itämeren vaihtuvan vapaana virtaavaan, vilkkaasti liikennöityyn Tajo- jokeen.
   Ystävättäreni sanoi kevään tulleen kaupunkiin päivää minua ennen, ja ihmiset olivatkin liikkeellä sankoin joukoin ensimmäisiä lämpimiä kevätpäiviä siemaillen.
   Lissabon on kaunis kaupunki, täynnä mahdollisuuksia vaikka mihin, paljon historiallista nähtävää, kulttuuria; sano se, ja siellä se on.
Vietimme kaupungissa kuitenkin vain yhden päivän, sillä olin tullut vierailemaan ystäväni, hänen miehensä, ja heidän suloisen Dharma- koiransa luona ( edellistä ei pidä tulkita siten, että Heidi ja Hugo eivät olisi suloisia, sillä kyllä he toden totta sitä ovat hekin ;)  jotka asuvat joen toisella puolella, sillä,jolla kylän the Jesuskin levittelee suojelevasti käsivarsiaan.
Sitä paitsi olin ehtinyt kaupungin tunnelmia hieman nuuskimaan jo aiemmassa merimieselämässäni, joten Lissabon ei ollut matkan pääkohde.

   Costa da caparican ranta on pitkä ja leveä, kivenlohkareista koottujen aallonmurtajien suojaama lainelautaulijoiden suosikki. Aallonratsastajat ympäri maan, ja muualtakin euroopasta, suuntaavat tänne kuukausiksi asuntoautoineen.
Matka Almadaan ei ole Lissabonista pitkä, mutta joen ylittämistä vaativana, aikaa vievä. On joko ylitettävä ruuhkainen Ponte de 25 Abril, tai matkustettava sekä lautalla että tramilla tai bussilla.  - 

   Aiemmin  Salazarin siltana tunnetulla riippusillalla on ikää pari vuotta enemmän kuin allekirjoittaneella, ja pituuttakin yli 2270 metriä. Ajoimme sillan yli matkalla Sitraan, mutta parhaiten sitä pääsee kyllä ihailemaan jo edellä mainitun Jeesuksen jalkojen juuresta, tai lentokoneesta.

Lissabonin lentokenttähän on käytännöllisesti katsoen kaupungissa, ja auttamattomasti liian pieni alati yltyvälle turistivyörylle. 
Tästä pääsemmenkin hetkeksi siihen, että voiko maailma tosiaan pidemmän päälle toimia niin, että pyörimme ympäri palloa vuorotellen turisteina toinen toisillemme, vuorotellen turisteille suunnattuja palveluja tarjoten.
Niin tai näin, nämä turistit ja paikalliset hyppäsivät kuitenkin autoon, ja lähtivät kohti Algarvea ja Costa da Praiaa.


   Kyläluudalle kävi nimittäin niinkin mainiosti, että Hugon vanhemmilla on kakkosasunto tuolla Portugalin aurinkorannikolla.
Oikein ihana asunto, täydellisellä merinäköalalla, ja muutaman kymmenen metrin päässä rannasta onkin. Asunto taitaa olla nyt Airbnb.nä, joten vahva suositus, ja tietoja annetaan mieluusti.

Lagos

   Minä en oikeastaan tiedä juuri parempaa tappoa ajalleni, kuin lämpimän rantakohteen turistissongin ulkopuolella, ohjelmoimattomia tunteja, auto käytössä ja kotoisa seura, hyvä kirja ja huono kauhuleffa silloin tällöin.       Laiskat päivät olivat siis täydellisiä. Sääkin oli enimmäkseen

Kanaa kolmelle...

Matkalounas

suosiollinen, joskin pääsiäisen piripiri-kana nautitiin vuoristossa niin sumeassa säässä, ettei alhaalla avautuvaa maisemaa päässyt oikein ihailemaan. Mutta kyllä ne siellä jossain kaukana häilyivät, Portimao ja meri.

   Cape Sagres, The end of the world, eli maaillman laita, on tietenkin aikamoinen must Algarvessa ollessa. Ja täytyy sanoa, että ainakin merta rakastavalle luontokokemus oli miltei huumaava. Tuntui, että olisin voinut jäädä katselemaa ja kuuntelemaan aaltoja tunneiksi. - Oli siellä joku majakkakin, mutta eipä juuri mistään kotoisin nähtävyytenä. Rahat pois krääsällä meininki, mutta vanha sanonta, jota tapanani on viljellä pitää kutinsa tässäkin " eihän se tyhmä ole joka pyytää..."

 

   Viimeistä lomapäivääni vietettiin sitten taas Lissabonin hoodeilla. Pääkohteeni " the only Jesus in the village " olisi sokerina pohjalla, ja ensin vierailtaisiin Sintrassa ( Jeesus- patsaasta olin jankannut koko reissun, ettei se vaan jäisi näkemättä, Cristo Rei. Tai oikeammin kohoamatta sen jalustan 82 metrin korkeuteen ).

Sintra

Itse patsas syleilee maailmaa 32 metrisenä

  Sintra on vain puolen tunnin junmatkan päässä Lissabonista, Unescon maaimanperintökohde, ja taatusti näkemisen arvoinen, joten turisteja riittää ympäri vuoden. Ehdoton päiväretkikohde jokatapauksessa. - Reiluna tyttönä meikäläinen lupasi tarjota lounaan, ja oli sitten jättänyt korttinsa kämpille. Noloudenklassikoita ;P Mutta sellaista se on kun halajaa Cristo Rein helmoihin niin että ajatus tuskin enää kulkee.
Kuningas ei pettänyt odotuksia;
Maisemat olivat todella loistavat!

  Katkeran suloinen saudade, kaipaus, on täyttänyt mielen tässä istuessa, mutta musta marraskuu unohtui kyllä hetkeksi! - Tehkää niitä asioista joista nautitte, varsinkin tämän meitä piinaamaan asetetun kaamoksen aikaan, sillä jos ilo on kuollut, on kuollut myös luovuus, ja kun luovuus on kuollut, pysähtyy maailma.
 Rakkaudella, ja ystäviään kaivaten Sunday.

Heidi opiskelee; Dharma jo osaa ;)

Little Alice fell 
d
o
w
n
the hOle, 
bumped her head
and bruised her soul” 
― Lewis Carroll, Alice in Wonderland