Toukokuinen rantaloma Itämeren maisemissa

Kabli rand

Pärnun kuuluisat hiekat

Tere vain, ja laba diena!

Kuinka voikaan joskus sokeakin kananen iskeä kultasuoneen, ja osua itsensä kreivin aikaan! Sillä niin juuri meille taisi tällä kertaa käydä, kun helteet osuivat aikaan ennen koulujen loppua, ja siten myös ennen massojen lähialuematkailua. 
   Niin ystävättäreni, kuin allekirjoittanutkin, tunsimme itsemme hiukan maailman murjomiksi ja elämän masentamiksi, kun aloimme suunnitella pientä road trippiä viroon ja latviaan. Matkan syykin oli vähintäänkin haikea; äitini on aikeissa luopua pitkäaikaisesta kesäasunnostaan Häädemeesten Kablin kylässä. 
   Reissu raapaistiin kasaan nopealla tahdilla, kuten matkustustyyliini kuuluu. Sitä tietenkin tällä kertaa helpotti myös se, ettei kulujen kertymisestä tarvinnut huolehtia. Seiloria elättävä varustamo tarjosi matkat erittäin sopuisaan hintaan, ja majoitus oli  ilmainen. Lisäksi tietysti siinsivät mielessä Eestin rajan yli Latviaan siirtyneet hiukan edullisemmat päivittäistarvikkeiden ja bensan hinnat. 

Pagarin pihalla on kokko jo kasattuna.Täältä saa maailman parhaat moonirullid!

   Matkaan lähdettiin iloisin mielin, bestikset ja partners in crime, ala-asteikäisistä asti. Odotukset olivat korkealla, mutta ne ylittyivät.

   Kabli on suloinen kyläpahanen Viron autioituneella maaseudulla. Kesäisin alueelle tosin tulvii vierailijoita niin läheltä kuin kaukaakin, sillä ollaanhan meren rannalla, luonnonsuojelualueiden kainalossa, ja loistavilla lintubongausmestoilla. 
   Tällä hetkellä rauha oli kuitenkin vielä rikkumaton. Orjan- ja juhannusruusut tuoksuivat huumaavina, käki kukkui, haikara pesi ja joutsenet lipuivat majesteettisina parvina matalassa vedessä. Aika oli pysähtynyt. Taivas syvän sininen, iltaisin häikäisevän kauniiden auringonlaskujen akvarelli. 
   Niin totaalinen rauha saa sielun hyräilemään ja askelen kevenemään. 
Pellon ja metsän takana Via Balticaa jyräävät loputtomat rekkakolonnat, mutta se tapahtuu  kokonaan toisessa todellisuudessa.
   Vanhaa Riian maantietä on lyhyt matka Latvian rajalla sijaitsevaan Ainazin kylään. Matkan varrella leirintäalueet ja lomakylät seuraavat toistaan, ja mahtuu siihen joukkoon yksi varsin tasokkaaksi kunnostettu ja modernisoitu hotellikin, Lepanina. Pistäytymisen arvoinen, vaikka ei hotellimajoitusta kaipaisikaan,sillä ruoka on hyvää, ja alue erittäin hyvin hoidettu.
 Pikkuisessa Ainazissakin on ( outlet- alkon lisäksi... ) varsin mielenkiintoinen nähtävyys. Rannassa ei mistään, ei mihinkään, johtava kivinen tie. Kyseessä on aikoinaan Ainazin

satamaa suojannut aallonmurtaja, josta kaavailtiin myös pohjaa rautatielle. Projekti jäi kuitenkin I maailman sodan jalkoihin, ja myöhemmin mysky tuhosi osan yli 300 metriä pitkästä kivitiestä, sortaen sen päässä olleen majakankin. 

Hirttäydy merinäköalaa katsellen?

