Muistojeni Neva, merimiesjuttu Pietarista

   Kuten kuvasta näkyy, sitä ei ole otettu eilen, mutta minähän siinä nojailen muhkeassa punatukkaisuudessani ja taustalla liplattelee Neva.
Pietarissa olen vieraillut muutaman kerran. Kaupunki on kaunis ja mielenkiintoinen.
   Mainitussa Nevassa olen Pietari Paavalin linnoitukselta jopa uinutkin, kun lämpötila kipusi yli +30 asteeseen, ja paikallisetkin näyttivät viihtyä rantakaistaleella loistavasti.
Siellä näki kaikenlaista suurkaupungin elämää, ja ihmisiä erilaisissa juopumuksen tiloissa. Vesi oli vilvoittavaa, vaikka kaikenlainen kasvusto lipoikin ikävästi pintaa, nilkkoihin kiertyen; enkä saanut koleraa tai mitään lievempääkään tautia. Mutta tuo kesän heltisimmille päiville osunut bussimatka ei nyt ollut se, jonne tajunnan virta minut muistoissani kuljetti tässä yönä muutaman.

Itämeri illalla kerran. Purjelaivan kannelta, matkalla Pietariin.

   Tämä on merimiesjuttu. Ja merimiesjutuissahan pahinta on, että mitä enemmän niihin liityy eriasteisia, häpeän, kauhun ja huvittavuuden elementtejä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ne ovat totta.
Pysykäähän nahoissanne nyt; tämä on ihan nätti juttu! ;)

   Muistojeni matka alkoi eräänä yönä, kun pyörittelin pulloja väliaikaisessa duunissa, johon elämäni matka on minut tässä joulun alla kuljettanut.
   Rakastan kissoja, enkä ole rakkauteni kanssa yksin, mikä lienee syynä siihen, että nuo eläimet esiintyvät hyvin usein myös pullojen kyljissä. Tämän kyseisen pullon kyljessä vieläpä ranskalaisen mainostaiteen viehättävimmässä muodossa  de Toulouse- Lautrecin  ajoilta. Kissa se siinä lipittää absinttia! Pitäisikö ostaa, ajattelin, kun on niin hieno etikettikin? Sitten muistin nauttineeni absinttia kerran Pietarissa.

    Ilmeisesti merihenkilöstön iltavapaalla oli jo nautittu jotain muitankin juomia, ennen kuin absintti astui kuvaa. Sitä en tiedä oliko kyseessä tuolloin ns. tsekkiläinen absintti, vai mistä päättelimme tulleen ajan sytyttää absinttiin kastettu sokeripala, kuten tapoihin kuuluu ( ei kuulu! jos absintti on aitoa, taiteilijoiden Pariisissa nauttimaa kamaa. Mainittu de Toulouse-Lautrec kuului laimentaneen absinttinsa konjakilla, eli hän ei suosinut edes sokeripala/ jäävesi rituaalia ).
Oli miten oli, sokeripalaa tuikattiin tuleen, ja samassa roihusi jo raakapuinen pöytäkin. Ripeä liikkeeinen paikallinen singahti sammuttamaan pöytää nahkatakillaan tulen tukahduttaen. No, takki oli ainakin taatusti  aitoa nahkaa, koska ei kärsinyt vaurioita.       Seuraavaksi yksi seurueestamme taiteili jo kuppilan tangossa, mutta sen kummempaa pahennusta ei saatu aikaan.
   Ensin juotiin ja sitten lyötiin, toteutui kuitenkin samalla reissulla sellaisessa  muodossa, että jouduimme kirkkaalla päivän valolla koruvarkauden uhreiksi keskellä vilkasta Nevski Prospektia. Kertyihän siihen paikalle vähän yleisöäkin sitten, kun päätettiin ottaa omamme takaisin.
Perkelettä tietenkin huudettiin, yksi ruokottoman näköinen varkaantekele seisoi keskellä tietä tissit paljaana osoittaakseen, ettei ollut minne rannekorumme piilottaa. Vähän jouduttiin tosiaan lyömäänkin, ja meikäläinen kaivoi korunsa resupekkamukulan suusta.
Koskaan en korua korjauttanut, koska halua ei sen käyttämiseen ollut. Minulla se on yhtä kaikki, lälläslää.

   Tällaisilla muistoilla kohti joulurauhaa... Absintin osto taitaa nyt jäädä, mutta matka Venäjälle alkaa olla piakkoin taas ajankohtainen.
 
   Tänään tein lyhyen retken joulupolulle ihan tässä omilla hoodeillani; älkää unohtako lähialueen kivoja pikkutapahtumia, maailman matkoista haaveillessanne!

Parhainta joulunalusviikkoa toivottelee Sunday- tonttuilija

 “... in St. Petersburg, the most abstract and intentional city on the entire globe. (Cities and be intentional or unintentional.”

― Fyodor Dostoevsky