   Rantaviivaa seuraillessa tulee seuraavana vastaan piskuinen kaupunki nimeltä Salacgriva. Uneliaassa, kuumuutta huokuvassa kaupungissa, ihmiset hoitelivat kauniita pihojaan, ja outo neuvostoliiton aikainen betoniraunio rannan tuntumassa, sai mielikuvituksemme laukkaamaan, hirtehiset nauruhermomme kutiamaan. 
  Täälläkin aukeaa rantaviiva leveänä ja loputtoman pitkänä. Ihanasta kesäpäivästä oli sinnekin ehtinyt lisäksemme nauttimaan vain vajaa kourallinen ihmisiä. Kahlailimme hetken viileässä vedessä ja päästimme varpaamme vapaiksi pehmeällä hiekalla. 
Lounasaika oli ollut käsillä jo hyvän tovin, joten päätimme suunnata turisti infoon osviittaa anomaan. Meille suositeltiin toimiston viereisen gest housin ravintolaa, mutta se ei oikein tuntunut innostavalta. Niinpä meidät opastettiin Veczemju klintisiin, noin 25 kilometrin päähän. Ja onneksi opastettiin.

   Viimeiset viisi kilometriä määränpäähän saivat kyllä uskon miltei loppumaan. Tie oli sellaisilla nimismiehenkiharoilla, että kymppiä ajaessa hampaat löivät loukkua, ja tuntui, että joka ikinen mutteri pian irtoaa pikku pösöstäni. Totesin jo kaverilleni, että täällä ei kyllä mikään ravintola ole auki, sillä tiellä ei liikkunut muita kuin me. 
 Lopulta loppuivat nuo elämämme pisimmät kilometrit, ja edessämme aukesi laaja nurmialue, sekä parkkipaikka, jolla oli yksi auto. Pysäköimme, ja luoksemme kiiruhti ystävällinen nuori nainen parkkimaksua karhuamaan. Pitkin hampain suoritimme vaaditut 3 euroa ;) ja ei, ravintola ei ollut auki, mutta hodarit kioskista saisi. Jaaha, no sellaiset sitten. Valittelin tien kondista, ja tyttö neuvoi meille toisen, rantaviivaa seurailevan tien kotimatkalle. 
 Karsea tie, skämänen hotdog, jonka ystäväni sai vielä väärillä mausteillakin, vaan palkinto näistä pikku epämukavuuksista oli ällistyttävä. Paikka on tyrmäävän kaunis. Suorastaan lumoava. Häkellyttävä. Ihanan luonnon syvää rauhaa. Meidän lisäksemme pari muuta ihmistä, kymmeniä joutsenia itseään sukimassa ja pyrstöt pystyssä ruokailemassa. Latviassa. Vähän reilun 300 kilometrin päässä kotoa. Ja hehkuvan helteinen päivä toukokuussa. Ei kai sellainen yhtälö voi toteutua. Toteutuipa kuitenkin. 

  Paluumatka sujui mukavasti kaunista, ja huomattavasti sileämpää rantatietä pitkin. 
Syömään päädyimme lopulta juuri siihen guest hausiin, jota meille alunperin oli suositeltukin. Ei ollut kovin kummoinen eväs. Mutta ravintola taisi olla ainoa auki oleva parin mailin säteellä.
  Koska lähdimme etsimään mielenrauhaa, lepoa ja harmien unohtamista, niin toden totta saimme, mitä halusimme. 
  Minilomasta balttiassa muodostui unohtumaton kokemus, kiitos sään, erinomaisen ajankohdan, uskomattoman luonnon, hyvän seuran, ja palvelualttiiden työntekijöiden, niin ruokapaikoissa, ilusalongissa kuin muissakin paikoissa. Ne ovat niitä alkukaudesta matkustavalle lankeavia pieniä huomaavaisuuksia, ja suuria hymyjä!

Joten yhtä mahtavaa matkaa muillekin samaan suuntaan lähteville toivottelevat Sunday ja sen bestis!

Ps. Mutta kyllä, onhan se myönnettävä: pari rattiraivokohtausta viiteen päivään toki mahtui ;)

Lepanina hotelli

Älli ja Tälli lomalla